keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Vaihteeksi taas vähän parempi Vares

Meneillään olevan Vares-sarjan neljännen elokuvan Kaidan tien kulkijat ohjasi ruotsinsuomalainen Anders Engström, joka ohjasi myös sarjan aloittaneen Pahan suudelman. Nämä ovat sarjan vähän paremmat elokuvat. Ne erottuvat kahdesta Lauri Törhösen ohjaamasta elokuvasta siinä, että tempo on rauhallisempi ja väkivaltaa on vähemmän.

Vaikka Uusikaarlepyystä kotoisin oleva Engströn muuten on hieman tuntemattomampi Suomessa, niin alan mies hän on. Ruotsissa hän on tehnyt useita jaksoja mm. tv-sarjoihin Anna Holt, Irene Huss, Wallander ja Varustamo.

Jussi Varesta Engström käsittelee enemmän klassisena yksityisetivätyyppinä kuin Törhönen, jonka elokuvissa kaikki vain tapahtuu vähän niin kuin vahingossa ja ratkaisut tulevat valmiina Vareksen syliin, joka istuskelee baarissa.

Toki baarissa ollaan nytkin, mutta ympäristö on erilainen. Tällä kertaa ei olla Turussa, vaan hihhuliuskonnollisessa pikkukylässä kaksinkielisellä Pohjanmaalla. Tämä tuo vaihtelua ja uutta särmää tähän sarjaan, jossa jo oltiinkin pyöritty kyllästymiseen asti samoissa turkulaisissa nurkissa. Ne samat ilmakuvat Turusta sentään näytetään alussa. Jussi-paitoja ei sentään ole kellään, mutta eipä tule Jussi-palkintojakaan.

On siis tapahtunut murha, mutta koska paikkakunnan omat poliisit eivät pääse tutkimuksissaan mihinkään, palkkaa normaaliuskovaisten seurakunnan pastori Vareksen töihin.

Hämmennys on valmis, kun outo hiippari ilmestyy kylään. Sanoo olevansa jokin lehtimies, juo Jaloviinaa ja iskee silmänsä kirjastonhoitajaan - ja mikä ettei, Jallu on hyvää ja Merja Larivaara on aikuisista suomalaisista näyttelijöistä seksikkäin. Antti Reinin replikointi on tutun varesmaista, sellaista kevyttä arjen aforistiikkaa. Kari Tapiokin laulaa.

Viime vuoden katsotuin suomalainen elokuva oli Pahan suudelma. Kuuden katsotuimman joukossa olivat myös Törhösen elokuvat. Viime vuosi ei kuitenkaan ollut kotimaiselle elokuva läheskään yhtä hyvä kuin edellisvuosi: katsojamäärä putosi kahdesta miljoonasta 1,2:een. Määrä ei korvaa laatua - viime vuonna valmistui ensi-iltoihin 23 elokuvaa, ja tänä vuonna on alustavien tietojen mukaan tulossa uusi kaikkien aikojen ennätys 29.

Suomalaisten elokuvien katsojamäärä putosi enemmän kuin katsojamäärä kokonaisuudessaan. Viime vuonna oli katsojia kaikkiaan 7,1 miljoonaa, edellisvuonna 7,6 miljoonaa.

Suomalaisten elokuvien kymmenen kärki:

1. Anders Engström: Vares - Pahan suudelma
2. Aki Kaurismäki: Le Havre
3. Lauri Törhönen: Vares - Sukkanauhakäärme
4. Juha Wuolijoki: Hella W
5. Ville Jankeri: Pussikaljaelokuva
6. Lauri Törhönen: Vares - Huhtikuun tytöt
7. Lauri Nurkse: Veijarit (ensi-ilta 2010)
8. Dome Karukoski: Napapiirin sankarit (2010)
9. Peter Lindholm: Missä kuljimme kerran
10. Jalmari Helander: Rare Export (2010)

Seuraavan Vares-leffan nimi on Uhkapelimerkki, joka saa ensi-íltansa Törhösen ohjaamana 16.3.

kari.naskinen@gmail.com