perjantai 13. heinäkuuta 2012

Toimituskulut enemmän kuin tuotteen hinta


Teetin dvd-kiekosta kopion. Sen olisi kuulemma voinut tehdä omalla tietokoneellakin, mutta kun en viitsinyt ruveta uutta asiaa opettelemaan, vein dvd:n valokuvaliikkeeseen. Ei olisi kannattanut. Kopiointi valokuvaliikkeen alihankkijalla 75 kilometrin päässä Hämeenlinnassa tuli maksamaan 20 euroa. Mutta ei tässä kaikki. Kun hain dvd:n valokuvaliikkeestä, luki kauppalaskussa lisäksi: ”Liikkeen toimituskulut 24 euroa”. Siis yhteensä 44 euroa.

Kysyin myyjältä, mistä näin isot toimituskulut ovat syntyneet. - "No, tämä nyt on tällaista", vastasi myyjä.

Mitähän nuo toimituskulut ovat? Kun seuraavana päivänä lähetin saamani dvd:n eteenpäin, se tuli maksamaan kirjekuoren 1,35 euroa ja postimerkit 0,75 euroa, yhteensä 2,85 euroa. Kyseinen valokuvaliike on aivan postikonttorin vieressä, joten kuljetuskustannuksiakaan ei ole tullut.


Tällaiset toimitus- ja käsittelykulut ovat nykyisin arkipäivää, joskaan ei näin älyttöminä kuin tässä dvd:n tapauksessa. Tällainen kuluerä sisältyy esimerkiksi internetistä tilattaviin pääsylippuihin. Se vain ihmetyttää, mitä toimituskuluja siitä myyjälle aiheutuu, kun ostaja itse printtaa ostamansa liput omalla tulostimellaan.


Paremman kuvan tästä bisneksestä sain, kun teetin digikuvistani Ifolor-kuvakirjan. Alkaessani väsätä sitä netissä luin, että haluamani kuvakirja tulee maksamaan 48 euroa. Nyt kun sain valmiin kuvakirjan postiluukusta kotiin, laskussa oli eriteltynä kuvakirjan hinta 43,95 euroa + posti- ja käsittelykulut 4,95 euroa, yhteensä 48,90 euroa. Meni 90 senttiä yli luvatun, mutta se nyt oli pientä.


Miten pienen dvd:n lähettäminen Hämeenlinnaan ja sieltä takaisin maksoi 24 euroa, mutta ison kuvakirjan lähettäminen Helsingistä minulle 100 kilometrin päähän vain 4,95 euroa? Voisivat kuluttajaviranomaiset tutkia.


kari.naskinen@gmail.com