Christian Petzoldin ohjaama Barbara kuvaa ilmeisen hyvin sitä ahdistavaa tunnelmaa, mikä Itä-Saksassa vallitsi. Maaseutukaupungin sairaalassa työskentelevä Barbara hoitaa potilaita, joista yksi on saanut vakavan kallovamman, ja tämän takia potilas on muuttunut täysin tunteettomaksi. Tarvitaan aivoleikkaus. Koko DDR oli aivoleikkauksen tarpeessa, ja sittenhän se saatiinkin, kun valtio lakkautettiin.
Barbaran elämä on yhtä jännitysnäytelmää. Stasin miesten Lada seisoo usein Barbaran asunnon lähellä ja säännöllisin väliajoin miehet käyvät myös tekemässä kotitarkastuksia. Tämä elokuvakin on jännitysnäytelmä, koko ajan katsoja seuraa ja pelkää, tekeekö Barbara jonkin ratkaisevan virheen. On sanottu, että DDR oli tällaisen jännityksen luojana tehokkaampi kuin vaikeammin hallittu iso Neuvostoliitto, ja Petzoldin elokuva antaa tästä aavistuksen.
DDR:ssä ei ihmisillä ollut omaa elämää. Kaikki oli kontrollissa. Vaikka niinhän on meilläkin nykyisin, kun meistä tallentuu koko ajan mitä yksityiskohtaisempia tietoja esimerkiksi Facebookin, Googlen ja bonuskorttien käytön välityksellä.
DDR:ssä ei riittänyt, että Stasi ja muu virkakoneisto pitivät ihmisiä pihdeissä. Elämä oli kylmäävän skitsoa, kun kenestäkään ei tiennyt, kuuluiko tämä systeemin pönkittäjiin vain oliko vain tavallinen tunteettomaksi lamautettu. Jokaista naapuriakin piti epäillä.
Joitakin poikkeuksia tietenkin oli. Barbaran lähin työkaveri Andre oli myös yhdestä rikkeestä siirretty tähän pikkukaupunkiin. Andre on mukava, mutta onko liian mukava? Onko Andre Stasin listoilla?
Berliinin elokuvajuhlilla palkittu elokuva kertoo kaikesta tästä varsin taitavasti. Trabantit ja Warret savuavat ja piano on epävireessä. Kliseitä tietenkin on, mutta toisaalta mistä sitä DDR:ssä koskaan käymätön meikäläinen tietää, vaikka nämä kliseet olisivat olleet juuri sellaisia kuin ne olivat.
Barbaraa näyttelee Nina Hoss ja Andreta Ronald Zehrfeld.
kari.naskinen@gmail.com
