keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Rover 100 Sedan (1961), Nash Metropolitan (1952), Opel 4D Sedan Sonnenlimousine (1931)…

Orimattilassa on mielenkiintoinen vanhojen autojen aarrekammio. Päijät-Hämeen Mobilistit ry:n kaksikerroksisen kerhotalon alakerrassa on muutama kymmenen autoa, osa yhdistyksen omia, osa jäsenistön autoja. Pankkilainalla, EU-tuella ja vuosittain järjestettävien rompetorien tuotolla saatiin aikaan rakennus, jonka hieno laajennusosa valmistui 2012. Yläkerran kokoushuoneessa on myös kirjasto, jossa on mm. yli tuhat korjaamo- ja varaosakirjaa, autolehtien vuosikirjoja 1950-luvulta alkaen ja noin 42 000 katsastuskorttia Lahdessa katsastetuista autoista. Enää tällaisia kortteja ei tehdä, sillä 1970-luvun jälkeen katsastustiedot alettiin panna atk-rekisteriin.

Päijät-Hämeen Mobilistit on Suomen suurin museoautoharrastajien yhdistys. Jäseniä on runsaat 600, joilla on yhteensä yli 800 museoautoa. Kerholla itselläänkin on kahdeksan autoa:

Chevrolet Truck/3340 (1928)
Ford A-A (1931, paloauto)
Chevrolet HS Special 15J (1938)
Ford 817 T-157 (1938, kuorma-auto)
Donau Kombi F-800/2750 (1955)
Bedford (1963, linja-auto)
Ford Anglia (1965)
Scania L-50 S/48 (1968)

Suomen ajoneuvohistorialliseen keskusliittoon kuuluu 29 jäsenyhdistystä. Liiton jäsenillä on eri puolilla maata 13 museota. Orimattilan halli ei kuitenkaan ole museo, mutta yhdistyksen edellisellä puheenjohtajalla Antti Vähällä on noin 30 auton museo Vesivehmaalla Vähälän tilan vanhaan navettaan remontoituna. Joka pääsiäisenä Antin automuseossa on avoimet ovet (muulloin sopimuksen mukaan). Vähälä toimii Päijät-Hämeen Mobilistien vastaavana museoajoneuvotarkastajana ja on SA-HK:n teknisen valiokunnan jäsen.

Kun lasketaan muutkin kuin nämä museot, on Suomessa kaikkiaan noin 30 ajoneuvomuseota. Automuseoiden neuvottelukunta aloitti viime vuonna uuden perinteen ja valitsi Vuoden ajoneuvomuseoksi 2017 Liperissä olevan Keijo Hirvosen Myllyn vanhat autot -museon. Palkinto luovutettiin Hirvoselle Lahden Classic Motorshowssa viime keväänä.

Museoajoneuvo on arkikäytöstä poistettu harrasteajoneuvo, joka on museotarkastettu ja hyväksytty museoajoneuvorekisteriin. Suomessa museoauton tulee olla vähintään 30 vuotta vanha. Trafin pitämässä rekisterissä on reilusti yli 30 000 museoajoneuvoa.

Lisäksi on uusi perinneajoneuvorekisteri, johon valitaan museaalisin perustein sellaisia ajoneuvoja, jotka voivat kertoa jotakin Suomen ajoneuvohistoriasta. Tähän rekisteriin merkitään vain sellaisia ajopelejä, jotka ovat olleet Suomessa rekisterissä ennen vuotta 1922. Toistaiseksi tässä rekisterissä ovat vain Opel Torpedo (1911), Ford T (1914), moottoripyörä Rudge Multi (1914) ja kuorma-auto Republic (1920).

kari.naskinengmail.com


tiistai 16. tammikuuta 2018

Lintulasta ei ehditty pelastaa aarteita samoin kuin Valamosta

Venäläisten pitää olla kiitollisia suomalaisille siitä, että he pelastivat vanhan Valamon luostarin pyhäinjäännöksiä, sanoi presidentti Vladimir Putin. Muitakin aarteita suomalaiset saivat Valamosta mukaansa. Siitäkin venäläiset voivat kiittää suomalaisia, että Pervomaiskojessa (Kivennapa) on ortodoksiluostari. Siellä ollut Lintulan luostari tuhoutui talvisodassa, mutta on nyttemmin rakennettu uudelleen. Uusi kirkko muistuttaa arkkitehtuuriltaan vanhaa kirkkoa (kuvassa).

Lintulan kylään perustettiin luostari 1895. Siihen liittyvää perimätietoa selvittää Anna Kortelainen kirjassaan Avojaloin (Gummerus, 2015). Luostari rakennettiin salaneuvos F.B. Neronovin maille Pietarin - Viipurin maantien lähelle 50 kilometrin päähän Pietarista. Alkusyynä oli se, että Neronov oli saanut kuolemantuomion, koska tsaari Aleksanteri III:n juna oli joutunut attentaatin kohteeksi ja korkea rautatievirkamies oli kuollut. Attentaatti tapahtui junan ollessa Neronovin mailla. Neronov kuitenkin anoi armoa ja lupasi perustaa hyväntekeväisyysyhteisön, jos saisi pitää henkensä.

Näin tapahtui ja Lintulaan perustettiin Suomen ensimmäinen ortodoksinen naisyhteisö. Sen sisaristo tuli kuitenkin emämaasta Venäjältä ja luostarin kielenä pysyi venäjä Suomen itsenäistymisen jälkeenkin. Valamon tavoin Lintulan luostarikin joutui talvisodan sytyttyä evakkoon, ja 1945 nunnat hankkivat omistukseensa Hackman & Co:n tilan Heinävedeltä.

Kivennavalta nunnat lähtivät pakoon lokakuussa 1939. Vaikka sotatoimet eivät vielä olleet alkaneet, pidettiin sen verran hoppua, että mukaan ei otettu pyhäinjäännöksiä, ikoneita eikä paljon muutakaan kallisarvoista esineistöä. Siitä vain 47 nunnaa lähtivät kävellen Terijoen asemalle. Evakointiapua nunnille ei annettu, mutta saivat mukaansa sentään kaksi tärkeää ikonia, kaksi ehtoolliskalustoa, suitsutusastian, pari käsiristiä ja evankeliumikirjan.

Valamo oli tärkeämpi paikka. Mannerheimin määräyksellä Valamon evakuointiin annettiin avuksi 40 armeijan ajoneuvoa, joilla Putinin nyt kiittelemät kuljetukset hoidettiin Laatokan jään yli turvaan.

Talvisodassa tuhoutui Lintulan hautausmaakin, jonne oli haudattu mm. Ilja Repinin miniä Paraskeva Repina vuonna 1929.

Jo edellisen sodan aikana 1918 Lintula oli kokenut kovia. Ensin punaiset rosvosivat elintarvikkeita ja karjaa, ja igumenia Larisa menetti johtajanpaikkansa kahdelle komissaarille, jotka luostariin lähetti Raivolan sosialistinen neuvosto. Sitten punaiset lähtivät ja luostarin otti haltuunsa 400 miehen valkokaarti. Sadat sotilaat jäivät luostarin alueelle moneksi vuodeksi, kun armeija tulkitsi luostarin sotasaaliiksi. Vasta 1925 asia oikaistiin ja luostari palautui nunnien haltuun.

Nunnat hakivat kansalaissodan jälkeen Suomen kansalaisuutta ja saivatkin myöhemmin, vaikka Etsivän keskuspoliisin Terijoen alaosaston lausunto 1926 oli kielteinen: ”Kuluvana vuonna on 20 nunnaa pyrkinyt maan kansalaisiksi turvatakseen heti siten Suomessa olonsa, mikä ei kuitenkaan ole vähimmässäkään määrin suotavaa.”

Putin puolestaan on tehnyt parhaansa turvatakseen ortodoksikirkon vahvan aseman Venäjällä. Ortodoksinen usko on ollut oleellinen osa venäläistä elämää noin tuhannen vuoden ajan. Sitä ei pystytty hävittämään edes ateistisessa Neuvostoliitossa, vaikka yritys oli kova.

Patriarkka Kirill on hyvää pataa Putinin kanssa, ja suostui 2016 todennäköisesti Putinin aloitteesta tapaamaan paavi Franciscuksen, vaikka Venäjän uskonnollisissa piireissä ei tätä pidetty pelkästään hyvänä asiana. Putin kuitenkin halusi tällaista kirkkokuntien johtajien tapaamista liennyttääkseen Venäjän eristyneisyyttä läntisestä maailmasta.

kari.naskinen@gmail.com

maanantai 15. tammikuuta 2018

Tarkka-ampuja Ljudmila oli hurja mimmi, tappoi 309 vihollista

Leningradin piiritys 1941-44 tiedetään hyvin, 872 päivää. Sevastopolin miehitys Krimillä oli myös kova paikka, mutta ei sentään kestänyt kuin 250 päivää lokakuusta 1941 heinäkuuhun 1942. Venäläinen elokuva Bitva za Sevastopol (Taistelu Sevastopolista, 2015) kertoo tapahtumista, mutta kuitenkin niin, että keskeinen asia on tarkka-ampuja Ljudmila Pavlitshenkon sankarillinen toiminta sodassa. Ennen Sevastopolia Ljudmila oli taistellut jo Odessassa, ja kun mukaan lasketaan Sevastopolissa käyty taisteli saksalaisia piirittäjiä vastaan, saadaan hänen tappamiensa vihollisten lukumääräksi 309.

Toisen maailmansodan tarkka-ampujien tilastossa ovat kärjessä Mihail Surkov (702), Vladimir Salbiev (601), Vasili Krashantiradze (534) ja Simo Häyhä (505). Tosin joidenkin tietojen mukaan Häyhän kaatamien vihollisten luku olisi jopa 542.

Elokuvan on ohjannut Sergei Mokritsky. Alkutekstien mukaan rahoitusta oli tullut monelta merkittävältä instanssilta, ja jälki on kyllä sellainen, että ruplamiljoonia on ollut riittävästi. Suomessa elokuva on saatavilla vain englanninkielisellä tekstityksellä (dvd).

Sevastopolin piiritykseen osallistui enimmillään kesäkuussa 1942 lähes 200 000 saksalaissotilasta apunaan ehkä 10 000 romanialaista, ja Puna-armeijan vahvuus oli 120 000. Piirittäjistä kaatui, haavoittui tai katosi 35 000 sotilasta, Sevastopolin puolustajista kaatui tai haavoittui 23 000 ja lopuksi joutui vangeiksi 95 000. Saksalaisten kova sota-ase piirityksessä oli toisen maailmansodan suurin rautatykki Dora.

Ljudmila Pavlitshenko kuitenkin selviytyi. Kesäkuussa 1942 Ljudmila haavoittui neljännen kerran kranaatinheitintulessa, minkä jälkeen hänet evakuoitiin Odessaan. Syksymmällä alkoi 54. kiväärirykmentin tarkka-ampujan elämässä uusi erikoinen vaihe, kun Ljudmila sai kutsun vierailulle Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Stalin antoi Ljudmilalle luvan lähteä, koska Stalin toivoi liittoutuneiden avaavan toisen rintaman saksalaisten miehittämään Eurooppaan, ja Ljudmila voisi toimia sotaponnisteluhengen nostattajana Amerikassa.

Ljudmilasta tuli ensimmäinen Neuvostoliiton kansalainen, joka sai kutsun Valkoiseen taloon. Siellä hänet vastaanotti presidentti Franklin Roosevelt, ja Eleanor Rooseveltin kanssa Ljudmila lähti kiertämään maata. Elokuvassa liikutaan vuorotellen Sevastopolissa ja Amerikassa, jossa Ljudmila mm. neuvoi Eleanor-rouvaa tekemään borshkeittoa.

Amerikan-kiertueesta on jäänyt historiaan etenkin Ljudmilan lyhyt puhe Chicagossa pidetyssä tilaisuudessa, johon elokuva päättyy. Ljudmila sanoi: ”Olen 25-vuotias ja olen tappanut tähän mennessä 309 fasistista miehittäjää. Eikö teistä, hyvät herrat, tunnu siltä, että olette jo tarpeeksi kauan piileksineet selkäni takana?”

Jossain toisessa tilaisuudessa Ljudmila antoi huutia amerikkalaisille naisille: ”Kannan univormuani ylpeydellä. Siihen on kiinnitetty Leninin kunniamerkki. Se on sotkeutunut vereen taistelussa. Amerikkalaisille naisille on ilmiselvästi tärkeintä, että he pukeutuvat silkkisiin alusasuihin omien univormujensa alla. Mitä univormu tarkoittaa, se heillä on vielä opittavanaan.”

Vierailun aikana asetehdas Colt lahjoitti Ljudmilalle Colt M 1911 -pistoolin ja Kanadassa hänelle lahjoitettiin Winchester Model 70 -kivääri. Folkmuusikko Woody Guthrie teki laulun Miss Pavlitshenko.

Palattuaan kotimaahansa Ljudmila toimi tarkka-ampujien kouluttajana, sodan loputtua hän opiskeli Kiovan yliopistossa historioitsijaksi, työskenteli sitten Neuvostoliiton laivaston päämajassa ja myöhemmin sotaveteraanikomiteassa. Ljudmila oli ylennetty majuriksi ja nimetty Neuvostoliiton sankariksi.

Vuonna 1957 Eleanor Roosevelt vieraili Neuvostoliitossa ja tapasi vanhan tuttunsa. Eleanoria esittää englantilainen Joan Blackham ja Ljudmilaa Julia Peresild. Ljudmila kuoli Moskovassa 1974.

Kaksituntinen elokuva kertoo tästä kaikesta, ja katsojan kannalta onkin hyvä, että elokuva ei ole pelkkää sotakuvasta. Ljudmilan lapsuuden ja nuoruuden kautta edetään niihin vaiheisiin, jolloin Ljudmila halusi värväytyä armeijaan, mutta naisia ei vielä kesällä 1941 hyväksytty rintamatehtäviin. Elokuussa 1941 Ljudmila sai lopulta mahdollisuutensa. Varsinaisten tarkkuusammuntojen lisäksi hänelle osoitettiin kaksi romanialaista sotavankia, jotka piti ampua. Ljudmila teki työtä käskettyä, mutta näitä kahta ei laskettu hänen tappotilastoonsa, sillä ”ne olivat vain koelaukauksia”, kuten Ljudmila myöhemmin sanoi.

Elokuvassa käydään läpi myös Ljudmilan hataria rakkausjuttuja rintamalla, jossa yksi miehistä kertoo muutamin sanoin edellisestä sotareissustaan Suomen talvisodassa.

Tämän jutun kuvassa on oikea Ljudmila Pavlitshenko.

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 13. tammikuuta 2018

Lahden esteettisesti täydellistä arkkitehtuuria ei voi silloilla pilata

Kuva on suunnitelmasta, jonka mukaan Siltapuiston vajaakäyttöisestä pysäköintitalosta olisi tehty kävelysilta Sokokseen. Osuuskauppa Hämeenmaan esityksen tyrmäsi kaupungin tekninen lautakunta kymmenkunta vuotta sitten ilman sen kummempia perusteluja. Ei käy.

Silta olisi helpottanut Sokoksen parkkitilapulaa ja parkkitalon huonoa bisnestä. Nyt Hämeenmaa on ehdottanut, että Aleksanterinkadun yli tehtäisiin silta Seurahuoneen talosta Sokoksen yläkertaan, johon Seurahuone tekisi hotellihuoneita. Kaupungin virkamiehet ovat taas sanansa sanoneet. Ei käy.

Virkamiehistö katsoo Suomen hienoimman pääkadun olevan arkkitehtonisesti niin komea, että sitä ei millään silloilla pilata.

Lahden keskustasta on nyt tehty viihtyisä. Autoliikennettä on rajoitettu Aleksilta ja kun samalla kadunvarsipysäköintiä on ydinkeskustassa vaikeutettu, on keskustasta tullut koko jalankulijakansan mukava oleskelupaikka. Varsinkin Aleksanterinkatu on hieno. Se on esteettisesti täydellinen, se vetää asiantuntijoita ympäri maailman katsomaan, voisiko Lahdesta ottaa oppia.

Tuosta Vesijärvenkadun yli kuvitellusta sillasta näkee, että sellainen pilaisi koko kaupungin. Salpausselän kisoihin ja kirjailijakokoukseen ei enää viitsisi kukaan tulla, jos moisia hökötyksiä rakenneltaisiin.  

(Kuva: ARC Designers Laurila Oy, visualisointi Imager Oy)

kari.naskinen@gmail.com

torstai 11. tammikuuta 2018

Kylmäverisesti sinun

Vaimoni sanoo aina, että olen kuumaverinen, koska en palele pakkasella yhtä paljon kuin hän. Biologis-ilmatieteellis-matemaattisesti tarkasteltuna asia on kuitenkin päinvastoin, olen nimenomaan raaka kylmäverinen.

Ruumiinlämpöni on normaalisti 35,2. Jos ulkona vielä joskus on pakkasta 20 astetta, niin ruumiinlämpöni ero -20 asteeseen on 55,2 astetta. Kun vaimoni ruumiinlämpö on 35,7, niin hänellä on tuo vastaava ero 55,7 astetta, joten hän kokee pakkasen kovempana.

Sisälämpötila meillä kotona on 22 astetta. Se on 14,2 astetta vähemmän kuin kylmäverinen ruumiinlämpöni. Vaimoni kohdalla ero on 14,7 astetta, joten hänestä huoneenlämpö meillä tuntuu puoli astetta matalammalta.

Etelänmailla mittari nousee joskus 40 asteeseen. Niissä tilanteissa puolestaan kuumaverisen on helpompaa, koska ero ruumiinlämmöstä on pienempi kuin kylmäverisellä. Erot ovat näennäisen pienet, mutta kun esimerkiksi kuume alkaa nousta, niin pienenkin lämmönnousun tunnistaa ja silloin otetaan coldreksia.

Kylmäverinen – ei kuitenkaan siniverinen – viihtyy siis paremmin kylmässä ja kuumaverinen kuumassa. Sitten ovat vielä vauvakuume ja autokuume, jotka myös hyvin tunnen, mutta niiden termodynaamiikka on vaikeammin selitettävissä.

M.o.t.

kari.naskinengmail.com

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Unkarilainen versio Saga Norénista

Unkarilainen elokuvaohjaaja Ildikó Enyedi on siirtänyt Silta-sarjan Saga Norénin toisiin maisemiin. Kosketuksissa-elokuvan Maria on niin samanlainen kuin ruotsalainen kaksoisolentonsa, että tällainen kloonaus häiritsee. Tarkasti ottaen Maria ei ole unkarilainen, vaan roolin esittävä Alexandra Borbély on tshekki. Edestäpäin lähikuvattuna vaaleatukkainen Maria on jopa samannäköinen kuin Saga, oikeassa suupielessä ei ole polkupyöräonnettomuudesta jääneitä arpia, mutta on kaksi näppylää.

Mariallakin on Aspergerin oireyhtymä, joka ilmenee sosiaalisten taitojen olemattomuutena, tunteettomuutena, suorapuheisuutena ja absoluuttisena muistina. Uudessa työtehtävässään teurastamon laadunvalvojana Maria aiheuttaa ongelmia epänormaalin tarkkuutensa takia, kun hän merkitsee ruhoja kakkoslaatuisiksi turhan herkästi. Joillakin on absoluuttinen musiikkikorva, Marialla on absoluuttinen muisti.

Elokuvan varsinainen aihe on kuitenkin se, että hän näkee jatkuvasti samanlaisia unia kuin teurastamon hallintojohtaja Endre. Myös Endre on siipirikko, sillä hänen toinen kätensä on toimintakyvytön. Niissä samoissa unissa Maria on naaraspeura ja Endre on samassa metsikössä elelevä urospeura. Kysymys on siis rakkauden etsimisestä.

Uniasia selviää psykologin teurastamossa tekemässä henkilöstöhaastattelussa. Kun Maria ja Endre pääsevät perille yhteisistä uniseikkailuistaan, he yrittävät siirtää ne oikeaan elämään. Marialle seksi on valveilla täysin vieras asia ja Endre taas on eronnut ja lopettanut jo vuosia sitten kaiken seksitouhun. Tätä sitten vatkataan puolitoista tuntia kyllästymiseen asti. Hölmöimpiä elokuvia pitkään aikaan. Yliluonnollista höperehtimistä. Vain kauniit kuvat talvisen metsälammen luona käyskentelevistä peuroista kiinnostavat.

kari.naskinen@gmail.com

maanantai 8. tammikuuta 2018

Algoritmit muuttaneet maailmaa, ja vasta ollaan alussa

Kun tilaan verkkokaupasta dvd-elokuvia, ilmestyy tietokoneruudun oikeaan reunaan ehdotuksia muista sellaisista elokuvista, joista ehkä pidän. Tämä perustuu järjestelmään, jossa tilaamani elokuvan ominaisuuksia syötetään verkkokaupan algoritmiin, ja sitten algoritmi tekee johtopäätöksen siitä, mitkä elokuvat minun seuraavaksi kannattaisi ostaa.

Algoritmeja käytetään jo paljon, ja ne tulevat muuttamaan ihmisten elämää digitaalisessa maailmassa vielä hurjasti, jos on ennusteisiin ja arvioihin uskominen. Algoritmi on yhdistelmä tilastotiedettä, todennäköisyyslaskelmia ja matematiikkaa. Algoritmin nimi tulee persialaisen matemaatikon ja tähtitieteilijän Muhammed ibd-Musa al-Khwarizmin vuonna 825 kirjoittamasta kirjasta Algoritmo de numero Indorum, joka toi Eurooppaan algebran ja intialaisarabialaisen lukujärjestelmän.

Algoritmit ovat nyt arkipäivää. Auton navigaattorikin perustuu algoritmiin. Minulla on halpa Tom Tom, joka antaa ajoreitin haluamaani paikkaan. Se ei kuitenkaan tunnista mahdollisia liikennetukoksia, mutta kehittyneemmät navigaattorit tämän jo osaavat. Kun vähän vielä odotetaan, tulee navigaattori, joka ajattelee lisää puolestamme: jos iso onnettomuus tukkii tien, se neuvoo autoilijat kiertotielle, mutta jos se ohjaisi autoilijat samalle kiertotielle, tie ruuhkautuisi, ja siksi navigaattori ohjaa joka toisen kiertotielle X ja joka toisen kiertotielle Y.

Historian tohtori Yuval Noah Harari ennakoi kirjassaan Huomisen lyhyt historia (Bazar, 2017), että algoritmi on lähitulevaisuuden suurimman vallankumouksen aiheuttaja. Kohta ei tarvita demokraattisia vaalejakaan, koska algoritmit hoitavat valinnat puolestamme. Kun yksittäisen ihmisen mielipiteet yhdistetään Googlen, Facebookin ja Twitterin perusteella algoritmiin, se pystyy sekunnin sadasosassa sanomaan, mitä puoluetta tämä ihminen kannattaa. Algoritmi on tässä jopa parempi kuin henkilö itse, joka antaa tunteidensa vaikuttaa asioihin. Harari sanoo, että tulevaisuudessa ei kannata kuunnella tunteitaan, vaan algoritmeja, jotka tietävät paremmin.

INTIMITEETTI MENEE,
MUTTA HENKI VOI SÄÄSTYÄ


Algoritmimaailmassa ihmiset menettävät jotakin intimiteetistään, mutta korvaukseksi siitä voi henki säästyä. Tämä liittyy siihen, että terveydenhoidossa algoritmit nopeuttavat ja parantavat diagnosointia. Kun henkilön kaikki terveystiedot ja sukulaistenkin terveystiedot on syötetty datapankkiin ja kun siellä on sisällä myös kaikki tieto uusimmista tutkimustuloksista ja lääkkeistä, tekee algoritmi hetkessä diagnoosin ja määrää toimenpiteet. Ihmislääkärit eivät pysty samaan yhtä tehokkaasti ja aukottomasti.

Tämä edellyttää sitä, että kaikki terveystiedot ovat yhdessä ainoassa datapankissa. Niin pitää Juha Sipilänkin järjestää sote-uudistuksensa, että kaikkien sairaaloiden ja terveysfirmojen tiedot ihmisistä tulevat yhteen nippuun.

Harari kertoo yhdestä äskettäin tehdystä tutkimuksesta, jossa tietokonealgoritmi diagnosoi oikein 90 prosenttia sille esitetyistä keuhkosyöpätapauksista, mutta ihmislääkärien onnistumisprosentti jäi 50:een.

”Tosiasiassa tulevaisuus on jo täällä. Tehtävään erikoistuneet algoritmit tarkastavat jo nyt tietokonekerros- ja mammografiakuvia. Ne vahvistavat lääkärien antaman lausunnon ja löytävät toisinaan kasvaimia, jotka ovat jääneet lääkäreiltä huomaamatta”, kirjoittaa Harari.

Sattumalta juuri tämän päivän Helsingin Sanomien välissä oli terveysteknologia-alan mainosliite, jossa on juttu Klinik Health Solutions Oy:n sähköisestä potilasarviointi- ja hoitoonohjausjärjestelmästä. Se on käytössä noin 50 terveyskeskuksessa. Systeemi toimii selaimen kautta. Ihminen voi kotona klikata tilanteeseen sopivat oireet ja myös taustatiedot aiemmista hoidoista ja lääkityksestä, joiden perusteella tekoälyyn perustuva algoritmi tekee kattavan tulkinnan hoidontarpeesta.

Algoritmit parantavat myös apteekkien toimintaa. San Franciscossa avattiin 2011 apteekki, jossa työskentelee vain yksi robotti. Kun apteekkiin tulee asiakas, robotti saa sekunnissa tietoonsa kaikki hänen lääkemääräyksensä, yksityiskohtaiset tiedot hänen kaikista käyttämistään lääkkeistä ja mahdollisista allergioistaan. Ensimmäisenä toimintavuotenaan robottifarmaseutti käsitteli kaksi miljoonaa lääkemääräystä tekemättä ainoatakaan virhettä. Ihmisfarmaseutit tekevät virheitä keskimäärin 1,7 prosenttia reseptintoimituksista; Yhdysvalloissa tämä tarkoittaa yli 50:tä miljoonaa virhettä vuodessa.

Autoissa on nykyisin tietokone, joka kertoo, montako kilometriä vielä voi ajaa ilman tankkausta, jos vauhti on tämä kuin se nyt on. Microsoftin Deadline-sovellus tekee saman ihmiselle: siihen on syötetty kaikki terveystiedot, elämäntapatiedot ja älyranneke mittaa koko ajan sykettä, unen laatua, päivittäin otettujen askelten määrää jne. Sitten kun painaa yhtä nappia, saa tiedon siitä, kauanko vielä elää, jos tällä meiningillä jatkaa.

ALGORITMIJOUKKUE
PÄRJÄSI URHEILUSSA

Vuonna 2002 vähävaraisen baseballjoukkueen Oakland Athleticsin johtaja Billy Beane loi seuraavan kauden joukkueen taloustieteilijöiden ja tietokonenörttien kehittämän algoritmin avulla. Algoritmiin syötettiin kaikki mahdollinen tieto niistä pelaajista, joita kykyjenetsijät eivät olleet noteeranneet.

Joukkue saatiin kasaan 44 miljoonan dollarin pelaajabudjetilla. Se voitti ensimmäisenä joukkueena American Leaguessa 20 peräkkäistä peliä ja piti tiukilla jopa 125 miljoonan dollarin New York Yankeesia. Varsin pian monet muut joukkueet omaksuivat saman tavan hyödyntää pelaajahankinnoissaan algoritmista lähestymistapaa.

Hararin kirjaa en ostanut verkkokaupasta, vaan Joulupukki toi sen. Jos olisin lukenut kirjan digitaalisella Kindle-laitteella, laite olisi saanut minusta mielenkiintoista tietoa. Amazonin Kindle pystyy tarkkailemaan, mitkä kirjan osat lukija lukee nopeammin, mitkä hitaammin. Tämänkin perusteella verkkokaupat voivat taas suositella seuraavia kirjahankintoja.

Jos ja kun Kindle päivitetään joskus kasvojentunnistuksella ja biometrisillä sensoreilla, algoritmi saa lisää aineistoa, koska paljastuu sekin, missä kohtaa kirjaa lukija hymyilee, suuttui tai jotakin.

Jos Amazon olisi nähnyt minut Hararin kirjaa lukemassa, sen algoritmi olisi seuraavaksi vinkannut ostamaan Hararin edellisen kirjan Ihmisen lyhyt historia (Bazar, 2017), mutta turhaan, koska olen nyt lukenut nämä molemmat, kaksi parasta tietokirjaa tällä vuosikymmenellä.

kari.naskinen@gmail.com