torstai 12. kesäkuuta 2014

Saksa, Saksa, Saksa

Lahden kansanopiston ja Historian ystäväin liiton kolmipäiväisessä kesäseminaarissa puhuttiin paljon Saksan erilaisista vaikutuksista Suomeen ja Suomessa. Kolmantena päivänä Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Seppo Hentilä luennoi siitä, miten sosialismi tuli Suomeen Saksasta. Hentilä kuitenkin muistutti, että Marxin ja Engelsin aatteet eivät silti olleet pohjana työväenliikkeen alulle Suomessa.

Ensimmäiset työväenyhdistykset perustettiin 1883 Helsingissä ja Vaasassa, ja Suomen työväenpuolue perustettiin 1899 Turussa; nimi muuttui Suomen sosialidemokraattiseksi puolueeksi 1903 Forssassa.

Saksan sosialidemokraattinen puolue oli hyväksynyt ensimmäisen marxilaisen puolueohjelmansa jo 1875. Ohjelma uusittiin Erfurtissa 1891, ja tämä ohjelma kopioitiin melko tarkkaan myös Suomen työväenpuolueen ohjelmaksi 1899 – ainoa omaperäinen tavoitekohta kuului näin: ”kieltolaki väkijuomain valmistuksen ja kaupan suhteen aikaansaatava”.

”Tuossa ohjelmassa käytännön toimenpiteiksi vaaditut asiat tulivat toteutetuiksi viimeistään 1970-luvulla”, sanoi Hentilä. Kieltolakiakin kokeiltiin.

Saksasta Suomeen käännetyn ohjelman oli laatinut Saksan demarien johtava teoreetikko Karl Kautsky yhdessä August Bebelin ja Eduard Bernsteinin kanssa. Suomennoksen teki Juho Kyösti Kari. Kautsky tuli muutenkin suomalaisille läheisemmäksi kuin Marx ja Engels, koska hänen tekstinsä olivat helpommin tajuttavia. Esimerkiksi Väinö Tanner suomensi Kautskyn kirjan Karl Marxin taloudelliset opit, mikä oli Marxin Pääoman selitysteos. Itse Pääoman ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi vasta, kun O.W. Louhivuori oli kääntänyt sen 1913-18. Pääoman toinen osa ilmestyi 1950 (suomentaja Mauri Ryömä) ja kolmas osa vasta 1976 (Antero Tiusanen).

Hentilä sanoi, että suomalaisen työväenliikkeen nopea kehittyminen oli yllättävää, koska kielitaito oli vielä huonoa, ja sosialismin teoriakin oli vaikeatajuista.

Myöhemmin kouluhallituksen ylitirehtööriksi ja suomalaisen puolueen kansanedustajaksi noussut Yrjö Koskinen ihmetteli Kirjallisen Kuukauslehden numerossa 1/1874, miksi sosialismi työväenasiana ei ollut vielä tullut Suomeen – arveli kuitenkin, että kyllä se pian tulee, kunhan Suomi vielä vähän kehittyy. Oikeassa oli. (Kirjallinen Kuukauslehti oli suomalainen tieteellis-kirjallis-yhteiskunnallinen aikakauskirja, joka ilmestyi Helsingissä kerran kuussa 1866-80. Koskinen oli vuodesta 1876 lehden päätoimittaja.)

Hentilä sanoi, että puolueohjelman käytännönläheiset asiat vetosivat joukkoihin hyvin, joten siltä pohjalta on nopea kehitys ymmärrettävä.

”Yhtä lailla voi hämmästellä sitä, miten nopeasti suomalainen työväenliike pystyi liittymään suuren internatsionaalen yhteyteen”, sanoi Hentilä.

Merkittävää työtä tässä tekivät myös työväen omat lehdet, joista ensimmäiset kolme perustettiin 1890-luvulla. Niiden avulla aatetta levitettiin, ja esimerkiksi suurlakkovuonna 1906 nousi Työmies-lehden levikki jo 17 000:een.

Ensimmäiset varsinaiset sosialistiset lehtikirjoitukset tekivät N.R. af Ursin 1897, Matti Kurikka 1898 ja Eetu Salin 1899.

Saksasta teoriat joka tapauksessa tulivat. Eivätkä suomalaiset ole tätä unohtaneet: joka vappu Berliinissä opiskelevat suomalaiset panevat ylioppilaslakit Karl Marxille ja Friedrich Engelsille, joiden yhteispatsas Berliinissä on (kuvassa).

kari.naskinen@gmail.com