tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kommunismin kriisi ohi, nyt vuorossa sama juttu kapitalismissa



Kommunismi tuhoutui korruptioon, johtavan eliitin ahneuteen ja kaikkeen siihen, mihin ihminen huonoimmillaan pystyy. Nyt on sama käynyt kapitalistiselle järjestelmälle. Se ei toimi.

S
osiaalipolitiikan ja erityisesti työpolitiikan professori Pertti Koistinen Tampereen yliopistosta sanoo, että kapitalismin kriisistä ei kuitenkaan haluta puhua. Sen sijaan on ruvettu käyttämään termiä markkinatalous, minkä nykyiset ongelmat eivät muka ole peräisin kapitalismin varsinaisesta systeemistä, vaan yksittäisten maiden ja niiden pankkijärjestelmien kriisistä.

”Nyt puhutaan aikaisempaa spesifimmin talouden ja markkinamekanismin kriisistä, mutta vältellään puhumasta kriisin syvimmästä ja systeemisestä olemuksesta”, kirjoittaa Koistinen yhteiskuntaa ja kulttuuria ruotivassa Alusta-verkkolehdessä (12.3.2013).

Entinen valtiovarainministeri, kova porvari Iiro Viinanen (kuva) sitä vastoin ei kainostele arvostellessaan nykyistä menoa kapitalistisessa järjestelmässä: ”Puhtaimmillaan kapitalismi on tunteeton elämänasenne, jossa raha on sokaissut ihmisen täydellisesti.”

Viinanen laukoo totuuksiaan sen jälkeen, kun hänen kokemansa moninaiset elämänvaiheet ovat avanneet silmät näkemään asioita toisin kuin ennen. Viinanen sanoo tämän kirjeenvaihtokirjassaan SKDL:n ja Vasemmistoliiton entisen kansanedustajan Esko Seppäsen kanssa. (Vasen oikea, oikea vasen, Minerva 2012)

Tällä hetkellä käydään keskustelua yritysverotuksesta. Viinasta kapitalismissa ärsyttää eniten se, että ”kaikilla ei ole halua osallistua edes verojen muodossa yhteisten menojemme kustantamiseen - - - ja taas kuuluu valitus siitä, kuinka talous pysähtyy, kun enää ei ole sitä paria prosenttia alhaisempaa pääomaverokantaa, jota ei totisesti aikanaan säädetty verojen minimoimiseksi.”

”Jos kokee, että yrittämisen kannustavuus on kiinni vain verotuksesta, niin silloin on uravalinta mennyt pahasti pieleen”, kirjoittaa Viinanen.

Entä ne paljon puhutut osingot? Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (Kok) haluaa lisää verovapauksia osingoille. Siihen aikaan, kun Viinanen oli ministerinä, olivat yritysten maksamat osingot kansantulosta prosentin luokkaa, nyt ne ovat 7-8 prosenttia. Yritykset maksavat enemmän osinkoja kuin käyttävät investointeihin.

”Ihmettelen sitä vimmaa, jolla moni pörssiyhtiö haluaa maksaa osinkoja yli puoletkin tuloksestaan. Eikö olisi parempi kartuttaa pääomaa tulevia investointeja varten”, kysyy Viinanen.

Joka tapauksessa kapitalisteja tarvitaan yhteiskunnan rattaita rasvaamaan ja uutta pääomaa kehräämään, mutta kuten Viinanen on nähnyt, ”kapitalismin varjopuoliin kuuluu rahan tuoman vallan kasvun ja sen häikäilemättömän käytön omien etujen ajamiseen”.

Mielenkiintoista on lukea Viinasen havainto niiltä ajoilta, kun hän poliitikkouransa jälkeen toimi neljä vuotta vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajana: ”Pääsi läheltä näkemään, miten isot pojat talouselämässä pelasivat. Yritysten ja ihmisten kohtalosta päätettiin tavalla, jota oli vaikea ymmärtää ja sulattaa. - - - Politiikka oli sittenkin leikintekoa niihin operaatioihin verrattuna. Ystävyydestäkin tuli kauppatavaraa. Kun yhtiön tai oma etu sitä vaati, ystävät saivat mennä.”

Nyt kun Kreikan, Espanjan ja Kyproksen ihmiset ovat joutuneet kapitalismin kriisin uhreiksi, voi todeta niin kuin Seppänen Viinaselle kirjoittaessaan: ”Kommunismi on kuollut, mutta kapitalismin hirmutyöt jatkuvat.”

kari.naskinen@gmail.com