perjantai 20. helmikuuta 2009

Veronmaksajat kustantavat Kela-maksun poiston

Eduskunnan kyselytunnilla eilen yritettiin taas kerran saada selvyyttä niihin asioihin, mitkä liittyvät elvytyksen nimissä elinkeinoelämälle annettaviin helpotuksiin. Yksi erikoinen tapaus on työnantajilta poistettava kansaneläkemaksu, josta Kataisen - Vanhasen hallitus antaa lakiesityksen eduskunnalle tänään.

Valtio joutuu korvaamaan Kelalle sen summan, minkä se tulee lain myötä menettämään. Tuo summa on arviolta 800 - 1000 miljoonaa euroa. Sata-komitean puheenjohtajalta Markku Lehdolta kysyttiin JHL:n lehdessä Motiivissa (2/2009), mistä korvaava summa otetaan. - "Olisi ollut suotavaa, että korvaavasta rahoituksesta olisi päätetty samalla. Veroinahan summa kerätään, mutta mistä ja miten verotus kohdennetaan", ihmetteli Lehto.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen antoi eilen löyhän vastauksen: miljardin aukko paikataan välillisiä veroja ja maksuja korottamalla. Tämä tarkoittaa, että yrityksille annettavat helpotukset pannaan veronmaksajien kustannettaviksi. Kaiken lisäksi niin, että kysymykseen tulevat sellaiset veromuodot, jotka eivät ole progressiivisia. Kaikki köyhimmistä rikkaimpiin osallistuvat näihin talkoisiin samalla tasaveroprosentilla.

Kela-maksun poisto helpottaa eniten isoja, pääomavaltaisia yrityksiä. Hallitus on sanonut, että Kela-maksun poistaminen tuo 10 000 uutta työpaikkaa. Asiantuntijat ovat toista mieltä.

Jos hallitus todella olisi halunnut turvata työllisyyttä, sen olisi pitänyt asettaa Kela-maksujen poistamiselle jonkinlaisia työllistämisehtoja tai olisi edes edellytetty irtisanomisista ja lomautuksista pidättäytymistä.

Onkin epäilty, että yrityksiltä säästyvät Kela-maksut ohjautuvat omistajille jaettaviin osinkoihin. Vuosina 1998 - 2007 firmat maksoivat osinkoina
117 miljardia euroa. Yksistään vuonna 2007 omistajat nostivat osinkoina 23 miljardia euroa.

Sata-komitean suursaavutuksena on markkinoitu sitä, että 685 euron takuueläkkeen toteuttamisen vuonna 2011 on laskettu maksavan noin 400 miljoona euroa, siis alle puolet työnantajien Kela-maksun poistamisen muodossa saamasta lahjoituksesta.

kari.naskinen@gmail.com