torstai 11. lokakuuta 2012

Virkamiehet eivät hyväksy demokraattista päätöksentekoa



Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (Kok) esittää, että Helsingissä ei poisteta terveyskeskusmaksua. Tehdessään ensi vuoden talousarvioesityksensä Pajunen vähät välitti siitä, että aiemmin kaupunginhallitus ja terveyslautakunta olivat olleet terveyskeskusmaksun poistamisen kannalla.

Lahdessa puolestaan kunnallistekniikan johtaja
Jorma Vaskelainen jätti eriävän mielipiteensä teknisen lautakunnan antamaan lausuntoon linja-autoliikenteen järjestämismallista. Kun lautakunta ei ollut samaa mieltä Vaskelaisen kanssa, tämä suuttui. Samalla Vaskelainen tietenkin veti yhtä köyttä itselleen läheisen Kokoomuksen kanssa, sillä Kokoomus vastusti kaupunkilaisten kannalta parempaa mallia.

Kummallista sekin, että Vaskelainen jätti eriävän mielipiteensä pelkkään lautakunnan lausuntoon. Yleensä tällaisia mielenilmauksia esitetään varsinaisten päätösten yhteydessä, ja tämäkin asia etenee vielä kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon.


Tai ehkä Vaskelaisen ärhentely johtui siitä, että häntä ei hyväksytty teknisen ja ympäristötoimen uudeksi toimialajohtajaksi, vaan tehtävään valittiin
Matti Kuronen (vihreä). Halusiko Vaskelainen nyt näyttää esimiehelleen Kuroselle, mitä kuuluu ja kuka käskee?

Ihmeellisiä virkamiehiä kaiken kaikkiaan. Heidät on palkattu tekemään töitä, joita heille määrätään, mutta Pajunen ja Vaskelainen ovat sitä mieltä, että he antavat määräyksiä demokraattisesti valituille toimielimille. Pajunen ja Vaskelainen eivät hyväksy demokraattista päätöksentekojärjestelmää, ja on näitä tällaisia tietenkin muitakin.


Kunnallisvaalien alla olen pannut merkille, että osa myöskään valtuutetuista ja sellaisiksi pyrkivistä ei ymmärrä demokraattista järjestelmää. Lahdessa ääniä pyritään nyt keräämään esimerkiksi vastustamalla toriparkin, matkakeskuksen ja Ranta-Kartanon alueen rakentamista sekä valtatie 12:n rakentamista Launeen linjauksen mukaisesti. Nämä kaikki asiat on kuitenkin kaupunginvaltuustossa päätetty.


Mahtavatko jotkut nyt äänestää ehdokasta, joka ilmoittaa vastustavansa toriparkkia, vaikka asiaa ei siis enää edes käsitellä?


Demokraattinen järjestelmä on sitä, että enemmistöpäätöksillä asioita ratkaistaan. Kun puheenjohtaja on kopauttanut nuijan asian loppuun käsittelyn merkiksi, se on sitten siinä. Normaali valitusprosessi tietenkin on aina mahdollinen, mutta Pajusen ja Vaskelaisen tapa toimia on ehdottoman väärä. Tämä tulisi sekä virkamiesten että poliitikkojen ymmärtää.

[Tämä juttu on aikaisemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi]


kari.naskinen@gmail.com