perjantai 23. kesäkuuta 2017

Suomi on nyt EU-tyhjiössä

Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori kirjoitti eilen Helsingin Sanomien yleisönosastossa, että Suomelta kaivataan nyt uudenlaista aktiivisuutta: ”Meidän ei pidä tuudittautua siihen, että liittokansleri Angela Merkel hoitaa asiamme tai että Emmanuel Macronin valinta presidentiksi tuhosi EU-kriittisyyden.” (HS 22.6.2017)

Samasta kirjoitti saman päivän Demokraatissa Paavo Lipponen: ”Ongelmana [Suomen] politiikassa ja mediassa on keskustelun ja aloitteiden puute isoista asioista, kuten Eurooppa-politiikasta. Siitä ei puhuta mitään – ja Eurooppa menee menojaan.”

Suomen EU-aktivismi on jäänyt sote- ja talousasioiden jalkoihin. Eikä varsinaisia EU-visionäärejä ole oikein ollenkaan.

Vastikään ilmestyi Tampereen yliopiston professoreiden Tapio Raunion ja Juho Saaren toimittama kirja Suomen EU-politiikan muutoksesta ja jatkuvuudesta. Kirjan nimi on kuvaavasti Reunalla vai ytimessä (Gaudeamus, 2017). Lipposen aikana Suomi oli tai ainakin halusi olla ytimessä, mutta nyt ollaan ilmeisesti reunalla. Vaikka Juha Sipiläkin on EU-myönteinen, niin hänen aikanaan ”meille on muodostunut EU-keskustelussa tyhjiö, jossa hallitus lausuu asiasta hyvin vähän”.

Suomen EU-politiikan peruslinja ei kuitenkaan ole muuttunut viime vuosina, sillä arkisessa työssä Suomi on edelleen tunnollinen ja pragmaattinen jäsenvaltio. Itse asiassa maan politiikka on lähes yksinomaan unionin aloitteisiin reagoimista.

Kirjassa kerrotaan, että vaikka yleisen uutisoinnin perusteella voisi luulla toisin, suomalaisten tuki integraatiolle ja eurolle on edelleen vankkaa. Suomi on onnistunut varsin hyvin saavuttamaan tavoitteitaan Brysselin neuvotteluissa, ja maatalouden elinvoimaisuudelle EU-jäsenyys toimii parhaana vakuutuksena. Keskustelua integraation tulevaisuudesta tai kansallisen EU-politiikan painopisteistä ei kuitenkaan ole.

Raunio ja Saari toteavat kirjan esipuheessa, että suomalaiselle poliittiselle kulttuurille on ominaista merkittävienkin uudistusten vähättely. Kuitenkin ne ovat selviä ideologisia arvovalintoja: sosiaali- ja terveyspolitiikan uudistus ja maakuntien vahvistaminen, EU:n päätökset syvemmästä talouspolitiikan integraatiosta, turvapaikanhakijoiden kohtelusta, maatalouden elinvoimaisuudesta, vapaakaupan edistämisestä ja Venäjä-suhteista ovat asioita, joilla on kauaskantoisia yhteiskunnallisia seurauksia.

”EU:n linjaukset ovat vahvasti sidoksissa jäsenmaiden kantoihin. Aktiivisempi kansallinen keskustelu näkemyseroineen on siten entistä tärkeämpää kansallisen Eurooppa-politiikan ja EU:n päätöksenteon kannalta”, kirjoittavat Raunio ja Saari.

Sipilän hallituksen uv-käännöksen aikana puhuttiin paljon arvoista. Jos ne nyt on saatu yhdessä Timo Soinin
kanssa kirjatuiksi, niin koko porukka voisi seuraavaksi pitää eurooppaministeri Sampo Terhon johdolla EU-seminaarin, johon alustajiksi kutsuttaisiin Lipponen, Raunio, Saari ja Vuori.

kari.naskinen@gmail.com

torstai 22. kesäkuuta 2017

Valehtelijoiden klubi

Pääministeri Juha Sipilä on väittänyt, että hänellä ei ollut ennakkoon minkäänlaista hajua siitä, että Timo Soinin puolue hajoaisi, eikä mitään suunnitelmia sen varalle, jos kuitenkin hajoaisi. Täyttä valetta, kuten nyt on käynyt ilmi. Eduskunnan entinen pääsihteeri Seppo Tiitinen ja entinen valtiosääntöoikeuden professori Mikael Hidén ovat kertoneet, että Sipilällä oli valmis kuvio siitä, että Soinin porukan kanssa hallituksessa jatketaan kävi miten kävi.

Eipä tämä mitään uutta politiikassa ole. Bostonissa asuva toimittaja Maria Annala kirjoittaa Ulkopolitiikka-lehdessä 2/2017 politiikan valepukeista Yhdysvalloissa:

Franklin Roosevelt sanoi, ettei lähettäisi äänestäjiensä poikia ulkomaille sotimaan. Jo tuolloin hän suunnitteli USA:n osallistumista toiseen maailmansotaan.

John F. Kennedy väitti, ettei suunnitellut sotilaallista väliinmenoa Kuubassa, vaikka valmisteli hyökkäystä sinne.

Richard Nixon vakuutti, ettei ollut roisto. Hän oli kuitenkin palkannut esikuntineen viisi murtomiestä tunkeutumaan demokraattipuolueen päämajaan ja joutui eroamaan Watergate-skandaalin vuoksi.

George W. Bush oikeutti Irakin sodan väittämällä, että maalla oli hallussaan joukkotuhoaseita. Niitä ei löytynyt.

Barack Obama
lupasi, että amerikkalaiset saisivat halutessaan pitää vanhan sairausvakuutuksensa, kun hänen terveydenhuoltouudistuksensa astuisi voimaan. Näin ei käynyt.

Donald Trump
valehtelee ennennäkemättömällä tavalla. Trump suhtautuu totuuteen eri tavoin kuin kukaan toinen länsimainen valtionpäämies.

Puhuukohan Sipilän Valehtelijoiden klubissa kukaan totta? Helge Heralan Valehtelijoiden klubissa 1980-luvulla oli ihmisiä, joista yksi puhui totta ja muut valehtelivat. Sitten piti arvata, oliko todenpuhuja Olavi Ahonen, Aake Kalliala, Heikki Kinnunen, Leo Lastumäki vai Maija-Leena Soinne? Ehkä Sipilän klubissa totta puhuu vain Juha Rehula, mutta hän joutuukin näinä päivinä vaihtoon.
kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Miksi lentokonebensasta ei peritä veroa?

Juhannusliikenteessä taas bensaa kuluu. Hinta on noin 1,40 euroa, josta verojen osuus on noin 85 senttiä. Jos ei kuitenkaan käytä maanteitä, vaan lentää vaikkapa Kanariansaarille, voi nauttia edullisesta juhannusreissusta polttoaineen verottomuuden ansiosta.

Miksi lentokonebensasta ei peritä veroa? Ilmastonmuutoksesta ja ympäristön saastumisesta ollaan muka huolissaan, mutta lentokoneiden annetaan täysin vapaasti levittää päästöjä, aivan niitä samoja kuin tulee autojenkin pakoputkista.

Iso matkustajalentokone kuluttaa lentopetrolia Helsingin ja Kanariansaarten välillä noin 50 000 litraa.

Lentoliikenteen päästöt ovat noin 3,5 prosenttia ihmiskunnan aiheuttamista kasvihuonekaasuista. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan osuus on kasvamassa. Verotuksella ei tähän kuitenkaan ole reagoitu. Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo myöntää Ulkopolitiikka-lehdessä, että ”lentoliikenteen kasvu kuormittaa valitettavasti kokonaisuutena ilmastoa”. (UP 2/2017)

Päästöjä voitaisiin Vauramon mukaan vähentää myös lentoliikenteen paremmalla suunnittelulla. Pitäisi pystyä vähentämään lentokoneiden ylimääräistä odottelua ja kaartelua taivaalla ennen laskeutumista, samoin rullausta kiitoradoilla ennen nousua pitäisi vähentää, ja lentoreittejä olisi suoristettava.

Biopolttoaineet eivät saastuta yhtä paljon, mutta esteinä ovat saatavuus ja hinta. Biopolttoaineiden kysyntää kasvattaa se, että EU ja USA pakottavat tieliikenteen korvaamaan nykyisiä polttoaineita osaksi biopolttoaineilla. Lentoliikenneyhtiöt ovat tyytyväisiä, koska sille ei tässä tilanteessa voida vastaavanlaisia pakotteita määrätä.

Ilmeisesti isot lentoliikenneyhtiöt ovat onnistuneet lobbauksessa ja lahjonnassa niin hyvin, että asiat ovat niiden osalta kunnossa.

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Akkalauma yritti estää Einsteinin maahantulon

Kuvassa on näyttelijä Vincent Kartheiser, joka esittää Yhdysvaltain Saksan-suurlähettiläänä 1929-39 toiminutta Raymond Geistia. Tohtori Geist oli se henkilö, jonka ansiosta Albert Einstein pääsi natsi-Saksasta siirtymään Yhdysvaltoihin 1933. Geist ei totellut FBI:n johtajaa J. Edgar Hooveria, joka oli kieltänyt myöntämästä Einsteinille viisumia, vaan löi hyväksyvän leiman Einsteinin passiin.

Tämä tapahtuma vuodelta 1932 esitetään sarjaelokuvassa Genius, jossa käydään läpi Einsteinin elämää. Sarja menee parhaillaan National Geographic -kanavalla.

Geist otti Einsteinin vastaan suurlähetystössä Berliinissä, missä alkoi tenttaaminen. Kysymykset oli laatinut Hoover.

G: ”Tohtori Einstein, Yhdysvalloilla on syytä uskoa, että olette kommunistisen puolueen jäsen.”

E: ”Se on hölynpölyä. Se on kuin apina hatussa ratsastaen donitsilla.”

G: ”Olen huolissani siitä, että ette ymmärrä tilanteen vakavuutta.”

E: ”Luulen, että tiedän hieman enemmän painovoimasta kuin te, herra Geist. Ja muutamia muita asioita lisäksi.”

Sitten Geist otti esille paperin, jossa Yhdysvaltojen naisten maanpuolustusjärjestö vaati olla päästämättä Einsteinia maahan. Vetoomuksessa sanottiin: ”Ei edes Stalin ole mukana yhtä monessa anarkistis-kommunistisessa ryhmässä kuin Einstein.”

Einstein tuhahti jotain hanhilaumasta. Sen jälkeen Geist puhui puhelimessa Hooverin kanssa, ja lopputulos oli, että Geist ei myöntänyt Einsteinille viisumia. Einstein lähti pois.

Einstein oli pasifisti ja sosialistikin, mutta samalla jo maailman tunnetuin tiedemies, enemmänkin, oman aikansa julkkis. Hän käytti tätä hyväkseen ja otti yhteyttä The New York Timesiin, joka teki viisumin eväämisestä ison uutisen. Sen jälkeen Geist ilmaantui Einsteinin kotiin Berliinissä. Geist yritti edelleen, että Einstein allekirjoittaisi paperin, jossa vakuuttaisi, ettei ole kommunistisen puolueen jäsen.

Einstein kieltäytyi edelleen. Sitten Geist otti Albert ja Elsa Einsteinin passit ja löi niihin viisumileimat. Einstein oli ihmeissään.

E: ”Tämä maksaa sinulle työsi.”
G: ”Luultavasti. Mutta on muitakin tapoja olla palveluksessa.”
E: ”Pidä työsi, herra Geist.”

Tämän jälkeen Einstein lopulta allekirjoitti paperin ja pyysi Geistia auttamaan muitakin ihmisiä pakenemaan Saksasta.

Geist piti työnsä ja Einstein muutti Princetoniin lähelle kuuluisaa yliopistoa. Akkalauman protestoinnista huolimatta Einstein jatkoi mm. rasismin ja amerikkalaisen kulttuurin pinnallisuuden arvostelemista.

Raymond Geist näki tilanteen kurjistumisen Saksassa, ja tiettävästi hän pystyi aktiivisella viisumipolitiikallaan pelastamaan yli 50 000 juutalaisen hengen.

Geistin roolin elokuvassa esittävä Vincent Kartheiser tunnetaan parhaiten Mad Men -sarjan Peter Campbellina.

kari.naskinen@gmail.com

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Halla-ahon toimintatavan soisi yleistyvän

Politiikan ja vaalien viihteellistyminen vain lisääntyy. Itse asiat jäävät entistä vähemmälle huomiolle. Politiikan sisältöä tärkeämpää on se, miten se esitetään ja miten sen esittäjät poseeraavat. Jussi Halla-aho tekee tässä suhteessa poikkeuksen. Asiasta kirjoittaa Hämeenlinnan ykkösdemarin paikalta politiikasta sivuun hypännyt Iisakki Kiemunki Demokraatti-lehdessä (15.6.2017) niin osuvasti, että lainaan tekstistä pitkiä pätkiä:

”Halla-aho menee puhtaasti pelkkä sisältö edellä. Hän vaikuttaa introvertilta ihmisvihaajalta, joka ei ole viehättävän näköinen, ei ole taitava esiintymään, ei näytä tunteitaan (jos sellaisia edes on), ei välitä loukkaamiensa ihmisten tunteista tai pysty asettumaan heidän asemaansa, hänellä on vihamielinen suhtautuminen valtamediaan, ei pyry miellyttämään ketään väkisin jne. Hänellä on vain monomaaninen suhtautuminen yhteen asiaan ja kieltämättä briljantti taito kirjoittaa ajatuksistaan pitkiä ja syväluotaavia tekstejä.”

Kiemunki pohtii, muuttaisiko halla-ahomainen tapa toimia laajemminkin politiikkaa ja yhteiskunnan toimintaa:

”Mitä jos sisällöt tulisivat vahvemmin takaisin kampanjointiin? Mitä jos puolueet markkinoisivat asioita pelkkien mielikuvien sijaan? Mitä jos äänestäjät alkaisivat taas tutustua ja kiinnostua politiikan aidoista ja alkuperäisistä sisällöistä, eikä vain siitä tehdystä viihteestä? – Äh, toiveajattelua.”

Yksi oleellinen askel Kiemungin toiveajattelusta eteenpäin olisi, että vaaleissa siirryttäisiin ns. pitkiin listoihin.

Iisakki Kiemunki toimi kaupunginvaltuuston ja maakuntahallituksen puheenjohtajina. Nykyisin hän on Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin viestintäpäällikkö. Monien muiden tavoin hän tietää hyvin, miten politiikkaa tehdään, kun sitä ei tehdä sisällön ehdoilla:

”Menestyjätyyppi tulee pikkuisen myöhässä kokouksiin, juhliin, esityksiin ja tapahtumiin, jotta saa maksimaalisen huomion ja luotua kiireisen vaikutelman. Toki hän myös lähtee ajoissa, että voi myöhästyä sopivan vähän seuraavasta tilaisuudesta. Sisällöstä hän on usein autuaallisesti pihalla, tärkeintä on vain näkyä.”

Sen verran pitää myös näkyä, että saa kokouspalkkiot. Esimerkiksi kaupunginvaltuuston seminaarit, joissa ei päätöksiä tehdä, voi kuitata sillä, että on paikalla nimenhuudossa tai vastaavassa, niin saa palkkion. Tämä on yksi syy siihen, miksi esimerkiksi Lahden valtuuston seminaareja ei aina pidetä Sibeliustalossa, vaan jossain kauempana, jossa on puolipakolla oltava seminaarihuoneessa tai ainakin lähettyvillä baarissa.

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kirjailijakokous: globaalia ei ole ilman kansallista

”Jotta ihminen voisi olla globaali, hänellä on ensin oltava kansallinen identiteetti ja hänen on kuljetettava sitä ylpeästi mukanaan maailmalle”, sanoi italialainen Francesca Diotallevi Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen päätöspäivänä. ”Kulttuuriset juuret ovat aina identiteetin perusta, lähtökohta nykymaailmaa koskeville pihdinnoille.”

Francesca Diotallevi (s. 1985) kirjoittaa historiallisia romaaneja ymmärtääkseen omaa nykyisyyttään ja Italian nykyisyyttä sen menneisyyden kautta. Kirjailijat ovat aina olleet oman aikakautensa todistajia, ja tässä tehtävässä kirjailijan on muistettava se, mitä Ernest Hemingway sanoi totuudesta: ”Kaikki, mitä kirjoittajan on tehtävä, on kirjoittaa yksi lause – kirjoita niin totta kuin osaat.”

Diotallevi sanoi, että kun kirjailija asettuu valkoisen paperin ääreen, hänen on tehtävä valinta, ja maailmassa, jossa kommunikaatio saa maailmanlaajuiset mittasuhteet, kirjailija ei saa valehdella.

”Kauneinta on kuitenkin se, että kansallisesta identiteetistä voi tulla maailmanlaajuinen, jos se jaetaan”, sanoi Diotallevi. ”Globaalissa maailmassa kirjailijan tehtävä on kirjoittaa koko maailmalle – oman, henkilökohtaisen kansallisen identiteettinsä kautta.

”Kirjoja käännetään. Joskus niitä kirjoitetaan muilla kielillä. Tämä on maailmanlaajuinen asia, mutta se juontuu kansallisesta identiteetistä.”

SAMASSA VENEESSÄ?

Kirjailijakokouksen teema oli ”Samassa maailmassa?” Siis kysymysmerkki perässä. Pakolaisongelmasta puhuttiin paljon.

Virolainen Andrei Ivanov (s. 1971) kertoi omien juurtensa olevan venäläisen työväenluokkaiset ja koulutuksensa neuvostoliittolainen. Hän otti esille pakolaisvirran, mistä hän syytti englantilaista The Guardian -lehteä lainaten Maailmanpankkia:

”Se on merkittävästi edistänyt köyhien ihmisten virtaa kaikkialla maailmassa. Vaikuttavin toimenpide, mihin voisimme ryhtyä muuttoliikkeen hillitsemiseksi, olisi lakkauttaa kehitysmafia, jonka muodostavat Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Euroopan investointipankki sekä Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki.”

Ivanov sanoi nykymaailman tuovan mieleen Théodore Géricaultin maalauksen Medusan lautta. – ”Eurooppa on iso vene, mutta siihen eivät mahdu kaikki Lähi-idän ja Afrikan pakolaiset. Koska näin on, joidenkin mielestä on mahdollista jättää heidät ajelehtimaan myrskyävän meren armoille.”

Tilanne on siis tosi vaikea. Kaikki eivät Eurooppaan mahdu, mutta eurooppalaiset eivät silti voi jättää ”pakolaisten lauttaa” ajelehtimaan. Seuraukset tästä saattaisivat olla katastrofaaliset.

”Voimme päätyä kyynisyyteen, minkä veroista ei ole koskaan nähty, jonkinlaiseen pahimpien painajaisten epäinhimillisen kylmään maailmaan. Jotenkin tämä kärsimys täytyy voida pysäyttää”, sanoi Ivanov, mutta ei tietenkään osannut ratkaisua siihen ehdottaa.

”Mutta ehkä kaikki nämä kriisit ja selkkaukset ovat väistämättömiä. Ehkä meidän on vain hyväksyttävä, että olemme ajelehtimassa kohti maailmaa ilman kansallisia tai etnisiä eroja. Ihmiskunnan on sopeuduttava muutoksiin. Kukaan ei tiedä, minne se meidät vie. On mahdollista, että emme voi näille muutoksille mitään, mutta silti on tehtävä moraalisia päätöksiä ja kamppailtava paremman maailman rakentamiseksi kaikille. On yritettävä. Ehkä siitä tulee ainoa asia, josta meidät muistetaan.”

IKÄVÄ MUKKULAA

Jostain syystä (kustannuksista?) kirjailijakokous pidettiin nyt Lahden kansanopistossa. Ikävä oli Mukkulaa ja Messilääkin. Kansanopistossakaan tila ei ollut paras mahdollinen. Oltiin juhla- ja voimistelusalissa. Parempi sali olisi ollut nouseva auditorio, jossa jokainen kuulija saa halutessaan eteensä kirjoitustason.

Rahapula näkyi muutenkin. Tulkkauksissa oli siirrytty globaaliin pakkoenglantiin eli simultaanitulkkaukset toimivat vain linjalla suomi - englanti - suomi. Kansallisista identiteeteistä ei väliä, ja ongelmia jo syntyikin.

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Jos pahuus ylittää ihmisten voimat, pahuuskin on jumala

Japanilainen kirjailija Hideo Furukawa (s. 1966) on kotoisin Fukushiman prefektuurista. Kun Furukawa puhui Lahden kirjailijakokouksen avauspäivänä, hän otti esille kevään 2011. Silloin Sendain maanjäristys aiheutti tsunamin, mikä puolestaan johti ydinvoimalaonnettomuuteen. – ”Se, mitä tapahtui, oli suuri tragedia. Sen aiheutti pahuus, mutta pahuus on myös jumala”, sanoi Furukawa.

”Tsunami vei valtavan määrän ihmisiä, julmasti. Tämän aiheuttaneet jumalat ovat siis pahoja. Jos pahuus ylittää ihmisten voimat, sitten pahuuden itsensäkin on oltava jumala”, sanoi Furukawa, joka myös selitti jumalten ja buddhien eron:

”Oikein yksinkertaisesti ilmaistuna buddhat auttavat niitä, jotka ovat eksyksissä. Jumalat sen sijaan voivat yhtä hyvin rangaista eksyneitä. Esimerkiksi salamaniskulla, tai maanjäristyksellä, tai tsunamilla. Tällaiset katastrofit ovat jumalten tekoja.”

Buddhat tuntuvat siis olevan parempia. Buddhalaisuudessa opetetaan, että miltei kaikessa on sisäsyntyinen buddhaluonto. Furukawa sanoi, että se mitä tarvitaan, jotta voisi lopulta tulla buddhaksi, löytyy joista ja vuorista. Puusta voi tulla buddha, samoin ruohonkorresta.

”On tuhansia jumalia, miljoonia buddhia. Tällainen on japanilainen kulttuuri ollut aikojen alusta lähtien. Jossain matkan varrella jumalat ja buddhat ovat kuitenkin menneet sekaisin keskenään, eivätkä japanilaiset itsekään ole nykyään selvillä, mihin uskovat”, sanoi Furukawa.

Oma lajinsa on shintolaisuus, jota Furukawa luonnehti melko alkukantaiseksi tavaksi ajatella:

”Sen mukaan jumalat ovat kaikkialla, asustavat kaikessa. Jumala on esimerkiksi ukkonen. Jumala on vain nimitys jollekin, mikä ylittää ihmisen voimat. Nyt me ehkä pystymme tuottamaan salamoita, mutta emme aikaisemmin, vaikkapa vielä sata vuotta sitten. Shintolaisuuden mukaan tämä tekee ukkosesta jumalan, varmaan vähän kuten Thór skandinaavisessa mytologiassa. Shintolaisuudessa tämä pätee kaikkeen muuhunkin kuin ukkoseen.”

Furukawa sanoi, ettei usko kaikkivoipaan jumalaan. – ”Ehkä se mitä sanon, kuulostaa absurdilta sellaisesta, joka uskoo. En tiedä. Mutta ainakin minun mielestäni esimerkiksi terrorismi, joka leviää kaikkialla maailmassa, tuntuu alkavan ihmisistä, jotka unohtavat, että alkujaankin maailmoja on monta.”

”Minun silmissäni joet ovat jumalia. Ja buddhia. Myös vuoret ovat jumalia ja buddhia. Ja minulle jokainen tässä huoneessa on jumala ja buddha”, sanoi Furukawa Lahden kansanopiston juhlasalissa.

FUKUSHIMA IKUISESTI

Fukushimasta puhui myös suomenruotsalainen Pirkko Lindberg (s. 1942), jonka uusimman ekomatkakirjan nimi on Fukushima ikuisesti (Savukeidas, 2016). Hän teki kaksi kuukautta kestäneen matkansa Japaniin puolitoista vuotta ydinonnettomuuden jälkeen.

”Japanin johto vähättelee tänään onnettomuuden seurauksia ja vakuuttaa kansalaisille, että kaikki on hallinnassa, ei syytä huoleen. Ja pian Tokiossa, säteilevässä kaupungissa, järjestetään olympiakisat”, sanoi Pirkko Lindberg.

”Kuitenkin vaurioituneet laitokset pitävät allaan sulaneet ydinsydämet, joita ei voida edes paikallistaa saati sammuttaa tai siirtää. Säteilevää vettä päästetään jatkuvasti valtamereen ja höyrynä ilmaan.”

”Päästöt kiersivät 2011 koko maailman, Suuri Tyynimeri sai aimo annoksen niin kuin USA:n ja Kanadan länsirannikotkin. Eurooppaan pilvi tuli aikoinaan vielä heikosti säteillen, ja Suomessakin mitattiin pieni lisä siihen, mitä rutiininomaisesti tupruaa omista ja naapureiden ydinpiipuista”, sanoi ekokirjailija.

kari.naskinen@gmail.com