lauantai 16. kesäkuuta 2012

”Itsekkyys on kaikkein moraalisinta”


Liberalismin kantaisä, skotlantilainen Adam Smith (1723 - 1790) sanoi ja kirjoitti, että suurimman julkisen hyvinvoinnin lähde on itsekkyys. Tästä huolimatta hän ei esimerkiksi neuvonut, että kaikki valtion ja kun­tien keskeiset toiminnot pitäisi avata kilpailulle. Nykyisessä uusliberalistisessa katsannossa halutaan mennä Smithiä pitemmälle. Uusliberalismia käsiteltiin Lahden kansanopiston ja Historian ystäväin liiton XXVIII kesäseminaarissa.

Suomessa uusliberalismin johtavina ajattelijoina tuntuvat nykyisin olevan Matti Apunen ja Björn Wahlroos, jonka mukaan ”emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyisellä tavalla ja köyhyyden sekä rikkinäisten perheiden taloudellista tukemista”. Koska tällaista sosiaalista toimintaa ei uusliberalismin näkökulmasta tarvita lainkaan, joutaa Smithinkin pehmeimmät ajatukset hylätä. Smith sentään puolusti eurooppalaista elämäntapaa, johon ovat aina kuuluneet valtio, kunnat, uskonto, tiede, taide ja etiikka. Sen sijaan hän ei hyväksynyt eri osapuolten järjestäytymistä, ei siis pitäisi olla sen paremmin työnantajien kuin työntekijöidenkään omia järjestöjä.

Adam Smithin aikalainen David Hume (1711 - 1776) kirjoitti, että oman edun tavoittelu yhteisen edun rinnalla on alkuperäinen motiivi sille, että oikeudenmukaisuus on olemassa. Eli mitä väliä oikeudenmukaisuudella, jos kukaan ei tavoittele omaa etuaan?

Seminaarin kahvitauolla osui käteeni Voima-lehden uusin numero 5-6/2012, jossa oli juttu populaarifilosofi Ayn Randista (1905 - 1982) sekä hänen vaikutuksestaan Apusen ja Wahlroosin ideologiaan. Rand korosti egoistisen etiikan ja kapitalistisen politiikan merkitystä. Rand päätteli, että itsekkyys ja oman edun tavoittelu kaikkein moraalisinta, kun taas epäitsekkyys on pahinta moraalittomuutta.

”Itsekkyys tarkoittaa tässä oman itsensä näkemistä päämääränä sinänsä. Jokainen on itse vastuussa oman elämänsä ylläpitämisestä ja parantamisesta”, kirjoitti Rand.

Tällaisesta ideologisesta taistelusta on juuri nyt kysymys, kun eduskunnassa ja valtuustoissa pohditaan yksityistämiseen liittyviä asioita. Oikeudenmukaisuuteen pohjaavaa hyvinvointivaltiota ovat nallet ja apuset Helsingin Sanomat apunaan viemässä kohti uusliberalistista yhteiskuntaa, jossa rikkaan eliitin ei enää tarvitsisi rahoittaa heikompien tarvitsemia peruspalveluita.

Lapin yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen katsoo, että 1990-luvun laman jälkeen ollaan nyt käännekohdassa, ideologioiden välisessä kamppailussa. Puuronen johti Suomen Akatemian tutkimusohjelmaa syrjäytymisestä, eriarvoisuudesta ja etnisistä suhteista Suomessa Projektin päätteeksi Puuronen kirjoitti oman yhteenvetonsa ”Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tienhaarassa”, missä hän toteaa, että ”Yhteiskunnan eliitti tavoittelee hyvinvointivaltion alasajoa. Hyvinvointivaltio on ollut ja on edelleenkin yhteiskunnan rakenteelliselta tasolta tarkasteltuna tulonjakojärjestelmä, joka ottaa parhaiten ansaitsevilta ja varakkaimmilta ryhmiltä ja antaa huonommin ansaitseville ja köyhemmille ryhmille. Tälle menolle pitäisi nyt saada loppu niiden mielestä, jotka ovat hyvinvointivaltiossa antavana osapuolena.”

Puurosen mukaan osa aiemmin hyvinvointivaltiota tukeneista yhteiskuntaryhmistä on nyt kääntänyt sille selkänsä. He eivät enää halua osallistua heikommista lähtökohdista ponnistavien tukemiseen verojen ja palvelujen kautta, koska tämän näkemyksen mukaan ne uhkaavat syöstä Suomen kilpailukyvyttömään tilaan, josta hekään eivät selviä hyvinvoivina ja varakkaina.

David Humesta vielä sen verran, että on toinenkin David Hume, englantilainen dekkarikirjailija, jonka Cardby-sarjan pehmeäkantiset kirjat olivat suosittuja sotien jälkeen. Niissä rikoksia ratkaisivat Scotland Yardin rikoskomisario Richard Cardby ja hänen poikansa Michael Cardby. Suomennettujen kirjojen kansikuvissa oli aina lontoolainen poliisi sellainen musta kupolihattu päässään. Tämän salanimi-Humen oikea nimi oli John Victor Turner (1900 - 1945).

Ranskalainen liberalistitieteilijä Jean-Babtiste Say (1767 - 1832) puolestaan pääsi viihdemaailman kylkeen kuolemansa jälkeen, sillä hänet on haudattu Pariisin Pere Lachaise -hautausmaalle amerikkalaisen rokkitähden Jim Morrisonin (1943 - 1971) viereen.

kari.naskinen@gmail.com