torstai 23. joulukuuta 2010

Joulusaarna

Papit valmistelevat saarnojaan selaamalla Raamattua ja pyrkien sitomaan löydöksensä nykypäivään. Minun raamattuni on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut Kristian Smedsin näytelmätuotanto. Pari viikkoa sitten kävin taas vahvistamassa uskoani katsomalla Helsingissä Joel Keskisen monologiesityksen Smedsin rajusta yhteiskunnallisesta näytelmästä Huutavan ääni korvessa. Siksi tämä joulusaarna pohjautuu soveltaen tähän Smedsin näytelmään, joka sai kantaesityksensä Kajaanissa syksyllä 2001.

Tässä maassa on aina vallinnut vääryys ja kierous. Köyhän kansan on napisematta täytynyt kärsiä puutetta ja nälkää ja kuolla kurjuuteen, josta ei kukaan ole tahtonutkaan pelastaa, sanoi agitaattori Puntarpää. Sama jatkuu edelleen. Suomen hallitusherrat ovat syytäneet miljardeja euroja Islantiin, Latviaan, Kreikkaan ja Irlantiin, vaikka EU:n perustuslaki kieltää jäsenmaita vastaamasta toisten maiden veloista. Lissabonin sopimuksen artikla 125 sanoo yksiselitteisesti:

”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”

Herrat sortajat eivät ole mitään tietää tahtoneet kansan suurista kärsimyksistä, vaan ovat aina niille nauraneet ja sanoneet niiden johtuvan vain typeryydestä ja laiskuudesta.

Eikä rehellinen työmies, tai työnainen, tähän asti ole koskaan saanut työstään sitä palkkaa, jota on oikeus ja kohtuus vaatia. Pappi on petollisesti opettanut kirkossa ja rippikoulussa, että näin olla pitää ja että Jumalalta muka tulee sekä rikkaus että köyhyys. Pappi kirkossa valehtelee.

KÖYHIEN VALMISTAUDUTTAVA
KEVÄÄN EDUSKUNTAVAALEIHIN

Nyt tästä perkeleellisestä järjestelmästä, tästä valheen ruhtinaan vallasta vihdoinkin täytyy loppu tulla. Jokaisen köyhän on pakko nousta etujansa puolustamaan, omia ihmisoikeuksiansa vaatimaan. Tämä käy laatuun vain sillä tavalla, että kaikki köyhät kautta maan valmistuvat tuleville valtiopäiville – elikkäs eduskuntavaaleihin.

Jo on saatava poikki se kehitys, mistä Helsingin Sanomien pääsivulla viikko sitten kerrottiin isoin käyrin: suomalaisten tuloerot ovat rajusti kasvaneet, rahanpuute haittaa ihmisiä saamasta tarvitsemiaan terveyspalveluja, joita porvarit innolla yksityistävät, ja työttömyys uhkaa entistä pahemmin varsinkin nuoria.

MEILLÄ on voimaa! Tietäkää se! Ihmisyyttä me vaadimme, ja jos ei sitä meille hyvällä anneta, niin me otamme sen vaikka väkisten.

Ovatko herrat ja hidalgot tyhmiä, vai mistä on kyse, kun ne eivät näytä ollenkaan tajuavan, millaisia aseita niitä vastaan koko ajan teroitetaan?

Tässä maassa on käynnissä ennennäkemätön inhimillisten arvojen alasajo, valtiollinen satanismi, kansanmurha, koko tämä fiksujen ja rikkaiden terrori, jota talouselämässä kutsutaan nimellä Ainoa Vaihtoehto, syö tätä maata sisältäpäin kuin syöpä. Sielun paino on lompakon paino.

Kansalainen ei ole enää kansalainen, vaan kuluttaja. Sairaaloissa ei ole potilaita, vaan markkinatalouden terminologialla asiakkaita. Kaupunki ei enää ole kaupunki, vaan konserni, suljettujen osakeyhtiöiden rypäs.

Totuus on, että jokainen, jolla on tänä päivänä tässä maassa työtä, tai edes ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, on auttamatta porvari. Porvarisika, joka on voittajien puolella ja jonka on syytä pelätä henkensä edestä.

Köyhälistö on liian voimaton, varsinkin kun se ei viitsi edes äänestää. Ketkä sitten muodostavat sen köyhälistön, sen tämän päivän todellisen työväenluokan? Keitä ovat ne, joiden pitäisi sieltä sorron yöstä nousta? Smeds vastaa:

Kaikki ne, jotka ovat jo ajat sitten pudonneet tämän yhteiskunnan ulkopuolelle, kaikki ne joista kukaan ei välitä, joiden yli kävellään, joita kartetaan ja vihataan, kaikki ne jotka tämä rikkaiden terrori on jo itse asiassa tappanut, kaikki asunnottomat pummit, metsien miehet, alkoholistit ja nistit, huorat, epäsosiaaliset tapaukset, henkisesti häiriintyneet, kaikki ne kaduille irti lasketut avohoitopotilaat veitset taskussa…

EI OLE MAASSA RAUHA

Totisesti, totisesti, minä sanon teille kuten sanoo apostoli Paavali:”Radix enim omnium malorum est cupiditas” - Ahneus on kaiken pahan alkujuuri.

Lopuksi veisaamme virsistä 440 ja 441, mitkä kirkolliskokous poisti liian totuudellisina virsikirjasta 13.2.1986:

”Jo vääryys vallan saapi. Se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi. Vie kansat kurjuuteen. Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan. On valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan, lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.”

”Kas köyhän leivän syövät nuo jumalattomat, he viatonta lyövät ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa. Korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoilta. He armotonna vievät osuuden orpojen. He syövät lesken leivät.”

”On saanut vallan laittomuus. Nyt murha, verenvuodatus ja viha, vaino, sadatus merellä, maalla pauhaa. Ei ole maassa rauhaa.”

”Myös vilja maasta vähenee ja köyhyys meitä lähenee elämän korskan tähden. Ja lihassaan ken kylvääpi, hän turmelusta niittääpi. Saa palkan kaikkein nähden. Rakkaus, rauha raukenee, ja sydän paatuu, kovenee. Niin kaikki loppuun kääntyy.”

kari.naskinen@gmail.com