sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Toistaiseksi paras dvd-boksi



Yli kahdeksan ja puoli tuntia elokuvaa sekä neljä tuntia lisämateriaaleja. Kysymyksessä on toistaiseksi paras dvd-boksi, Francis Ford Coppolan Kummisetä-trilogia. Lisämateriaaleissa on mm. yli tunnin mittainen Coppolan haastattelu, missä hän esittelee Kummisetiä koskevan muistikirjansa ja kertoo muutenkin elokuvien syntyyn johtaneista asioista ja myös niistä vaikeuksista, joita hänellä oli tuotantoyhtiö Paramountin kanssa varsinkin ensimmäisen elokuvan yhteydessä.

Todellinen aarre ovat ne 34 valmista kohtausta, jotka eivät ole mukana lopullisissa elokuvaversioissa. Ne kaikki on varustettu Coppolan tekstimuotoisilla kommenteilla, ja kun nämä pätkät, yhteensä 50 minuuttia, on nähnyt, on katsoja saanut taas lisää syvyyttä tähän mestariteokseen.


Ekstroissa haastatellaan myös säveltäjä Nino Rotaa ja lavastaja Dean Tavoularisia, joka kertoo niistä suurimuotoisista operaatioista, joiden ansiosta ulkokuvaukset saatettiin tehdä ulkona, New Yorkin Lower East Sidessa. Vuoden 1912 tapahtumapaikaksi Kummisetä II:ta varten rakennettiin ja lavastettiin 6th Street, ja tähän työhön meni puoli vuotta. Kadulla olevien liikkeiden ulkoasu muutettiin, nykyaikaiset lyhtypylväät poistettiin jne. Kun sitten kuvaukset kestivät useita viikkoja, niin Tavoularis sanoi ymmärtävänsä, että kadun asukkaiden ja yrittäjien hermot alkoivat olla kireällä. Ensimmäisen Kummisedän katukuvaukset tehtiin Mott Streetillä ja kolmososan Elisabeth Streetillä.


Tavoularis on toiminut lavastajana myös Coppolan elokuvissa Keskustelu (1974), Ilmestyskirja. Nyt (1979) ja Suoraan sydämestä (1982). Tavoularista ovat käyttäneet myös mm. Michelangelo Antonioni ja Roman Polanski.


Kaikki lisämateriaali on tekstitetty myös suomeksi, mikä ei ole suinkaan tavallista kaikissa dvd-elokuvien lisämateriaaleissa.


Yhdessä poistetussa kohtauksessa Michael Corleone sanoo, että ”rahan halveksiminen on rikkaiden tapa estää löyhiä rikastumasta”. Coppola puolestaan sanoo haastattelussa, että Kummisetä-elokuvat ovat ”kapitalismin vertauskuva”.


MAAILMAN KALLEIN KOTIVIDEO


Coppola sanoo, että Kummisetä-trilogia on varmaankin maailman kallein kotivideo. Esiintyväthän siinä hänen siskonsa Talia Shire, tytär Sofia Coppola sekä pienissä ohimenevissä rooleissa myös äiti Italia Coppola ja isä Carmine Coppola, joka myös on elokuvan toinen säveltäjä.


Sofian ensiesiintyminen tapahtuu kolmen viikon ikäisenä vauvana, kun hän on elokuvan ristiäiskohtauksessa Connien tytär. Connie on Vito Corleonen tytär. Kolmannessa osassa 18 vuotta myöhemmin Sofia esittää Michael Corleonen tytärtä. Ekstroissa näkyvät kuvatuissa kohtauksissa myös Sofia Coppolan pojat Gian-Carlo ja Roman.


Melkein sukulaiseksi voi sanoa myös Al Pacinoa, jonka äidinpuoleiset isovanhemmat ovat kotoisin Coppolan kylästä. Tämä kylä ei kuitenkaan ole Sisiliassa, vaan Etelä-Italiassa mantereen puolella, ja se tunnetaan myös nimellä Pinetamare.


Al Pacino tuli Kummisetiin Coppolan kovan taistelun voittona. Vastapuolena tässä taistelussa oli Paramountin johto, joka vaatimalla vaati Michael Corleonen rooliin Robert Redfordia. Coppolan haastatteluista saa sellaisen käsityksen, että hän olisi luopunut koko hankkeesta, jos ei olisi saanut mukaan trilogian päähenkilöksi Pacinoa, silloin 1972 vielä varsin tuntematonta näyttelijää.


Coppola-nimistä vielä se, että 1961 perustettiin New Yorkissa Coppola-niminen ravintola. Siellä ei elokuvien kohtauksia kuitenkaan kuvattu.


Corleonen kylä sen sijaan on Sisiliassa Palermon maakunnassa. Oikeassa elämässä sieltä on kotoisin mm. Cosa Nostran johtajana 1982-93 toiminut Salvatore Riina, joka 1993 tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Riinan aikoja kuvaa tv-sarja Il capo de capi (2007), joka Suomessa esitettiin hölmösti nimellä ”Corleone”.


Suomessa tätä nimeä on hyödynnetty muutenkin: Helsingissä on ravintola Don Corleone ja Oulussa Pizzeria Corleone.

Kummisetä-
elokuvissa sukunimi Corleone tulee New Yorkin maahantuloviranomaisten erehdyksen takia. Kun Vito Andolini tule yksin pienenä poikana maahan, virkailija nimeää hänet Vito Corleoneksi, koska pojan kaulassa on nimi ja kotipaikka peräkkäin kirjoitettuina: ”Vito Andolini Corleone”.


kari.naskinen@gmail.com