tiistai 12. toukokuuta 2009

Kulttuurilautakunta ottaa ilon irti - ei olla köyhiä eikä kipeitä

Ensin palkattiin kaupun-ginorkesterille uusi kapellimestari 21 000 euron viikkopalkalla ja nyt koris-tellaan teatterin isoa salia nätimmäksi vaihtamalla sinne uudet penkit. Näin toimii Lahden kaupungin kulttuurilautakunta tilan-teessa, jossa kaupungin verotulot vähenevät jyrkästi ja velkaa on otettava lisää yhtä jyrkästi.

Kulttuurilautakunta on päättänyt ottaa ilon irti täysimääräisesti siitä, että Lahden kuntatalous oli viime vuoden tilastojen perusteella suurten kaupunkien paras. Alamäki on kuitenkin alkanut. Kun kaupungin tulojen ja menojen erotus oli viime vuonna yli 50 miljoonaa euroa plussan puolella, niin tänä vuonna romahdetaan 10-20 miljoonaan ja ensi vuonna mennään ehkä jo miinukselle.

Kulttuurilautakunta on perinteisesti koostunut kukkahametädeistä, joilla ei ole hajuakaan mistään muusta kuin omasta suppeasta harrastusalueestaan. Jollakin se on posliininmaalaus, jollakin tanhut, jollakin jotain muuta vastaavaa. Arjen realiteetit ovat näille tädeille vieraita. Tyypillinen tilanne syntyi, kun orkesterille oltiin palkkaamassa kapellimestaria. Ilman kaupunginhallituksen väliintuloa lautakunta olisi hyväksynyt Okko Kamun sopimukseen pykälän, mikä olisi käytän-nössä antanut orkesterille avoimen shekin kehittää toimintaansa vuodesta 2011 alkaen.

Parhaillaan kaupunginteatterin Juhani-saliin ollaan vaihtamassa uusia penkkejä. Kokemuksesta me kaikki teatterissakävijät tiedämme, että vanhoissa penkeissä ei ollut mitään vikaa. Päätös teatterin isosta remontista tehtiin viime vuonna ja se sisältyy kaupungin tämän vuoden budjettiin. Mikään ei kuitenkaan olisi estänyt avaamasta budjettia ja pienentämästä remonttia, jonka kustannukset tulevat nyt olemaan 6 miljoonaa euroa.

Kulttuurilautakunnan kukkahametädit sen sijaan istuvat tumput suorina. Tämä lautakunnan asento muutenkin on, kun virkamiehet sitä vievät mielensä mukaan. Niin kuin tällä hetkellä teatterinjohtaja Maarit Pyökäri, jonka mielestä teatterin 2000-luvun suurin yleisön suosikki The Beatles Story joutaa pois ohjelmistosta, vaikka täysille saleille meneekin. Tämäkin on asia, jonka kaupunginhallitus voisi alistaa itselleen ja määrätä beatlespojat jatkamaan esityksiään, vaikka se ei kaikkien vanhojenpiikojen mieleen olisikaan.


kari.naskinen@gmail.com