maanantai 4. toukokuuta 2009

Veroparatiisikeinottelu vie Suomen valtiolta verotuloja yli 100 miljoonaa euroa vuodessa

Investointipankki Merrill Lynch on arvioinut, että kaikissa yli miljoonan dollarin sijoi-tuspääomissa on veroparatiisitalletusten osuus noin 30 prosenttia. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF puolestaan arvioi, että yli puolet pankkien omaisuudesta on talletettu näihin veronkiertoparatiiseihin.

Tilastokeskus laskee suomalaisten sijoi-tuspääomaksi noin 170 miljardia euroa, ja tuosta summasta omistaa rikkain prosentti kymmenesosan. Näillä rikkailla voidaan olettaa olevan veroparatiiseissa jemmassa yli 5 miljardia euroa.

Varallisuusraporttien mukaan veroparatiisisijoituksista saa noin 7,5 prosentin vuotuisen tuoton, josta suomalaisten sijoittajien pitäisi 28 prosentin pääomaveron mukaan maksaa 110 miljoonaa euroa veroja.

Suomalaispankeistakin Nordealla on laajat veroparatiisiverkostot ainakin Jerseyssä, Luxemburgissa ja Liechtensteinissa. Maailman muita veroparatiiseja ovat mm. Andorra, Belgia, Brittiläiset Neitsyt-saaret, Guetrnsey, Itävalta, Man-saari, Monaco ja Sveitsi.

Veroparatiisi tarkoittaa aluetta, jossa on matala tai olematon verotusaste, alhainen säätely, tiukka pankkisalaisuus ja muitakin salassapitokäytäntöjä. Tax Justice Network -järjestö on arvioinut, että maailman rikkaimmat ihmiset ovat sijoittaneet veroparatiiseihin 10 000 miljardin edestä omaisuutta. Tästä summasta aiheutuvat veromene-tykset nousevat OECD-maiden keskimääräisellä veroasteella 250 miljardiin dollariin vuodessa.

Väitöskirjatutkija Matti Kohonen (London School of Economics & Political Science) ja tietokirjailija Matti Ylönen kirjoittivat Helsingin Sanomissa, että rahanpesua ehkäisevä, OECD:n yhteydessä toimiva Financial Action Task Force korostaa Suomea koskevassa raportis-saan pankkien ja luottolaitosten vastuuta todellisten omistussuhtei-den, etävälittäjien ja poliittisten siteiden selvittämisessä. Tätä nykyä pankkien vastuu on rahanpesulakien hampaattomuuden vuoksi minimaalinen, ja ilmoittamisvastuu veroparatiisisijoituksista jää asiakkaalle.

”Finanssikriisin kestävä ratkaisu ja julkistalouden vakaus edellyttävät veroparatiisiongelmaan puuttumista”, kirjoittivat Kohonen ja Ylönen (HS 25.11.2008). Ylönen on kirjoittanut asiasta myös kirjan Veroparatiisit (Like, 2008).

Samaan asiaan on nyt puuttunut puheenjohtaja Jutta Urpilainen: ”Suomi ei ole mikään lintukoto veroparatiiseista puhuttaessa; myös suomalaisilla valtionyhtiöillä on yhteyksiä niihin. Tarvitsemme nyt määrätietoisia toimia niin EU:ssa kuin myös Suomessa veroparatiisien sulkemiseksi.”

Vanhasen - Kataisen hallitus on kuitenkin ollut kovin hiljaa samaan aikaan, kun moni muu Euroopan maa on ollut aktiivinen finanssi-keinottelun lopettamiseksi. Hallituksen yleiseen veropolitiikkaan tämä hissukseen oleminen tosin kuuluukin, koska varsinkin Kokoomuksen perusajatus on, että Suomenkin pitäisi olla paratiisi, jossa veroja ei kerättäisi ollenkaan – yhteiskunta ei tarjoaisi verorahoin tuotettavia palveluja, vaan kansalaiset hankkisivat kaiken tarvitsemansa yksityisiltä markkinoilta.

kari.naskinen@gmail.com