maanantai 24. toukokuuta 2010

Porvarit kaipaavat ryhmäkuria

Oikeiston taholta on perinteisesti annettu ymmärtää, että ryhmäkuri on paha asia. Siinä puolueorganisaatio sitoo vapaan maan vapaiden kansalaisten käsiä. Tästä on syytetty nimenomaan vasemmistopuolueita, koska eihän esimerkiksi yksilönvapautta korostava Kokoomus voi ryhmäpäätöksiä tehdä. Tämä tietenkin on täyttä kukkua, sillä ryhmäpäätöksiä ovat aina tehneet kaikki puolueet silloin tällöin.

Kokoomuksen tiukasta kurimenettelystä oli tyypillinen esimerkki Heinolan reumasairaalaa koskenut äänestys. Kun Tuija Nurmi ja Ilkka Viljanen halusivat vaalipopulistisista syistä osoittaa olevansa sairaalan pelastamisen kannalla, he joutuivat jäämään pois äänestyksestä, koska Kokoomuksen ryhmäpäätöksen mukaan reumasairaala piti äänestää nurin.

Kreikka-äänestyksessä puolestaan kepulaiset protestoivat hallitusta vastaan, mutta eivät uskaltaneet painaa ei-nappia, vaan osa kepulaisista jäi pois äänestyksestä (8) tai äänesti tyhjää (3).


Lahdessakin porvarit itkevät tällä hetkellä ryhmäkurin perään. Lahden oikeistolehdet ovat olleet hädissään, kun muutamissa asioissa viime aikoina ei äänestysjakauma ole noudattanut puolueidenvälisiä rajoja - "tämä havainnollistaa sitä, kuinka sekavassa tilanteessa lahtelainen päätöksentekokoneisto on tällä hetkellä". Tämän takia porvarilehdet ovat sitä mieltä, että Kokoomuksen ja SDP:n on löydettävä yhteinen sävel omissa ryhmissään.

Näin asioihin suhtaudutaan aina tilanteen mukaan. Yksilönvapauspuolueessakin ovat asiat huonolla tolalla, kun sen yksilövaltuutettuja ei saada kuriin juuri oikeita asioita edistämään pyrittäessä.

Kuva on Lahden kaupungintalolta valtuustosalista.

kari.naskinen@gmail.com