maanantai 19. huhtikuuta 2010

Golfmiljonäärit maksavat vähemmän veroa kuin eläkeläiset

Jos lahtelainen Mikko Ilonen olisi viime viikolla voittanut golfkilpailun Kiinassa, hän olisi saanut 311 000 euroa. Jäi kuitenkin kolmanneksi ja sai vain 80 000 euroa. Tällä viikolla Ilonen yrittää uudestaan Koreassa.

Se Ilosta kuitenkin lohduttaa tappionkin hetkellä, että Suomen verottaja on alkanut ymmärtää häntä. On nimittäin päätetty, että Ilonen voi ilmoittaa palkintorahansa pääomatuloiksi, jolloin niistä ei tarvitse maksaa veroa kuin 28 prosenttia. Minä maksan eläkkeestäni veroa 31 prosenttia.

Mikko Ilonen on miljonääri, ja tämän lajin ihmisiähän varsinkin nykyinen hallitus pyrkii koko ajan suosimaan. Ilosen vuositulot golfinpelailusta ovat satoja tuhansia euroja. Nyt Ilonen
voi ryhtyä harjoittamaan urheilutoimintaansa oman osakeyhtiönsä kautta, minkä ansiosta hänen verotuksensa pienenee.

Mielenkiintoinen ennakkotapaus. Jokohan Pelicans Oy:n joukkueen ensi syksynä muodostavat Juhamaatti Aaltonen Oy, Niko Hovinen Oy, Mikko Kousa Oy, Jan Latvala Oy jne.?


Eikä tämä mitenkään ennenkuulumatonta olisi. Johan tähän asti ovat esimerkiksi lakimiehet ja lääkärit voineet kierrättää verotuksensa yhtiöidensa kautta.

kari.naskinen@gmail.com