torstai 25. helmikuuta 2010

Nato on jo Suomessa

Kemijärvellä toimii salaperäinen Robonic Oy, joka valmistaa miehittämättömiin tiedustelulentoihin tarkoitettuja lennokkeja ranskalaiselle Sagem Défense Sécurité Groupille. Ranskalaisfirma on myös Robonicin osaomistaja. Nyt Kemijärven kaupunki on hakenut EU-rahoitusta miehittämättömien alusten (Unmanned Aerial Vehicles = UAV) koulutus- ja testauskeskuksen kehittämishankkeelle.

Radiosta kuulin, että hankkeeseen liittyy myös UAV-lentokentän rakentaminen. Radio Suomessa haastateltiin jotakin kenraalia, jolta kysyttiin, miten tällainen Nato-hanke on sopusoinnussa Suomen liittoutumattomuuden kanssa. Kenraali vastasi, että eihän siinä mitään, johan Suomen puolustusvoimat on teknisesti yhteensopiva Naton järjestelmien kanssa ja muutenkin Naton kanssa toimitaan paljon yksissä.

Niinpä niin. Ensi torstainakin 4.3. Suomi toimii isäntänä, kun Helsingissä järjestetään seminaari Naton strategisen konseptin uudistamisesta. Suomessa tällaisia palavereita on jo helppo pitää, koska Suomen armeijassa on kouluttauduttu niin, että sodan syttyessä täälläkin on komentokielenä englanti.

Robonic on perustettu 1990-luvulla, mutta kovin hämäränä se on toimintansa halunnut pitää. Kaupparekisteritietojakaan siitä ei ole ollut saatavissa ennen kuin vasta nyt, kun ne ovat tulleet tietoon verottajan kautta.

Nyt se siis tarvitsisi oman koelentokentän, ja Kemijärven kaupunki on innoissaan. Kemijärvi haluaa olla mukana kehittämässä sitä sotateknologiaa, minkä avulla USA ja Nato pyrkivät pitämään maailman pahiksia aisoissa. Niin köyhänä Kemijärven kepuvaltuusto pitää maailman aseteollisuutta, että sille pitäisi kemijärveläisten verovaroilla rakentaa lentokenttä.

Predator- ja Reaper-lennokit ovat USA:n ja Naton armeijoiden huippuvehkeitä. Tällaisia laitteita on käytössä jo tuhansia. Sota-alan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että UAV:t muodostavat tulevaisuudessa keskeisen osan globaalista sodankäynnistä.

UAV:t tekevät tappamisesta ”siistiä”. Tappajalla ei ole riskiä oman henkensä menettämisestä. Kun UAV lähetetään kauko-ohjatusti matkaansa, sitä ohjataan jostakin sotapäämajasta tuhansien kilometrien päästä. Tappaminen sujuu samalla tavalla kuin videopeleissä.

Amerikkalaisen General Atomicsin (yksi UAV-teknologian edelläkävijöistä) johtaja Chris Ames on kuvaillut UAV-koneiden ominaisuuksia: "Ne voivat pysyä ilmassa yli 30 tuntia kerrallaan, ja niiden sensorit keräävät tarkkailun ja valvonnan sekä tiedustelun kannalta kriittistä tietoa. Tämän informaation pohjalta voi tehdä ratkaisuja ylemmän tason päämajoissa, ja sitä voidaan välittää toisille yksiköille maassa ja ilmassa niin, että ne tietävät mitä niillä on vastassaan ja voivat toimia sen mukaisesti."

Lockheed Martinin hallituksen puheenjohtajan Scott Harrisin mukaan lennokkien yksi etu on, että niiden keräämä informaatio voidaan yhdistää taistelukentältä saatuihin muihin tietoihin kokonaiskuvan muodostamiseksi. - "UAV:t ovat erittäin kiinnostavia ja monimutkaisia. Kaikki työskentelevät niiden parissa ja ottavat niitä käyttöön. Sotaväki ei saa tarpeekseen niistä. Meillä on lukuisia eri ohjelmia meneillään, useimmista en voi puhua."

UAV:t kantavat yhä useammin mukanaan sovellettuja aseita, joten kehitystyötä tehdään salassa. Näitä tuholaitteitai tullaan käyttämään yhä enemmän taistelukentillä. Miehittämättömiä Predator B -lennokkeja (kuva) on jo käytetty Afganistanissa, Iranissa ja Pakistanissa epäiltyjen terroristien salamurhiin.

USA:n tämän vuoden budjetissa on varattu Predator-hankintoihin 88 miljardia dollaria. Näissä uusissa robottilentokoneissa voidaan ottaa käyttöön infrapunakamerat, täsmäohjautuvat pommit ja Hellfire (suom. Helvetintuli) -ohjukset.

MIEHITETYT

LENTOKONEET

Miehittämättömistä lentokoneista tulivat mieleen miehitetyt lentokoneet. Kun terroristit iskivät sellaisilla New Yorkin WTC-torneihin, se sai aikaan raivon: ”Meitä vastaan on hyökätty Amerikan maaperällä! Kolme tuhatta amerikkalaista tapettu Amerikan maaperällä!”

Omar Nasiri vastaa kirjassaan Jihadin sydämessä (Tammi, 2007): ”Tragedia, epäilemättä. Ja rikos. Mutta entä ne miljoonat muslimit, joita on tapettu muslimien maaperällä? Lähi-idässä, Afrikassa, Bosniassa, Tshetsheniassa, Afganistanissa. Pysähtyikö aika heidän takiaan?”

Nasiri on muslimi, joka on toiminut al-Qaidan sisällä Ranskan ulkoisen tiedustelupalvelun DGSE:n vakoilijana. Muslimina hän ei malta olla tekemättä havainnollisia vertailuja: ”Islamin lait tekevät meistä erilaisia ja parempia kuin amerikkalaiset ja ranskalaiset ja saksalaiset ja venäläiset ja englantilaiset ja kaikki muut. He tappavat miten vain voivat. He pudottavat ydinpommeja kaupunkeihin ja tappavat miljoonia kaasukammioissa ja tuhoavat kokonaisia kansoja varastaakseen niiden maat ja rikkaudet. He tappavat naisia ja lapsia ja kohauttavat sitten olkapäitään ja nimittävät heitä välillisiksi uhreiksi.”

Torstaina 4.3. järjestetään Helsingissä Naton-vastainen mielenosoitus; kokoontuminen raitiolinja 4:n päätepysäkillä klo 15 ja siitä mennään Naton kokouspaikalle Kalastajatorpalle. Sinne!

kari.naskinen@gmail.com