lauantai 6. heinäkuuta 2013

Tv-sarjoissa päästään syvemmälle kuin elokuvissa


Kaikkien aikojen parhaan tv-sarjan Twin Peaksin (1990-91) tehnyt David Lynch on sanonut, että normaalimittaiseen elokuvaan verrattuna tv-sarjassa pääsee tehokkaammin käsittelemään tiettyjä avainelementtejä. Henkilökuvat syvenevät, ja henkilöiden psyykessä tapahtuvat muutokset pystyy paremmin kuvaamaan, kun on aikaa.

Tv-sarjoissa on nykyisin runsaasti korkealaatuista tuotantoa. Eivätkä nimekkäätkään elokuvatuottajat, -ohjaajat ja -käsikirjoittajat vieroksu niiden tekemistä. Pikaisenkin tarkastelun perusteella löysin pitkän nimilistan kovan luokan elokuvantekijöitä, jotka ovat tehneet tai tekevät myös tv-sarjoja; Lynchin lisäksi, esimerkiksi:

J.J. Abrams
Jerry Bruckheimer
Frank Darabont
David Fincher
Gary Fleder
Alfred Hitchcock
Agnieszka Holland
Ron Howard
Neil Jordan
Michael Mann
Martin Scorsese
Aaron Sorkin
Steven Spielberg
Tom Stoppard
Gus Van Sant


Tämän päivän Helsingin Sanomissa on kolmen sivun juttu sunnuntaina 7.7.2013 alkavasta tv-sarjasta Silta. Tämä on vain yksi osoitus siitä, miten hyvät tv-sarjat ovat nykyisin vakavasti otettavaa elokuvatuotantoa.

Tv-sarjoissa juonenkuljetus ja henkilöhahmojen monimuotoisuus ja monimutkaisuus ovat rikkaus. Ei tarvitse kahden tunnin elokuvan tavoin hyökätä nopeasti lopullisiin ratkaisuihin eikä jäädä jumiin tiettyihin luonnekuviin. Esimerkiksi hyvän ja pahan vastakkainasettelu voi pitkässä sarjassa saada uudenlaisia muotoja, kun hyvässäkin saattaa ilmetä huonojakin puolia ja päinvastoin. Pitkässä sarjassa ei tarvitse tyytyä yksinkertaisiin ratkaisuihin, koska elävässä elämässäkin ratkaisut eivät läheskään aina perustu yksinkertaisuuteen.

David Fincher on puhunut tästä samasta: Hänestä nykyelokuva on keskittynyt liikaa toiminnallisiin ratkaisuihin hahmojen sijaan. (HS 1.2.2013)

Tv-sarjojen yksi juju on siinä, että ne nimenomaan katsotaan pätkittäin, yleensä viikon välein. Kun äskettäin katsoin dvd:ltä lähes yhteen pötköön hienon 23-osaisen sarjan Harkittu murha (1995-96), se ei toiminut samalla tavalla kuin aikoinaan televisiosta nähtynä. Nyt jäi puuttumaan se odottava jännitys, minkä viikoittainen katsomiskokemus antaa.

Hieman tähän liittyen David Lynch on sanonut, että tv-sarjan esityspäivälläkin on merkityksensä:

”Twin Peaks tuli aluksi torstaisin [USA:ssa], joka oli täydellinen ilta. Koska se tuli arkena, ihmiset puhuivat siitä seuraavana päivänä työpaikalla. Ohjelma siirrettiin lauantai-illaksi, ja maanantaihin mennessä katsojat olivat jo unohtaneet sen. Ilmiö ei ollut entisensä.” (Chris Rodley: Lynch on Lynch, Like 1998)

Yhdysvaltain käsikirjoittajien kilta julkaisi taannoin listan kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista:

1. Sopranos
2. Seinfeld
3. Hämärän rajamailla
4. Perhe on pahin
5. M*A*S*H

Eilen löysin tunnetun englantilaisen elokuva- ja teatterimiehen Ricky Gervaisin tuoreen listauksen:

1.
The Wire
2. Simpsonit
3. Seinfeld
4. Mary Tyler Moore Show
5. Sopranos

kari.naskinen@gmail.com