tiistai 14. lokakuuta 2008

Sata merkittävintä lahtelaista kautta aikojen

(Tämä juttu päivitetty 20.12. 2019)

Kuvassa on Lahden kaupungin perustamiskirjan kansilehti, jossa on Lahden ensimmäinen vaakuna. Seuraavassa lista sadasta merkittävimmästä lahtelaisesta kautta aikojen:

Janne Ahonen, maailman toiseksi paras mäkihyppääjä heti Matti Nykäsen jälkeen.

Isac Alanko, vuosisadan alun Lahden teollistajia; Jalkarannan (Pallaksen) lankarullatehtaan perustaja 1905. Lahden nuorsuomalaisen yhdistyksen esimies.

Niilo J. Avellan, Yhteiskoulun rehtori, jonka johdolla koulu kehittyi yhdeksi Suomen suurimmista oppilaitoksista.

August Asko-Avenius, perusti Lahden Puusepät 1918, Asko-käsitteen luoja.

"Pelle-Jali" Aulamo, estraditaiteilija, klovni, nykyisten Lahdesta valtakunnantasolle nousseiden tv-julkkisten "esi-isä".

Georges Borup, johti Lahden Lasitehdasta ja Lahden Margariinitehdasta sekä oli mukana myös Lahden Laatikkotehdas Oy:ssä ja Niemen Saha Oy:ssä.

Edvin Carlstedt, asemapäällikkö, pankinjohtaja ja ansioitunut kunnallismies: Suomen Pankki, KOP, Suomen Kauppapankki Oy; ensimmäinen puheenjohtaja Lahden rahatoimikamarissa.

Juha Christensen, tärkeä tekijä siinä Aceh-projektissa, mikä osaltaan vaikutti siihen, että Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Georg Enbom, isännöitsijä, Tornatorin patruuna.

August Fellman, Lahden alkuaikojen tärkein henkilö, kartanonomistaja, kapteeni, hovineuvos, valtiopäivämies, oluttehtailija, Loviisan-radan isä.

Arno Forsius, mittava ura lääkärintyössä Lahdessa alkaen 1963. Lisäksi hän on tehnyt ansiokkaan elämäntyön tutkijana, on myös yksi Päijät-Hämeen tutkimusseuran perustajista.

A.E. Frigren, Lahden Polttimon johtaja, joka nosti mallastehtaansa pohjoismaiseksi kärkiyritykseksi.

F.F. Frostell, Lahden järjestysmies (nimismies) 1891 - 1905; toimi Lahden hyväksi mm. ehdottamalla Launeen lähteen ostamista; edisti suuresti kaupunkihanketta.

Kaarlo Halme, Lahden osuuskaupan toimitusjohtajana 30 vuotta kehittäen siitä 1300 ihmisen työpaikan; Hakatornien ja Mukkulankadun kerrostalojen rakentaja.

Arvo Hauvonen, Suomen Yleisradio, Lahti, Suomi.

Paavo Heinonen, "makkarassa on oltava vähän lihaakin joukossa".

Kalle Helenius, perusti 1909 kotileipomon, josta sai alkunsa Oululainen Oy.

Aarre Hemming, nosti Lahden konservatorion taiteelliselta tasoltaan, monipuolisuudeltaan ja opiskelijamäärältään Suomen kärkikaartiin.

Teemu Hiltunen, kaupunginjohtaja ja sen jälkeen valtiovarainministeriön valtiosihteeri, missä asemassaan teki paljon Lahden hyväksi, erityisiä ansioita mm. sairaala- ja kulttuurirakentamisen aloilta.

Väinö Hovila, rovasti, kirkollisen tahon kansanomainen ja suosittu merkkihenkilö.

Erkki Huurtamo, aloitti asianajajana Lahdessa 1944; iso vaikuttaja kunnallispolitiikassa ja valtakunnanpolitiikassa, valtiovarainministerinä kahdessa hallituksessa, Kymen läänin maaherra 1975-84 (yllätysvalinta Kekkoselta).

Tenho Iikkanen, kunnallisneuvos, pitkäaikainen työskentelijä Lahden hyväksi, sovittelija SDP:n ja Kokoomuksen joskus kiperissäkin vastakkainasetteluissa.

Ola Johansson, Lahden kaikkien aikojen paras näyttelijä.

Helvi Jukarainen, nuorisoseuraliikkeen tomera tanhuttaja.

Olli Järvinen, historioitsija ja ESS:n päätoimittaja, joka otti minutkin töihin Lahteen.

Olavi Kajala, Lahden pitkäaikaisin kaupunginjohtaja, Lahden voimakkaiden kasvuvuosien värikäs vetäjä.

Yrjö Kaloniemi, lehtori, Suomen Hiihtoliiton ja LHS:n puheenjohtaja, joka nyt pyörii haudassaan.

Martti Kemppi, perusti oman yrityksensä 1949 ja nosti hitsauskoneensa maailman huipulle.

Jouko Kemppi, kehittänyt Kemppi Oy:tä yhdeksi alansa johtavista yrityksistä maailmassa.

Frans Keränen, ESS:n päätoimittaja, sananvapauden rohkea puolustaja, ansioita myös valtakunnallisessa politiikassa.

Erkki Ketola, nosti KOP:n Lahden-konttorin talousalueemme ykköseksi.

Paavo Kiiski, suomalaisen musiikkiluokkatoiminnan perustaja.

K.O. Kivekäs, kunnallis- ja liikemies, Etelä-Suomen Sanomien vakauttaja.

Ossi Kivekäs, ESS:n suuruuden luoja.

Antti Kivekäs, säilyttänyt Esa-konsernin menestyvänä perheyhtiönä alan voimakkaassa yhdentymiskehityksessä.

Kalevi Kiviniemi, Suomen paras urkutaiteilija, kansainvälinen huippu.

Rope Kojonen, kansanopiston johtohenkilöitä, ansioita myös kunnalliselämässä.

Felix Krohn, toi Viipurin musiikkiopiston Lahteen 1940; säveltäjä ja Lahden orkesteriyhdistyksen orkesterinjohtaja.

K.V. Kunnas, Lahden johtavia liikemiehiä sata vuotta sitten, jäsenenä ensimmäisessä kaupunginvaltuustossa, oli mukana moninaisissa edistysriennoissa, herätti ajatuksen kauppiasyhdistyksen perustamisesta Lahteen.

Aimo Känkänen, Lahden kansainvälisen urkuviikon perustaja ja pitkäaikainen johtaja.

Erkki Kääpä, evakkokauppias Kannakselta.

Sirkka Lankinen, korvalääkäri, kansanedustaja; toimi henkilökohtaisesti niin tomerasti, että kaupunginsairaalan peruskorjaus ja iso laajennus saatiin käyntiin kaupunginjohtaja Olavi Kajalan vastustuksesta huolimatta.

Olavi Lanu, Lahden tunnetuin taiteilija maailmalla.

Oskari Lehtonen, kauppaneuvos, pankkimies, kansanedustaja, sota-ajan oikeusministeri.

Toivo Lehtovuori, talousneuvos; ansiolistalla LHS, Finlandia-hiihto ja Järvisen sukset.

K.E. Levälahti, Lahden urheiluelämän organisoija 1900-luvun alussa, SVUL:n Lahden piirin perustaja, Ahkeran puheenjohtaja.

J. Theodor Lindroos, Jalkarannan rullatehtaan toinen perustaja, kunnallistekniikan pioneereja, Lahden kaupungin ensimmäinen kunniaporvari.

Erkki Linko, KOP:n pankinjohtaja, urheilun ja taiteen tukija, iso taustavaikuttaja kunnallispolitiikassa.

Jari Litmanen, kaikkien aikojen paras suomalainen maailman suosituimmassa urheilulajissa jalkapalloilussa.

Oskari Louhimo, johtajaopettaja, kirkkohallintokunnan puheenjohtaja 1950-luvulla.

Jaakko Luhtanen, isänsä Vihtori Luhtasen työn rohkea jatkaja ja Luhta Oy:n vaurauden luoja mm. rakennustoiminnan avulla; pesäpallon edistäjä Lahdessa.

Otto Lyytikäinen, Lahden ensimmäinen pormestari, joka pakotti Lahden kaupungin tekemään kaupat Fellmanin kartanosta; hänen ideansa oli kauppakoulun perustaminen.

Henrik Mattson, Mallasjuoman perustaja.

Martti Mikkonen, paitatehtailija, Reippaan ja Kiekkoreippaan puheenjohtaja.

Karolina Moesbel, avasi 1872 leipurinliikkeen ja matkustajakodin, ja hänestä tuli myös Lahden ensimmäinen krouvari.

Jussi Mononen, kenkätehtailija, joka loi mono-käsitteen.

Heikki Mustakallio, Raute Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja yrityksen voimakkaan kasvun vuosina.

Pauli Mustakallio, teollisuus- ja kunnallismies; Lahden Rautateollisuus Oy:n (Raute) yksi vahvoista miehistä; Kauppakamarin pitkäaikainen puheenjohtaja.

Jalmari Niemi, legendaarinen sanomalehtimies, historiankirjoittaja.

Tapani Niku, suomalaisen murtomaahiihdon uranuurtaja, joka kehitti hiihtotekniikkaa ja -välineitä; oli myös aikansa hiihtokuningas.

K.T. Numminen, uunimuurarista paikalliseksi patriarkaksi noussut lahjakas ja sopuisa vaikuttaja.

Paavo Nuotio, Suomen ensimmäinen kansainvälisen luokan mäkihyppääjä.

Mikko Nupponen, huonekaluteollisuuden uranuurtaja, aloitti oman tehtaansa 1908.

Unto Ojonen, Lahden kuvaan merkittävästi vaikuttanut arkkitehti.

Jalo Paananen, kova tekijä Lahden elinkeinoelämässä viime vuosikymmeninä.

J.K. Paasikivi, kauppalanhallituksen jäsen, joka valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä ja senaattorina ollessaan sanoi, että "vanhana lahtelaisena tekee kaupungin eduksi ja menestykseksi niin paljon kuin voi".

Heikki Parmela, Lahden säästöpankin vaurauden luoja, aktiivinen modernisoija, ansioita myös rakennustoiminnassa.

Ensio Partanen, Möysän "punapappi", pitkä päivätyö settlementti- ja kotiseututyön hyväksi.

Juho Partanen, pankinjohtaja, kaupunkineuvos, kaupunginjohtajan varamies.

Onni Penttilä, Askon Tehtaat Oy:n toimitusjohtaja 1952-65, Asko Oy:n toimitusjohtaja 1965-73, Asko-yhtymän pääjohtaja 1973-76.

Anselm Pitkäsilta, vaatturi, lahtelaisen sos.dem.-järjestöelämän nestori.

Ulla Puolanne, veroministerinä Harri Holkerin hallituksen "ainoa mies".

Esko Rahkonen, suomalaisen tangon yksi suurista.

Oskari Rajanen, kellomies, iso vaikuttaja käsi- ja pienteollisuusalalla, säästöpankkitoiminnassa sekä seurakunnissa.

Wolter Ramsay, Osakeyhtiö Tornatorin perustaja, lahtelaisen vientiteollisuuden aloittaja.

Pentti E Rantanen, ennätysmies kaupunginvaltuustossa, 48 vuotta. Sairaala- ja terveyskautakunnan puhenjohtajistossa 25 vuotta, Lahden urheiluhalliyhdistyksen puhenjohtajistossa 40 vuotta. Tärkeä henkilö Lahden hallihankkeissa. Reippaan mies.

Siiri Rantanen, kaikkien lahtelaisten naisurheilijoiden Äitee.

Aino Rosendahl, perusti Naisten Pukutehtaan 1919.

Reijo Salminen, maailmanluokan taikuri.

Edvard Savutie, merkittävä demarijohtaja kunnalliselämässä.

Jouko Skinnari, kansanedustajana jo vuodesta 1980 alkaen, toiminut ministerinäkin.

Bernt Starckjohann, tuli Starckjohannin perheyhtiön palvelukseen 1947, hallituksen jäseneksi 1953 ja hallituksen puheenjohtajaksi 1975.

Voitto Talonen, Lahden Messujen ja koko päijäthämäläisen yrittäjäelämän väsymätön ideageneraattori.

Arvi Tammivuori, Upon perustaja 1938, ensimmäinen suuri urheilun sponsoroija Lahdessa.

Sulo J. Teittinen, valtiopäivä- ja kunnallismies, valtakunnallisen pika-asutuslain toteuttajia.
Martti Tommola, kasvatti Koiviston Auto Oy:stä suurfirman.


Hjalmar Tuominen, perusti Miesten pukutehtaan 1927.

Iivari Tuomisto, poliisimestari, painija, radioääni ja teatterimies, jonka nimikkopalkinto jaetaan kaupunginteatterissa vuosittain.

Unto Tupasela, kuplettilaulaja "Tupa-Uuno".

A.A. Tähtinen, valtion poikalyseon pitkäaikainen rehtori.

"Mato" Valtonen, Sleepy Sleepers, sen jälkeen muutenkin valtakunnallisen viihde-elämän uusija.

Mirjam Viippola, naisten ja tyttöjen liikuntakasvatuksen äiti Lahdessa.

Eino Vikström, Lahden Puukalusto Oy:n ja Isku Oy:n perustaja ja vakavaraisuuden luoja.

Timo Vikström, Iskun dynaamisimman kauden pääjohtaja.

Seppo Vikström, Iskun perheyhtiön säilyttäjä älyttömän kovaksi menneessä kilpailutilanteessa.

Helmi Virtanen, aloitti "rättibisneksen" 1900 perustamalla ompeluliikkeen ja 1934 vielä 70-vuotiaana Oy Paitavalmisteen.

Reino Vornanen, teknillinen apulaiskaupunginjohtaja, joka toteutti monia uudistuksia mm. lämpövoima- ja puhdistamoaloilla; jäi suotta Kajalan varjoon.

Helmi Vuorelma, kutomonomistaja, kotiteollisuuden ja kotiteollisuustaiteen uranuurtaja, oma yritys 1909.

Villehard Vuorinen, opettaja, Lahden ensimmäinen historioitsija.

Åke Wahlroos, lahtelaisen hiihtourheilun suuruuden luoja, kova vaikuttaja myös Kansainvälisessä hiihtoliitossa.

Gunnar Åhfelt-Arjamo, Mallasjuoman taitava isännöitsijä, kulttuurin tukija.

kari.naskinen@gmail.com