maanantai 17. joulukuuta 2012

Myrskyluodon Maija kestää



Vuosikymmenet eivät ole hävittäneet Myrskyluodon Maijan voimaa. Tällä hetkellä sitä esitetään laulunäytelmänä Jyväskylän ja Lappeenrannan kaupunginteattereissa. Juonirakenteen pohjana on Åke Lindmanin ohjaama tv-sarja (1975), joka taas pohjautui Anni Blomqvistin romaanisarjaan. Laulunäytelmäksi Myrskyluodon Maijan sovitti Jussi Helminen ja sävelsi Matti Puurtinen, ja sen kanta-esitys oli Tampereen työväen teatterissa 1991. Nyt kävin katsomassa Myrskyluodon Maijan Jyväskylässä.

Karulla Myrskyluodolla miehensä Jannen kanssa asuva Maija kestää myös. Luonto tekee elämän vaikeaksi, mutta kaikki eivät helppoa elämää saa. Myrskyluodon Maija on kertomus luonnon voimasta, siitä selviämisestä ja selviytymättömyydestä sekä uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Nuori Maija on kovaa tekoa. Tällaisia Maijoja on ja tarvitaan edelleen. He taistelevat luonnonvoimia vastaan, vaikka eivät missään jumalanseläntakana asuisivatkaan, kun ilmastonmuutos tai mikä sitten onkin saa aikaan hirmumyrskyjä ja tsunameita, tai kun maanjäristykset ja tulivuoret alkavat tehdä tuhoa.

Maijan tarinan pohjana on eletty elämä, sillä Ahvenanmaalla Simskälan saarella asuneen Anni Blomqvistin (1909 - 1990) kalastajamies ja vanhin poika hukkuivat myrskyssä kalastusmatkalla 1961. Sen jälkeen Anni Blomqvist alkoi kirjoittaa, ja syntyi viiden romaanin sarja, ensimmäinen kirja 1966.

Vaikka romaanin Maija ei ole suoraan Anni Blomqvist, niin hänen alter egonsa Maija tietenkin on. Harvinaista suomalaisessa kirjallisuudessa ja teatterissa on, että näin kuvataan nimenomaan naista. Vahvoista miehistä kyllä on kirjoitettu suuria kertomuksia maailmansivu.

Laulunäytelmä-termi ei ensimmäiseksi tuo mieleen tragediaa. Sellainen Helmisen sovitus kuitenkin on. Jyväskylässä oli kuulemma parissa ensimmäisessä esityksessä jaettu katsojille jonkin sponsorin lahjoittamia paperinenäliinoja. Mautonta tietenkin, ja katsojat olivatkin närkästyneet siitä, että luultiinko teatterissa ihmisten tulevan teatteriin tai mihin tahansa tilaisuuteen ilman omia nenäliinoja. Toki huomasin, että niille omille nenäliinoille oli viime lauantainakin paljon käyttöä.

Maiju Saarisen nuori Maija on kaikessa hentoudessaan vahva tyyppi. Uhmaa merta ja kuolemaa, eikä anna periksi. Parasta näytelmässä on kuitenkin Petri Kauppisen koreografia, jota tarvitaan, kun tanssijat esittävät merta ja tuulta. Tuota tanssijoiden joukkoa johtaa pelottava kuolemanhaltija Neija Välilä, joka aina lavalle tullessaan tuo ennusmerkin jostakin pahasta. Kuolemanhaltija ja hänen muut sinimustat tanssijansa edustavat luonnon ylivaltaa, jota ihminen voi vastustaa, mutta ei koskaan lopullisesti voittaa.

Myrskyluodon Maija on kertomus myös siitä, miten kuolemaa ei pidä pelätä yli voimiensa. Kuolema on osa elämää, se tulee joka tapauksessa. Jos kuolemaa pelkää liikaa, saa pelätä koko ajan ja kaikkea, kuten Yle Teeman viime viikon elokuvassa Synechrone, New York, jossa kuolemanpelko teki hulluksi. Olipa joka tapauksessa vuoden paras elokuva (ohjaaja Charlie Kaufman).


Matti Puurtisen musiikki on väkevää. Orkesteri soi voimakkaasti kuin myrskytuuli, mutta toistaa myös puhdasta kauneutta, kun aihetta on, esimerkiksi juhannusehtoon saaristolaistansseissa sekä Maijan ja Jannen häissä. En ollut aikaisemmin näitä sävelmiä kuullut, mutta niissä olisi aineksia myös itsenäisiksi lauluiksi, joita vaikka Anneli Saaristo voisi levyttää. Yhden laulun nimi on Mieli lie taipuvaa viljaa – mutta Maija ei taivu.

kari.naskinen@gmail.com