torstai 18. maaliskuuta 2010

Vuoden paras taidenäyttely Lahdessa

Uskallan näin otsikoida, vaikka vuosi on vasta alussa. Kysymyksessä on hollolalaisen Ismo Pyykön näyttely Lahden historiallisessa museossa. Esillä on Pyykön 30 suurikokoista öljyvärimaalausta käsittävästä Oulanka-sarjasta 18 teosta (enempää ei tiloihin mahtunut), ja niin komeita maisemamaalauksia nämä ovat, että jos paremmaksi aiotaan panna, pitää Lahteen saada tänä vuonna maisemamaalausnäyttely, jossa on esillä Ivan Aivazovskin, Pekka Halosen tai J.M.W. Turnerin teoksia.

Pyyköltä meni Oulangan kansallispuistoa kuvaavan sarjansa tekemiseen 17 vuotta. Pyykkö sanoi näyttelynsä avajaisissa, että realistinen maalaustyyli tekee oikeutta ja on luontevin tapa ilmaista luonnon moni-ilmeisyyttä. – ”Maiseman maalaamisessa ei ole kysymys sen kuvaamisesta, mitä näen, vaan sen ajatuksen ja näkemyksen toteuttamisesta, joka aistivaikutelmien nojalla on minussa työn aikana kehkeytynyt. Koen taiteilijana, että juuri suurikokoisilla maalauksillani voin välittää tehokkaimmin mielestäni Suomen upeimpien erämaamaisemien lumovoiman.”

Pyykön huomattavin julkinen teos on suurikokoinen (620 x 550 cm) seinämaalaus Itä-Häme-talossa Heinolassa. Kun Esan Kirjapaino Oy vuonna 1990 rakennutti uuden toimitalon Heinolaan, hankki Ossi Kivekäs tilaustyön Pyyköltä lehtitalon aulaan. Pyykön iso talvimaalaus on myös Turun nykytaiteen museon kokoelmissa.

Erikoista tämän nyt esillä olevan näyttelyn osalta on, että Etelä-Suomen Sanomat ei ole noteerannut sitä ollenkaan, vaikka näyttely sentään avattiin jo helmikuun lopulla. Muuten lehti kyllä kahlaa läpi taidemaailmaa – kun joku panee läjään viisi kaljakoria ja viereen lattialle ruskean pökäleen (muovia) ja antaa installaatiolle nimeksi ”Kulutusyhteiskunnan transperointi”, tulee lehteen puolen sivun juttu, iso kuva teoksesta ja taiteilijan syväluotaava haastattelu.

Sattumalta eilisessä lehdessä kulttuuritoimittaja Ilkka Kuosmanen kirjoitti, millaisilla perusteilla ESS:n kulttuurisivuja täytetään: ”Joka päivä yritetään tehdä juttuja ihmisiä kiinnostavista kulttuuriaiheista ja panna ne esille lehteen mahdollisimman houkuttelevalla tavalla. Ja kun kerran maakuntalehdessä ollaan, niin jonkinmoinen velvollisuus on pitää esillä maakunnallisen kulttuurin tekijöitä.”

Tästä voi päätellä, että ESS:n kulttuuritoimituksen mielestä Ismo Pyykön taide ei kiinnosta ihmisiä. Pyykön hienot maisemamaalaukset ovat kulttuuritoimituksen mielestä niin huonoja, että niistä ei pidä kirjoittaa siitäkään huolimatta, että taiteilija kuuluu maakunnallisen kulttuurin tekijöihin. Edes museon järjestämään tiedotustilaisuuteen ESS ei kuulemma ollut lähettänyt edustajaansa.

Näyttely on avoinna Lahden historiallisessa museossa linja-autoaseman luona 16.5. asti, ti-pe 10-17 ja la-su 11-17.

kari.naskinen@gmail.com