lauantai 20. syyskuuta 2008

Vaalitaistelu alkanut


Viikkouutisissa oli keskiviikkona juttu siitä, että Perussuomalaiset eivät olleet hyväksyneet Gebreil Osmania kunnallisvaaliehdokkaakseen. Samana päivänä tuli kuitenkin ilmi, että siellähän se Osmanin nimi PS:n listalla on.

Varmemmaksi vakuudeksi Osman pani vaali-ilmoituksensa perjantain Etelä-Suomen Sanomiin: "Lääkäri, yrittäjä, johtava lääkäri, Lahden valtuustoon perussuomalainen puoluelistalla".

Samassa lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin PS:n Lahden-yhdistyksen vaaliasiamiehen panneen Osmanin nimen viralliselle ehdokaslistalle vastoin yhdistyksen hallituksen nimenomaista päätöstä. Näin päästiin Lahdessa aloittamaan se kovemman sortin vaalitaistelu, mikä aina käydäänkin puolueiden sisällä.

Gebreil Osman tunnettiin aiemmin nimellä Hassan Osman. Politiikkaan hänet houkutteli SMP:n Mikko Vainio, ja vuoden 1992 kunnallisvaaleissa Osman valittiinkin kaupunginvaltuustoon SMP:n ainoaksi edustajaksi hyvällä äänimäärällä 422. Seuraavissa vaaleissa 1996 Osman oli SDP:n ehdokkaana ja meni läpi demarien 10. suurimmalla äänimäärällä 276. Kaksissa seuraavissa vaaleissa Osman putosi varavaltuuteuksi, kun äänimääräkin putosi ensin 200:aan ja viimeksi neljä vuotta sitten 164:ään.

Osmanin lääkärikollega Tuija Nurmi (Kok) puolestaan käy taistelua omassa puolueessaan. Kokoomuksen kunnallisjärjestön lehti-ilmoituksessa tänään lauantaina kerrotaan, että torin ökypalatsissa ovat tavattavissa ehdokkaat Tuomo Keskiväli, Sari Niinistö, Jaana Oksa, Einari Pohjolainen ja Veikko Saarnikoski. Tämän ilmoituksen alla on Tuija Nurmen oma ilmoitus, missä hänkin sanoo olevansa tavattavissa samassa paikassa samaan aikaan. Onkohan Kokoomuksen kunnallisjärjestöllä korvatulehdus, ettei Tuija Nurmen halukkuutta ole kuultu?

Muissa puolueissa eletäänkin vielä hiljaiseloa. Kampanjointia Lahdessa johtaa Kokoomus ylivoimaisesti.

Mielenkiintoista on silti, mitä tapahtuu Keskustassa. ESS:n vaalikoneessa esiintyy pelkällä etunimellä kepulainen Ida (ei sukunimeä), 22-vuotias opiskelija ja pelikoneenhoitaja. Onkohan kysymys "sammutetuin lyhdyin" vaaleja lähestyvästä ehdokkaasta; tämähän oli aikoinaan yksi taktiikka presidentinvaaleissa.

Kaupunginorkesterin intendentti Tuomas Kinberg ei ole minkään puolueen ehdokkaana, mutta mielenkiintoinen tapaus tämäkin. Kinberg on tehnyt työtä myös orkesterin konserttien internet-lähetyksillä bisneksentekoon pyrkivässä Saltarello Oyssä, jonka osakkeistakin hän omistaa 3,7 %. Nyt Kinberg on joutunut eroamaan Saltarellon hallituksesta, kun kaupungin tarkastuslautakunta puuttui asiaan. Osakkuutensa yhtiössä Kinberg on kuitenkin säilyttänyt
.

Saltarellon omistajiin kuuluu myös orkesterin tukiyhdistys Sinfonisesti yhdessä ry, jonka toiminnanjohtaja Kinberg on. On myös olemassa Sinfonisesti yhdessä Oy, jonka osakas ja toimitusjohtaja Kinberg niin ikään on. Näiden osakkuuksien myötä Kinbergin äänivalta Saltarello Oy:ssä on edelleen 23,6 %.

Viime vuonna Kinberg teki 70 000 euron hankintapäätökset internet-lähetysten toteuttamiseksi. Kun kaupungin tarkastustoimisto sai tästä tiedon ja totesi menettelyn vääräksi, homma hoitui sillä, että Kinbergin allekirjoitus vaihdettiin apulaisintendentti Teemu Kirjosen allekirjoitukseen. Hei hulinaa. Kirjosellakin on pieni siivu Saltarello Oy:stä.

Kummallista näissä asian selvittelyyn liittyvissä vaiheissa oli sekin, että Saltarello Oy yritti pimittää toimittajilta osakasluettelonsa. Se saatiin vasta, kun yhtiön toimitusjohtajalle Lauri Jämsénille luettiin osakeyhtiölain 3. luvun 17. pykälä. Yhtiön pääomistajia ovat pääomasijoitusyhtiö Vera Oy, Ulla ja Hannu Savisalo, Lauri Jämsen ja Harald Relander.

Näiden Saltarello-tietojen lähde on Viikko-Häme, jonka päätoimittajasta Jarkko Nissisestä on kehittymässä Lahden johtava tutkiva journalisti. Tämä oli lyhyen ajan sisällä jo toinen tämänlaatuinen paljastusjuttu.

Musiikkiasiaa on esillä myös seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Saa nähdä, miten vaalipolitiikka näkyy, kun urut Sibeliustaloon hankkineelle Pro Organo Pleno ry:lle pitäisi antaa lisää avustusta ja pidentää velkojen takaisinmaksuaikaa.

kari.naskinen@gmail.com