keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Lahden kohokohta

Kun prinsessa Victoria meni naimisiin, leikkasin lehdistä prinsessan kuvia ja annoin ne neljälle lastenlapselleni, ovat kaikki tyttöjä. He liimasivat ne vihkoihinsa, joissa ennestään on ainakin Prinsessa Ruususen, Lumikin ja Tuhkimon kiiltokuvia.

Nyt kun tytöistä kaksi aloitti jo koulunkäynnin, he eivät kuulemma enää kovinkaan paljon leiki näiden vihkojensa ja muun prinsessarekvisiitan kanssa. Siksi olen pyytänyt, että he antaisivat vihkonsa minulle, niin voin lahjoittaa ne Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Ilkka Viljaselle (Kok), joka tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa sanoo, että Victorian tapaaminen tämän Lahden-vierailun yhteydessä tulee olemaan hänen poliittisen uransa kohokohta.

Viljanen voi sitten lainata ainakin toista vihkoa kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirralle (Kok), joka myös on innoissaan tulossa olevasta lumikkitouhusta.

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 28. syyskuuta 2010

Oikeisto kehittää Suomeenkin blokkipolitiikkaa

Jos Ruotsissa olisi samanlainen poliittinen järjestelmä kuin Suomessa, siellä käytäisiin parhaillaan hallitusneuvotteluja sosiaalidemokraattien Mona Sahlinin johdolla. Demarit olivat vaaleissa nytkin suurin puolue (31 %), mutta porvarien käyttöönottaman blokkijärjestelmän takia demareilla ei ole asiaa hallitukseen.

Suomessakin Kokoomus ja Keskusta ovat blokkijärjestelmän kannalla. Käytännössä tämä näkyy jo siinä, että nämä kaksi oikeistopuoluetta ovat liittoutuneet vuoden 2012 presidentinvaaleja varten. Jyrki Katainen on luvannut, että jos presidentinvaalien toisella kierroksella ei ole Kokoomuksen ehdokasta, antaa Kokoomus tukensa kepulaiselle ehdokkaalle, jos sellainen on toisella kierroksella. Mari Kiviniemi puolestaan on ilmoittanut, että vastaavanlaisessa tilanteessa Keskusta siirtyy Kokoomuksen ehdokkaan taakse.

Tämä on selvää blokkipolitiikkaa oikeisto vastaan vasemmisto. Porvaristo haluaa voimistaa vastakkainasettelun aikaa.

Käytännössä nämä oikeiston puoluejohtajien kannanotot tarkoittavat sitä, että henkilöillä ei niin ole väliä, kunhan se on vain oikeistolainen. Kokoomukselle kelpaa presidentiksi vaikka kepun Arto Merisalo, jos oma ehdokas putoaa toiselta kierrokselta, ja kepulaiset ovat valmiita siirtymään vastaavanlaisessa tilanteessa vaikka Marja Tiuran tueksi.

Eduskuntavaaleihin nähdenkin blokkiajattelu jo luuraa varsinkin kepun kaapissa. Sen mielestä SDP:llä ei ole asiaa seuraavaan hallitukseen kuin siinä tapauksessa, että siitä tulee ensi vuoden vaaleissa suurin puolue. Kepussa lähdetään siitä, että Kokoomus voittaa vaalit ja valitsee sitten hallituskumppanikseen Keskustan riippumatta sen kannatuksen suuruudesta.

kari.naskinen@gmail.com

lauantai 25. syyskuuta 2010

Kokoomus haluaa fasismia Suomeen

Kokoomuksen mainostoimisto keksi, että esiintymällä työväenpuolueena saa ääniä. Toiseksi vaihtoehdoksi keksittiin, että Kokoomus on myös vihreä puolue. Viimeksi on puolustusministeri Jyri Häkämies ehdottanut, että perustettaisiin uudelleen suojeluskuntien kaltaisia "kodinturvajoukkoja".

Täällä Pohjantähden alla -elokuvan toisessa osassa kuvataan hyvin sitä, millaista järjestelmää maahan oltiin luomassa oikeiston suojeluskuntajärjestön avulla. Ei kaukaa hakenut, etteikö Suomesta olisi 1930-luvulla tullut fasistinen valtio.

Ei olisi mitenkään poikkeuksellista, että Suomeenkin kehiteltäisiin uudelleen tällainen väkivaltaorganisaatio, joka toimisi vapaaehtoispohjalta, mutta olisi tiiviissä yhteydessä valtion puolustusvoimiin. Suojeluskunnille voitaisiin antaa ikään kuin virallisia maanpuolustustehtäviä, koska puolustusvoimien määrärahoja joudutaan joka tapauksessa leikkaamaan. Tosin näiden leikkausten takana on pohjimmiltaan Kokoomuksen hinku Natoon. Kun Suomen armeijaa joudutaan heikentämään mm. varuskuntia lakkauttamalla, nousee Kokoomus esiin ja ilmoittaa, että tällaisessa tilanteessa on Suomen turvallisuuden takaamiseksi liityttävä Natoon.

Tunnetuin suojeluskuntaorganisaatio on Yhdysvalloissa toimiva Kansalliskaarti (National Guard), jolle valtio antaa aseet, ajoneuvot ja huoltotarvikkeet. Harjoituksiin kokoonnutaan viikonloppuisin ja joskus muinakin vapaa-aikoina. Sitten kun jossain tarvitaan väkivaltakoneistoa, kutsutaan kaarti apuun - eikä aina tarvitse kutsuakaan, sillä kansalliskaartilaiset ovat hanakoita lähtemään asialle, kun esimerkiksi jotkut vähemmistöryhmät "uhkaavat" yleistä rauhaa.

Suojeluskunnat toimivat Suomessa kansalaissotavuodesta 1918 alkaen siihen asti, kunnes tämä fasistijärjestö lakkautettiin Liittoutuneiden valvontakomission määräyksellä syksyllä 1944. Suurimmillaan suojeluskuntajärjestö oli 1941, jolloin sillä oli 127 000 jäsentä.

Suojeluskunnat huolehtivat kansalaissodan jälkeen siitä, että kansa pysyi kahtia jakautuneena. Niiden tehtäviin kuului mm. kelpoisuuslausuntojen antaminen kutsuntaikäisistä miehistä. Asepalvelukseen otettiin vain ne, jotka saivat paikallisen suojeluskunnan hyväksynnän, eli entisille punakaartilaisille tai heidän sukulaisilleen ei annettu sotilaskoulutusta.

Suojeluskuntalaiset olivat näkyvästi mukana Lapuanliikkeessä, joka Suomen historiassa on kaikkein selvimmin edustanut fasismia. Lapualaiset pukeutuivat pääasiassa suojeluskunta-asuihin. Timo Koivusalon uudessa Pohjantähti-elokuvassa käsitellään myös Mäntsälän kapinaa (1932), joka alkoi, kun Lapuan Liike ry:n mielestä maan hallitus ei ollut tehnyt kaikkia tarpeellisia toimia kommunismin hävittämiseksi. Lapualaisyhdistyksen tavoitteena oli tuohon aikaan myös sosiaalidemokratian hävittäminen.

kari.naskinen@gmail.com

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Toimittajat ja politiikka

Aamulehden (Kok) entinen päätoimittaja, Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Kok) uusi johtaja Matti Apunen (Kok) ehdotteli, että lehtien toimittajat voisivat julkistaa poliittiset kantansa. Mahdoton ajatus. Paitsi että oman suuntautuneisuutensa voivat kertoa ne, joiden osalta se tiedetään muutenkin. Niin kuin esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala, joka teki Apusen kirjoituksen jälkeen rohkean paljastuksen, että hän on oikeistolainen.

Sen sijaan ei tulisi mitään siitä, että porvarilehtien toimittajat laidasta laitaan ilmoittaisivat, mitä puolueita ovat viimeksi äänestäneet. Kun kaksi ESS:n toimittajaa 1970-luvulla nähtiin SKDL:n vappumarssilla, molemmat saivat potkut.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että jos olisin Uuden Lahden päätoimittajana ollessani julistanut olevani vasemmistolainen, en varmaankaan olisi saanut Esa-konsernin johdolta niin suurta vapautta tehdä lehteä kuin sain. Tuskin olisivat edes kutsuneet minua päätoimittajaksi, jos olisivat tienneet, että siihen mennessä olin äänestänyt useimmiten SKDL:ää ja toiseksi useimmin SDP:tä.

Hämäyksen vuoksi käväisin reulut 20 vuotta sitten jopa Kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna, ja sen voinkin tässä tunnustaa, että kerran olen tuon takia myös äänestänyt Kokoomusta.

Tuo desanttireissuni on kuitenkin nyttemmin paljastunut. Eläkkeelle siirryttäni myös liityin Sos.dem. puolueeseen. Kävi tässä vuosi sitten jopa niin, että kun aloin kirjoittaa juttuja (ns. kolumneja) demarien Viikko-Hämeeseen, poistettiin Uuden Lahden sähköisestä arkistosta pohjoiskorealaiseen tyyliin kaikki minun Uuteen Lahteen tekemäni jutut. Niihin ei enää pääse kiinni edes Googlen kautta.

kari.naskinen@gmail.com

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Työväenpuolueilla eduskunnassa nyt 118 kansanedustajaa

Sosiaalidemokraatit ovat rakentaneet hyvinvointivaltion sekä Ruotsissa että Suomessa. Nyt vain tuntuu siltä, että työt on tehty, ja vaaleissakin äänestellään miten sattuu. Eilen 110-vuotisjuhlaansa viettänyt Lahden sos.dem. työväenyhdistys on osaltaan ollut tekemässä sitä työtä, millä Suomesta on tullut nykyinen Suomi - se Suomi, mitä porvarit ovat nyt ajamassa alas.

Mielenkiintoista tässä nykytilanteessa on kuitenkin se, minkä SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner sanoi juhlapuheessaan Kansantalolla: "Nyt kaikki haluavat olla työväenpuolueita. Kaikki haluavat osallisiksi siitä hyvästä historiasta, jota sosiaalidemokraatit ovat olleet luomassa."

"Tällä hetkellä eduskunnassa on 118 kansanedustajaa niillä puolueilla, jotka ovat ilmoittaneet olevansa työväenpuolueita", vitsaili Jungner.

"Kokoomuksen ja perussuomalaisten tapauksissa kysymys on plagioinnista, matkimisesta, ja tämähän on imartelun korkein muoto - halutaan olla yhtä hyviä kuin me."

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 17. syyskuuta 2010

Varoitus teatterinystäville

Venäläisen Anton Tshehovin (1860 - 1904) mestariteoksen Kirsikkapuiston ensi-ilta Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa.

Kohtaus 1: Näyttelijä tulee kulissien raosta näyttämölle takaperin, takapuoli paljaana, persreikään on työnnetty heinänkorsi.

Kohtaus 2: Toinen miesnäyttelijä tulee näyttämölle ilman housuja.

Kohtaus 3: Näyttämölle tulee nainen ja alkaa älytön englanninkielinen rokkimusiikki.

Kohtaus 4: Kolme naista alkaa pyöriä toistensa päällä, puhuvat jotain, mutta vuorosanoista ei saa mitään selvää.

Viidettä tshehovilaista kohtausta en jäänyt odottamaan, varttituntia enempää en viitsinyt "näytelmää" katsoa. Vanha Juko on selvästi menettämässä otettaan uuden sukupolven otettua teatterin haltuunsa. Ensimmäinen kerta, kun lähdin Jukosta pois kesken esityksen.

Pannaan tähän vielä teatterin 15-vuotisen historian muistoksi sen kymmenen parasta esitystä:

Jari Juutinen: Kekkonen! eli totuus Suomesta (2002)
Jari Juutinen: Lahti eli totuus Suomesta (2003)
Jari Juutinen: Minä olen Adolf Eichmann (2005)
Mikko Niskanen, Juha Luukkonen: Kahdeksan surmanluotia (2010)
Kristian Smeds: Jääkuvia (2004)
Raija-Sinikka Rantala: Optimisti (2008)
Jarmo Lampela: Tämä hyvä elämä (1997)
Jari Juutinen, Mika Lehtinen: Levolle laske luojani (1999)
Jarkko Mikkola: Hyppää pois, suomalainen huumenäytelmä (2001)
Arto Paasilinna, Kristian Smeds: Jäniksen vuosi
(2006)

kari.naskinen@gmail.com

torstai 16. syyskuuta 2010

Sanomalehti ei ole taideteos

Lehtien toimituksiin eksyy usein harjoittelijoita, jotka tulevat lehteen toteuttamaan "taiteellisia" tavoitteitaan. Huonon tai olemattoman esimiestoiminnan takia tämä joskus myös onnistuu. Tyypillinen esimerkki on tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa oleva syntymäpäivähaastattelu Merkittävän päijäthämäläisen yrityksen Etteplan Oyj:n toimitusjohtajasta Matti Hyytiäisestä. Valokuva Hyytiäisestä on kuin Kiasman näyttelystä - pääasiana kuvassa on vihreänharmaa suttu, minkä seassa näkyy sitten postimerkkiä pienempinä haastateltavan kasvot. Eikä tämä ole edes pahin esimerkki tästä viime aikojen lehtikuvataiteesta Lahdessa.

Ei sanomalehti ole taideteos. Kun lehteen tehdään juttu ihmisestä, myös kuvan pitää kertoa ihmisestä. Toimittaja Kalle Puttosen haastattelu mm. Kaukoidässä pitkään toimineesta Hyytiäisestä on mielenkiintoinen, mutta kyllähän asiaan kuuluisi, että lukijalle olisi näytetty, minkä näköinenkin mies on.

Toinen vitsaus lehdissä on nykyisin se, että halutaan nostaa ihminen yli asioiden, keinotekoisen liioitellusti. Kun vaikka avataan liikenteelle uusi silta, pannaan lehtikuvaan jumalattoman iso kuva rollaattoria työntävästä mummosta, mutta siltaa ei näy. Eikä sillasta myöskään jutussa paljon kerrota, sen sijaan mummo sanoo, että on se nyt hyvä juttu.

Pari päivää sitten kerrottiin Etelä-Suomen Sanomissakin kuntaliitoshankkeen kariutumisesta. Oli julmetun iso asia näillä meidän nurkillamme. ESS:n tärkein asia lehden ykkösuutissivulla (sivu 3) oli kuitenkin se, että kevät on ihmisten mielestä kivempi kuin syksy.

Vaikka tätähän lehdenteko nykyisin on: hömppää enemmän kuin asiaa.

kari.naskinen@gmail.com

tiistai 14. syyskuuta 2010

Ilmainen siirtolippu on pienestä kiinni

Lahden kaupunginvaltuusto käsitteli eilen sosiaalidemokraattien tekemää aloitetta, jossa esitetään tunnin ajan voimassa olevaa ilmaista siirtolippua linja-autolinjalta toiselle. Tällainen ilmainen siirto on käytössä ainakin pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa, Oulussa, Jyväskylässä ja Porissa.

Valtuusto merkitsi aloitteen tiedokseen ja totesi, että mahdollisesta määrärahasta päätetään ensi vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä. Kysymys ei ole isoista summista. Todennäköisesti riittäisi alle 100 000 euroa, millä summalla korvattaisiin Koiviston Auto Oy:lle se, että yhtiö menettäisi tuloja ilmaisten siirtolippujen takia.

Demarit esittävät myös, että eläkeläiset saisivat klo 10-14 matkustaa lastenlipun hinnalla. Koiviston Autoa asia kiinnostaa, ja se on ehdottanut, että tällaista eläkeläislippua kokeiltaisiin puolen vuoden ajan käytön selvittämiseksi ilman kaupungin tukea. Jos lippu päätettäisiin ottaa sen jälkeen pysyvästi käyttöön, pitäisi kaupungin korvata jokaisesta lipusta kertalipun ja lastenlipun hintojen välinen erotus.

Rahat joukkoliikenteen kehittämiseen voisivat löytyä vaikka niin, että Lahden kaupunki irtisanoisi nettikonserttisopimuksensa Classic Live Oy:n kanssa. Näin säästettäisiin 200 000 euroa vuodessa, kun kaupunginorkesterin soittajille ei tarvitsisi maksaa ylimääräisiä tekijänoikeuskorvauksia.

Tämäkin asia oli esillä valtuustossa, joka merkitsi tiedokseen kaupunginhallituksen asiassa jo tekemän päätöksen. Kaupunginhallitus on nimittäin kehottanut kulttuurilautakuntaa kiinnittämään huomiota nettilähetystoimintaan ja arvioimaan toiminnan jatkamisen tarpeellisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sopimus mikkeliläisen Classic Live Oy:n kanssa on purettava, ja tämän kannan otti eilen myös kaupunginvaltuusto.

Nyt jäädään odottamaan, noudattaako kulttuurilautakunta ylempien poliittisten päättäjien tahtoa vai ottaako se oppia Lahden urheiluhalliyhdistyksestä, joka tällaisista tahdonilmauksista ei piittaa.

Valtuutettu Jorma Ratia (Kok) muistutti, että konserttien nettilähetykset eivät tuota mitään, eivät Classic Live Oy:lle eivätkä kaupungille. Yhtiön viime tilikauden liikevaihto oli 22 000 euroa ja tappio 271 000 euroa! Missähän on se liikeidea?

kari.naskinen@gmail.com

maanantai 13. syyskuuta 2010

Timo Koivusalo yhdistää Pohjantähden ja Tuntemattoman sotilaan

Täällä Pohjantähden alla -elokuvan toinen osa saa ensi-iltansa 24.9. Se jatkuu täsmälleen siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi, Akseli Koskelan kotiinpaluuseen punavankien keskitysleiriltä Hennalasta. Timo Koivusalo on ohjannut tästä Väinö Linnan historiallisesta kertomuksesta paljon kovemman kuin mitä on Edvin Laineen vanhempi versio. Koivusalon ote on realistisempi ja vakavampi.

Vapauduttuaan vankileiriltä Akseli Koskela vetäytyy syrjään kaikesta, keskittyy torppansa viljelemiseen ja tekee katkeraa tiliä menneisyytensä kanssa. Kun vihdoin koittaa päivä, jolloin Akseli saa lunastaa torpan maat omakseen, alkaa Suomella seuraava kamppailu, talvisota.
Akselin ja Elinan kaksi nuorinta poikaa kaatuvat sodassa ja kolmas poika päättää Akselin järkytykseksi lähteä kotitilan viljelemisen sijasta sotilasuralle, ja tämäkin kuolee rintamalla jatkosodan viime hetkinä. Akseli on nyt itsellinen talollinen, mutta onko tuo kaikki ollut sen arvoista: ”Mitä varten kaikki, jos mitään ei jää jäljelle? Mitä varten koko Koskela, isän ensimmäisestä lapionpistosta saakka, koko elämän kestänyt rehkiminen ja sitten vaan tyhjää…”

Niin traaginen tämä Suomen itsenäisyyden nuori historia on ollut, että siitä tehtyä elokuvaakaan ei pysty kuivin silmin katsomaan. Kun joistakin Hollywoodin elokuvista sanotaan, että ne ovat melodramaattisia, niin Pohjantähti on kai sitten melotraaginen.

Elokuvallisesti mielenkiintoinen ratkaisu Koivusalolta on, että elokuvan lopulla hän sitoo yhteen Pohjantähden ja Tuntemattoman sotilaan. Koskeloiden vanhin poika, vänrikki Vilho Koskela neuvoo konekiväärikomppaniansa miehiä Liperin Ylämyllyn Paloaukealla, kun ollaan lähdössä rintamalle. Pari repliikkiä on suoraan Tuntemattomasta. Vilho Koskelaa näyttelee Sampo Sarkola; Edvin Laineen Akselissa ja Elinassa (1970) Vilho Koskelaa näyttelee Ismo Vehkakoski ja Tuntemattomassa (1955) Kosti Klemelä sekä Rauni Mollbergin Tuntemattomassa (1985) Risto Tuorila.

Lahden kaupunginteatterin Tapani Kalliomäki on Koivusalon uudessa elokuvassa isossa roolissa, sillä Janne Kivivuoren merkitys Pentinkulmalla kasvaa. Laineen elokuvassa Janne Kivivuori on Esa Saario. Kalliomäki on Lahdessa noussut viime vuosina johtavaksi miesnäyttelijäksi, ja nyt hän on sitä myös tässä elokuvassa, yhdessä Akselia esittävän Ilkka Koivulan kanssa.

Pohjantähden kakkososa on lyhyempi kuin ykkönen, kaksi tuntia ja vartti. On siis helpompi katsoa, kun ei tarvitse kolmannen tunnin lopulla taistella kusihädän kanssa. Tieto tästä ehkä lisää katsojamäärää. Oli se hyvä jo ykkösosallakin, tähän mennessä 163 000 (ensi-ilta oli 4.12.2009).

Tänä vuonna tähän mennessä ovat kotimaiset elokuvat keränneet jo yli miljoona katsojaa, kasvua viime vuodesta 17 prosenttia. Kaikkiaan elokuvissakäynnit ovat lisääntyneet 6 prosenttia edellisvuodesta. Vuoden katsotuin suomalainen elokuva on Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, 320 000 katsojaa. Vuoden kaikista elokuvista sen edellä on vain Sinkkuelämää 2, noin 330 000 katsojaa. Kari Väänäsen ohjaama Havukka-ahon ajattelija on kerännyt 217 000 katsojaa.

kari.naskinen@gmail.com

perjantai 10. syyskuuta 2010

Messuhalliteatteria

Kaupunginteatterin musikaaliensi-illan jälkeen sanoin Lahden Messut Oy:n toimitusjohtajalle Jussi Eerikäiselle, että kannattaisi houkutella mustalaisleiri messuhalliin, niin pääsisi oikeaan ympäristöön. Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen on teatteria tönköimmillään. Musiikki vielä menettelee, mutta esitys kokonaisuudessaan on kankea.

Suurin syy on ohjauksessa ja koreografiassa, jotka on suunnitellut Tiina Brännare. Ei tietoakaan eläväisestä mustalaisleiristä. Kun lavan etualalla kaksi ihmistä keskustelee tai laulaa, koko muu porukka seisoo taustalla kuin kivipatsaat. Vaikka en tunne mustalaisten leirielämää, niin oletan sen olevan muuta kuin rautakankimaista jäykkyyttä.

Muistan hyvin musikaalin suomalaisen kantaesityksen Jyväskylässä 1988. Meno oli vilkasta, ja musiikkinumerot soljuivat sulavana osana näyttämön tapahtumia. Puhumattakaan Emil Lotianun Neuvostoliitossa ohjaamasta elokuvasta (1976), jossa meininki oli yhtä hurjaa kuin Moldovan jalkapallostadionilla, kun Suomi kävi ottamassa selkäänsä EM-karsintaottelussa.

Musikaalin juoni on niin simppeli, että koko esitys pysyy pystyssä tai kaatuu musiikkinumeroiden myötä. Lahdessa kuusimiehinen orkesteri toimii hyvin, mutta varsinkin pääpari laulaa kuin koulun kevätjuhlassa. Sävyjä ei ole - johtuneeko sitten siitä, että sähköinen äänentoisto muuttaa kaiken muusiksi. Äänentoisto oli myös liian kovalla; istuin 15. penkkirivillä ja ainakin sinne ämyrit lykkäsivät ääntä kuin rokkikonsertissa. Juuri tämän takia tuli mieleen, että tällaisiahan ne messu- ja jäähallimusikaalit ovat. Teatteri taas on periaatteessa taidelaitos.

Parhaiten näyttelijöistä onnistuvat ne, joiden ei tarvitse laulaa, paitsi että laulajistakin tekee hyvää työtä teatterin oma näyttelijä Lumikki Kouki (kuva). Hyvää näytelmässä on myös näyttämötekniikka, jota vastikään onkin remontoitu muutamalla miljoonalla eurolla. Lopun taiketemppukin onnistuu erinomaisesti. Minna Välimäen lavastus toimii myös. Sen sijaan Matti Seppänen on suunnitellut mustalaisten puvut överiksi. Ei siellä Moldovan syrjäkylillä varmaankaan sata vuotta sitten kaikki pukeutuneet joka päivä kuin olisivat häihin lähdössä. Kyllähän mustalaiset koreastikin pukeutuvat, mutta ei kai siellä leirinuotiolla aina ykköset päällä istuskella.

kari.naskinen@gmail.com

torstai 9. syyskuuta 2010

Huomiotaloutta ja esityspolitiikkaa

Helsingin kaupunginorkesterin esiintymistä Tukholmassa viime viikolla täydennettiin savukoneella. Esa-Pekka Salosen johtama sinfoniakonsertti piti saada näyttäväksi. Näin tämä nyt menee, sisällöllä ei niin väliä – tai siitä huolimatta – kunhan esitys herättää huomiota. Sama koskee yhteiskunnallista keskustelua, politiikkaa ja talouselämää. On osattava esittää.

Espoon kaupunginteatterissa menee parhaillaan Juha Jokelan näytelmä Esitystalous, jossa Enter Stage Finland Oy:n toimitusjohtaja luennoi esittämisen tärkeydestä. Näyttelijä Tommi Korpelassa on samaa keikarimaisuutta kuin konsultti Jari Sarasvuossa, joka puolestaan on kirjoittanut kirjan Huomiotalous (Otava, 2005). Viesti on selvä: tärkeintä on, miten asiansa esittää, olkoon asia mikä tahansa.

”Huomiotaloudessa se, joka hallitsee keskustelua ja rakentaa kaikkien seuraamia paraateja, pystyy kääntämään rahavirrat puoleensa. Huomiotalous on uusi maailma uusin säännöin. Siinä arvo syntyy kyvystä johtaa kollektiivista mieltä ja henkilökohtaista kypsymistä”, sanoo Sarasvuo.

Tärkeintä on, miten näkyy ja miten paljon. Politiikassa tämän opin osaaja on Kokoomus. Se on perustanut poliittisen esiintymisensä hyvän mainostoimiston varaan. Kokoomus on ostanut itselleen ylivertaista osaamista ja tulokset näkyvät.

Sen sijaan demareiden esitys ei mene läpi. Espoon näytelmässäkin vieraillaan SDP:n puoluehallituksen kokouksessa. (Kuva: Stefan Bremer)

Kokoomuksen Toivo-talkoot ovat luoneet mielikuvan iloisesta meiningistä ja työväenpuolue-esityskin on ainakin osittain mennyt läpi. Viimeksi Kokoomus on esittänyt itsensä vihreänä puolueena, jolla on viisi miljoonaa sävyä. Nämä kaikki ovat esitystä, savuverhoa sille, että todellisuudessa Kokoomuksessa ovat menossa Talikko-talkoot, joiden avulla pöyhitään valtavaa ruskeaa läjää niin, että se möyhentyy miltään haisemattomaksi kuplaksi.

Kokoomuksen kannalta tärkeintä joka tapauksessa on, että tuntuu toimivan. Nobel-kirjailija Luigi Pirandellon sanoin: "Niin on jos siltä näyttää". Tämän tiesi aikoinaan myös Urho Kekkonen, joka taitavasti käytti tiedotusvälineitä omiin esityksiinsä. Kun Kekkonen sanoi jotakin uudenvuodenpuheessaan, niin se oli valtakunnan virallinen totuus.

VAALEISTA TULLUT
MAINOSTOIMISTOJEN SOTA


Espoon teatterin nettisivulla tietokirjailija Risto Isomäki sanoo, että viime vuosina käydyt vaalitaistelut ovat olleet puhdasta esitystaloutta. Sillä mitä on sanottu, tai sillä, onko esitetyillä väitteillä ollut jotain tekemistä todellisuuden kanssa, ei ole ollut paljonkaan merkitystä. Oleellista on ollut vain se, miten vakuuttavasti asiat on osattu esittää.

”Vaaleista on tullut eräänlainen mainostoimistojen sota. Parhaan ja näyttävimmän mainoskampanjan tilannut voittaa. Jos vaaleissa ja vaalien ulkopuolella käytäisiin ihan oikeaa poliittista keskustelua tärkeistä ja tarkkaan mietityistä yhteiskunnallisista aloitteista, ne veisivät helposti huomion kauniilta, mutta tyhjyyttään kumisevilta kuorilta”, kirjoittaa Isomäki.

Mutta kun ei käydä. Esitystalous ei anna siihen mahdollisuutta. Markku J. Jääskeläinen kirjoitti Uutispäivä Demarissa (1.9.) uskovansa SDP:n oppositiopolitiikan tuottavan vielä tulosta: ”Ratkaisevaa ei ole, miltä se näyttää tänään, vaan mitä se tuottaa ensi huhtikuussa”. Niinhän sitä toivoisi, mutta väärässä on Jääskeläinen. On turha toivoa tuotosta, jos ei pysty esittämään asiaansa – ja tämä on totuus: viihdyttävästi, huomiota herättävästi.

Esittämnisen kanssa voi tietenkin myös munia. Tästä on tuoreena todisteena Lahden seudun kuntaliitosasia. Kun asiaa esittivät Lahden herrat ja helsinkiläinen Osmo Soininvaara, nousivat karvat pystyyn Lahden ulkopuolella. Lahtelaisten vilpittömyyteen ei uskottu. Viime viikon markkinoilla juttelin asiasta kahden tunnetun hollolalaisen maajussin kanssa, toinen kokoomuslainen, toinen kepulainen. He sanoivat, että kansanäänestystuloksilla onnistuttiin torjumaan lahtelaisten ryöstöretki.

Varsinkin Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilkka Viljanen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Salmi ja kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta esiintyivät yli-innokkaina. Se sai muut vastahankaan. Olisi pitänyt pyytää kurssitusta Sarasvuolta.

Mielenkiintoista nähdä, paljonko tämä heikentää Viljasen tulevaa vaalimenestystä. Johtavat poliitikot olivat muutenkin suurkunnan kannalla. Koko hankkeen yksiä käynnistäjiä olivat kansanedustajina tammikuussa 2006 olleet Matti Kauppila, Maija-Liisa Lindqvist, Tuija Nurmi, Juha Rehula, Timo Seppälä ja Jouko Skinnari, jotka yhteisessä julkilausumassaan ilmoittivat, että Päijät-Hämeessä on edettävä kohti maakunnan kokoista kuntaa.

Se on jo toinen asia, että voihan näin vielä käydäkin. Niin se meni Jyväskylässä ja Oulussakin, että ensin kuntaliitokset tyrmättiin, mutta myöhemmin tultiin tosiasioiden kanssa uusiin aatoksiin ja päätettiin yhdistymisistä.

kari.naskinen@gmail.com

maanantai 6. syyskuuta 2010

Ensimmäinen maailmanmestari

Kuvassa ovat Simo Lampinen (vas.), Leo Kinnunen, Jyrki Ahava ja Atso Aho. Se on otettu kesällä Turun Sanomien automuseossa, jossa vanhat autourheilijat kävivät tapaamassa 67 vuotta täyttänyttä Leksa Kinnusta.

Kinnunen on merkkimies suomalaisessa autourheilussa. Ensimmäinen suomalainen maailmanmestari ja ensimmäinen suomalainen F1-ajaja. Tänä syksynä tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Kinnunen oli voittamassa urheiluautojen maailmanmestaruutta John Wyerin Gulf-Porsche-tallissa. Elettiin siis vuotta 1970, ja seuraavassa muut lajiensa ensimmäiset suomalaiset maailmanmestarit:

1969 Kalevi Vehkonen (moottorikelkkailu)
1972 Jarno Saarinen (TT-ajo)
1974 Heikki Mikkola (motocross)
1976 Yrjö Vesterinen (trial)
1981 Ari Vatanen (ralli)
1982 Keijo Rosberg (Formula 1)
1990 Jarmo Hirvasoja (jääspeedway)
1990 Pekka Vehkonen (stadioncross)
1990 Kari Tiainen (enduro)
1993 Tommi Ahvala (hallitrial)
2007 Sami Seliö (F1-veneet)
2010 Joonas Kylmäkorpi (maarata)

Leo Kinnusen mestaruuden osalta on tosin sanottava, että kysymyksessä oli merkkikohtainen mestaruus, minkä saavuttamisessa oli mukana kaksi autokuntaa. Ykkösautossa ajoi Kinnusen parina meksikolainen Pedro Rodriquez ja toisen auton kuljettajaparin muodostivat Jo Siffert - Brian Redman. Kinnunen - Rodriquez voittivat Daytonan 24 tunnin ajon, Brands Hatchin 500 mailin ajon, Monzan 1000 km ja Watkins Glenin 6 tunnin ajon.

Turun Sanomien automuseossa on myös Kinnusen kullanvärinen F1-ajokki vuodelta 1974. Se on muisto suuresta, mutta epäonnistuneesta seikkailusta. Antti Aarnio-Wihurin AAW Racing Teamin nimissä Kinnunen hankki John Surteesin tallin vanhan testiauton saatuaan rahoittajiksi mm. Saloran, Colt-tupakkamerkin ja Silja Linen; luultavasti apuna oli myös Turun Sanomat, sillä Kinnunen oli avioitunut lehtitalon tyttären Taru Ketosen kanssa. Surtees-Ford oli kuitenkin ylipainoinen ja alitehoinen, ja runkokin oli kärsinyt vaurioita. Kinnunen osallistui kuuteen GP-viikonloppuun, joista hän selviytyi aika-ajokarsinnoista itse kilpailuun vain Ruotsin Anderstorpissa.

"Koko katastrofi alkoi siitä, että John Surtees ei pitänyt sopimuksiaan. Sen jälkeen kun hän auton luovutti, ei hänen taholtaan apua hellinnyt missään. Minut petti Surtees ja minut petti auto", sanoi Kinnunen Vauhdin Maailmassa (12/1974).

Vaan eivät olleet häävit AAW Racingin resurssitkaan. F1-asiantuntemusta ei ollut pätkääkään. Kinnusen F1-tiimin henkilövahvuus taisi olla kymmenkunta miestä. Nyt Heikki Kovalainen jää kärkiautoille yhtä paljon kuin Kinnunen aikoinaan, mutta Kovalaisen Lotus-tallissa työntekijöitä on yli 200.

Moottoriajoneuvojen nopeusennätyksistäkin pidetään tietenkin kirjaa. Ensimmäisenä suomalaisena sai nimensä ME-tilastoon kilpamoottoriveneilijä Stig-Olof Fagerström vuonna 1962. Hän saavutti kaikkiaan 16 ennätysnopeutta.

kari.naskinen@gmail.com

torstai 2. syyskuuta 2010

Oikeuden mies presidenttiehdokkaaksi

Demarien kesäkiertueelta jäi haaviin noin 40 nimeä, joita ihmiset ehdottivat SDP:n seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi. Enemmänkin nimiä tarjottiin, mutta julkistetulta listalta jätettiin pois yksittäisiä hajaääniä saaneet; oli siellä paljon varmaan niitä kylähullujakin, jotka tarjosivat itseään presidenttiehdokkaaksi.

Nyt jatketaan niin, että Uutispäivä Demarin nettisivulla voi valita oman suosikkinsa listalta. Valitsin minäkin, mutta lisäksi lähetin lehden toimitukseen sähköpostiviestin, jossa ilmoitin omaksi ehdokkaakseni listan ulkopuolelta Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin (kuva).

En tiedä, minkä sortin sosialisti Hallberg on. Jonkin sortin kuitenkin, koska kuuluu Martti Ahtisaaaren kavereihin, oli aikoinaan mukana Ahtisaaren valtiovierailuillakin ja viimeksi myös Oslossa, kun Ahtisaari sai Nobel-palkintonsa.

Hallberg on jo virkansa puolesta henkilö, joka työskentelee oikeudenmukaisuuden puolesta. Hän on myös valmis tuomaan mielipiteitään julki rohkeasti. Viime keväänä Hallberg otti kantaa egyptiläisen ja venäläisen isoäidin käännytyspäätöksiin, jotka hänen ”oma” KHO:nsa oli tehnyt. Oikeustajuunsa vedoten Hallberg kirjoitti Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksille kirjeen, missä esitti, ettei käännytysten toimeenpanoa kiirehdittäisi. Myös tasavallan presidentti Tarja Halonen sanoi pitävänsä tuomioita väärinä. Hallberg on myös voimakkaasti puolustanut kansalaisten valitusoikeutta, mitä lähinnä oikeiston taholta haluttaisiin vähentää.

Sosiaalidemokraattien julkistamalta listalta on suurinta huomiota herättänyt Lasse Lehtisen nimi. Ei muuten pöllömpi vaihtoehto, mutta metsään kuitenkin mentäisiin sikäli, että Lehtinen on Nato-miehiä. Suomen Nato-jäsenyydelle olisi portti auki, jos ulkopolitiikasta vastaavat tasavallan presidentti ja maan hallitus olisivat asiasta yhtä mieltä. Tällainen tilanne syntyisi, jos ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen jatkaisi porvarihallitus ja vuoden 2012 vaalien jälkeen presidenttinä olisi Lehtinen. Siksi Gunnar Hägglundkin olisi parempi pressa kuin Lehtinen.

Lehtisen lisäksi pitää listalta pyyhkiä yli kaikki kirkonmiehet. Nyt jo maan mahtavin lehti Helsingin Sanomat siirtyi lestadiolaisten käsiin, joten enää ei tarvita yhtään lisää jeesusmeininkiä maan johtoon.

Naisiakin listalla on, mutta ei tule kysymykseen. Varsinkin "vasemmistolainen" hienostorouva Suvi-Anne Siimes on pikaisesti poistettava potentiaalisten vaihtoehtojen luettelosta.

Koska presidentinvaalitkin käydään nykyisin eräänlaisena julkkispelinä, tämä tarkoittaa sitä, että asiallisesti ottaen parhaat voimat jäävät sivuun. Siksi ei tule kysymykseen, että Erkki Tuomioja valittaisiin SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

kari.naskinen@gmail.com