keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lahden politiikassa pyritään rajoittamaan vapaata mielipiteenmuodostusta



Lahden kaupunginvaltuuston poliittiset ryhmät ovat sopineet yhteisistä tavoitteista allekirjoittamalla erityisen valtuustosopimuksen. Se ohjaa kaupungin suunnittelu- ja kehittämistyötä, ja siihen on linjattu ne periaatteet, joihin kaikki ryhmät voinevat kaupungin kehittämisessä sitoutua.

Sopimus on yksitoistakohtainen. Se käsittää käytännöllisesti katsoen kaikki mahdolliset asiakokonaisuudet, mitkä kunnalliseen päätöksentekoon yleensäkin voivat tulla. Kirjoittamaton kahdestoista kohta on, että enää ei valtuustossa saisi syntyä sellaisia äänestyspäätöksiä, joissa ratkaisu tapahtuu vain yhden tai kahden äänen enemmistöllä. Tästä ovat varsinkin Kokoomuksen ja SDP:n pomomiehet puhuneet valtuustosopimuksen yhteydessä.

Näin ajatellen pyritään rajoittamaan kaupunginvaltuutettujen itsenäistä ajattelua. Tavoitteena on selvästikin, että asioista päätetään etukäteen jossakin ja jotenkin, ja valtuustosaliin asiat tuodaan vain muodollista nuijankopautusta varten.

Demokraattinen järjestelmä on sitä, että enemmistön mielipide voittaa. Lahdessa ollaan kuitenkin nyt sitä mieltä, niukka äänestyspäätös on huono päätös. Tämän takia pitää periaatteessa palata kymmenien vuosien takaiseen enemmistöpäätösjärjestelmään, missä tietyt isot päätökset vaativat taakseen kahden kolmasosan enemmistön.

Yksittäisen valtuutetun vapautta tämä rajoittaa. Valtuustosopimus pitää nimittäin sisällään piilotetun viestin, että yksittäinen mielipiteenmuodostus on väärin, koska asiat tiedetään paremmin kabineteissa.

(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)

kari.naskinen@gmail.com