maanantai 28. lokakuuta 2013

Kolme tärkeintä sanaa politiikassa?

Amerikkalaisessa elokuvassa Echelon – salaliitto (2009) antaa vastauksen kysymykseen Kansallisen turvallisuuspalvelun (NSA) johtaja, jota esittää Martin Sheen: ”Älä jää kiinni”. Nyt Barack Obama ei tässä onnistunut, vaan jäi kiinni.

Suomessa dvd:nä saatava elokuvajännäri lähtee siitä, kun lakiesitys NSA:n toiminnan laajentamisesta koko maailmaan kaatuu yhdellä äänellä. Nyt kaikki tietävät, että ei tuohon toimintaan mitään lainsäädäntöä tarvita.

Vuoden 2001 WTC-iskun jälkeen USA:n tiedustelukoneisto on moninkertaistunut. Kun tiedustelubudjetti oli ennen sitä 3,5 miljardia dollaria, on se nyt noin 75 miljardia. Washington Postissa kolme vuotta sitten julkaistun jutun mukaan Yhdysvalloissa oli tuolloin 854 000 sellaista ihmistä, jotka olivat saaneet salaiseen toimintaan oikeuttavan turvaluokituksen. Tiedustelupalvelussa oli mukana noin 1300 valtiollista organisaatiota ja 2000 yritystä.

Helsingin Sanomien lainaaman jutun mukaan NSA sieppasi ja varastoi tuolloin päivittäin 1,7 miljardia puhelua, sähköpostia ja muuta viestiä (HS 20.7.2010). Muutaman viime vuoden aikana on ihmisten sähköinen viestintä lisääntynyt valtavasti, joten varmaan tuo 1,7 miljardin määräkin on nykyisin paljon suurempi.

Kaikkia siepattuja viestejä ei tietenkään pystytä kunnolla tarkastamaan, mutta niin paljon kuitenkin, että vuosittain julkaistaan ainakin 50 000 tiedusteluraporttia. Angela Merkelin tiedetään nyt joutuneen raportteihin, ja eiköhän joku vuotaja kohta kerro lisää nimiä.

Greg Marcksin ohjaamassa elokuvassa sieppauksen kohteena on puolestaan NSA:n päätietokone Echelon. Nimi on oikein, mutta todellisuudessa Echelon on nimi kokonaiselle sähköiselle valvontajärjestelmälle, johon NSA:n johdolla osallistuvat myös Britannian, Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin vastaavat organisaatiot.

Niin salamyhkäisenä on Echelonia pidetty, että vuoteen 2000 asti Yhdysvallat oli kieltänyt Echelonin ja jopa NSA:n olemassaolon väittäen sitä pelkäksi salaliittoteoriaksi. NSA muuttuikin kansan suussa muotoon ”No Such Agency” (suom. ”ei ole sellaista virastoa”).

NSA:n toiminnalla on ollut sekä poliittisia että taloudellisia tarkoitusperiä. Jälkimmäisistä on todistettu tapahtuneen ainakin sellaisia salakuuntelu- ja viestiensieppaustapauksia, joissa kohteina ovat olleet mm. Airbusin ja saudiarabialaisen lentokoneenostajan viestien sieppaus, Volkswagen ja Opel, Boeing, NEC Corp.:n satelliittitekniikkaan liittyvä kauppa Indonesian kanssa sekä Vietnamin energialaitoshankkeet.

kari.naskinen gmail.com