perjantai 26. syyskuuta 2008

Kuntaliiton tulevaisuudentutkija hakee Lahden strategiapäälliköksi

Lahden strategiapäällikön virkaan tuli 32 hakemusta. Kovin nimi on tulevaisuudentutkija, maisema-arkkitehti Santtu von Bruun (36) Kuntaliitosta. Parhaillaan hän johtaa Kuntaliitossa ennakointihanketta "Suurten kaupunkien tulevaisuus ja tulevaisuuden kaupunkipolitiikka".

Santtu von Bruun on tuttu mies Lahdessakin. Hän on käynyt täällä luennoimassa kapunginvaltuuston seminaareissa.

Valittava strategiapäällikkö tulee osallistumaan kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran johdolla kaupungin strategista suunnittelua koskevaan valmistelutyöhön sekä avustaa kaupungin johtoa edunvalvonnassa, yhteistyökysymyksissä ja niihin liittyvissä neuvotteluissa. Strategiapäällikkö toimii kehitysjohtaja José Valannan alaisena; myös Valanta tuli Lahteen Kuntaliitosta.

Suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen asema kansainvälisessä taloudessa on jatkuvasti korostunut. Yhä suurempi osa väestöstä Suomessakin asuu kaupunkiseuduilla. Ne ovat myös paikkoja, joissa uudet ilmiöt, elämäntavat ja toimintamallit nousevat ensimmäisinä esiin. Tämän vuoksi Kuntaliitto on käynnistänyt yhteistyössä Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Urbanismisäätiön kanssa hankkeen, jossa ennakoidaan suurten kaupunkiseutujen kannalta merkittäviä toimintaympäristönmuutoksia sekä niiden edessä aukeavia tulevaisuuspolkuja ja kehitysvaihtoehtoja. Pyrkimyksenä on hahmottaa suurille kaupunkiseuduille yhteisiä kaupunkipoliittisia tavoitteita ja niiden saavuttamiseksi käytettäviä keinoja. Lisäksi tavoitteena on vaikuttaa valtion politiikkaan niin, että siinä huomioidaan isojen kaupunkiseutujen asema, merkitys ja erityiset haasteet.

Lahdesta hakevat strategiapäällikön virkaa Sampsa Ahonen, projektipäällikkö, tuottaja Riikka Kivelä, johtava konsultti Jarkko Majava, diplomi-insinööri Elina Rehn, toimitusjohtaja Riku Rikkola, ylitarkastaja Anne Siponen ja projektipäällikkö Jukka Vepsäläinen sekä Hollolasta diplomi-insinööri Jari Jaakkola.

kari.naskinen@gmail.com