torstai 3. tammikuuta 2013

Luokkataistelun henkeä



Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt vuosipalkkansa alentamista.160 000 eurosta 126 000:een. Presidentin kuukausipalkka on siis tällä hetkellä noin 13 300 euroa, ja tämä on verotonta, siis nettona käteen.

Niinistö antaa ymmärtää, että oleskeluyhteiskunnassa kaikkien pitää nyt tinkiä omista eduistaan. Niinistö kulkee nyt arvojohtajana moraalirintaman kärjessä – ja populistijohtaja Soinikin saa olla tarkkana, sillä Niinistö puhaltaa jo niskaan.

Oleskelijoita ovat esimerkiksi työttömät ja syrjäytyneet, jotka vain vetelehtivät muiden kustannuksella. Niinistön esimerkkiä noudattaen näiden muidenkin olisi myönnyttävä Kokkilan - Häkämiehen - Kataisen - EK:n ehdotuksiin palkanalennuksista ja työajan pidennyksistä.

On yllättävää, että Niinistö osoittautui sittenkin kovan oikeistolaisen politiikan edustajaksi, vaikka häntä on pidetty jopa Kokoomuksen yleistä linjaa pehmeämpänä, hieman inhimillisempänä ja humaanimpana. Kokoomuslaisen ”työväenpuolueen” presidenttiehdokkaasta on lopulta kuoriutunut kovapintainen luokkataistelija, joka Kokoomuksen nuorten liiton tavoin syyllistää niitä, jotka ovat kokoomuslaisittain katsoen ”heikointa ainesta”.

kari.naskinen@gmail.com