torstai 7. maaliskuuta 2013

Jyväskyläläiset voisivat tulla järjestämään Salpausselän kisat



LHS:n punapaita Markku Pukka, nykyinen tennistuuppari, kysyi minulta, olenko havainnut Lahden katukuvassa mitään sellaista, mikä viittaisi Salpausselän kisojen alkaneen. En ole. Sitten Pukka otti esille Jyväskylän MM-rallin, joka kahtena viime kesänä kiepautti lenkkinsä yhtenä päivän Lahden kautta – jo pari viikkoa ennen tätä oli Lahden pääkadut liputettu isoilla ralliviireillä.

Monelta lahtelaiselta menisivät nykyiset Salpausselän kisat ohi huomaamatta, ellei niitä televisioitaisi. Tapani Ripatti muistelikin radiossa niitä aikoja, jolloin
kisat alkoivat kaupungin keskustasta, jatkuivat läpi linja-autoaseman liikenneympyrän sekä lipunmyyntikojujen ja nakkikioskien reunustamaa Paasikivenkatua pitkin yli radan, jolle puuskutti kisajuna.

Salpausselän kisat ovat edelleen Lahden merkittävin tapahtuma. Lahdessa ilmestyvät lehdet eivät kuitenkaan niitä paljon miksikään noteeraa. Etelä-Suomen Sanomissa on tänään kisojen avajaispäivänä isot jutut jääkiekosta, koripallosta ja keihäänheitosta, mutta ei rivin riviä Salpausselän kisoista. Uusi Lahti sentään oli vaivautunut tekemään aiheesta katugallupin, jossa kaikki kolme vastaajaa ilmoittivat, etteivät mene kisoja katsomaan; yksi vastaajista sanoi lahtelaiseen ajan henkeen kuuluen, että suksilla mäestä hyppääminen on älytöntä ja että myös kaikki hiihtosukset pitäisi hävittää.

Eli mikään ei ole niin kuin ennen. Ei itse urheilukaan. Tänäkin vuonna Salpausselällä hiihdetään kunnolla vasta sunnuntaina, jolloin miehillä on ohjelmassa 15 km ja naisilla 10 km. Lauantaina on sentään se sprinttikilpailu, joka ei tietenkään vastaan oikeaa hiihtokilpailua. Tyypillistä koko maastohiihdon nykytilalle on, että tänä vuonna ei varsinaisesti ratkaista hiihtokuninkuutta ollenkaan, koska missään ei hiihdetä 50 kilometrin kilpailua väliaikalähdöllä, ei edes Holmenkollenilla.

Sprintti on se kilpailumuoto, jota Kansainvälinen hiihtoliittokin (FIS) suosii. Näin siksi, että televisioyhtiöt pitävät siitä ja sieltä ne isot rahat hiihdollekin tulevat.

FIS:n maastohiihdon kilpailupäällikkö Jürg
Capol puhui muutama vuosi sitten sellaisesta ideasta, että maailmancupiin loppukaudesta muodostettaisiin uudenlainen sprinttikokonaisuus. Se kilpailtaisiin maaliskuussa Helsingissä, Oslossa ja Tukholmassa. Lahtea ei Capol maininnut, ja niinhän todennäköisesti käy jo 2017, että Lahden MM-kisojen sprintit järjestetään Helsingissä Senaatintorilla tai Olympiastadionilla.

Lahdessa kaavailtiin jo vuosia sitten näiden pikahiihtolajien tuomista kaupungin keskustaan. Lähtöpaikka olisi ollut torilla ja lenkki olisi heitetty Mariankatua pitkin joko kaupungintalon tai Ristinkirkon suuntaan. Ei heitetty. Hiihtoseuran vanhanaikainen johto ei nähnyt ajan merkkejä, eikä tunnu näkevän vieläkään.

kari.naskinen@gmail.com