Keskeinen teema on, että länsimainen järjestelmämme toimii nyt jonkinlaisessa harhassa, joka on kuin kaiken ympärille kudottu kultainen verkko. Pahinta on ahneus, joka henkilöityy suomenruotsalaisen pääoman edustajaan Kurtiin. Globaali ahneus ei katso rajoja. Elokuvan Riitta sanookin: "Paha on täällä".
Filmihullu-lehden (1/2014) haastattelussa Halonen sanoo, että hänen elokuvansa taistelee nimenomaan nationalismia, eriytymistä vastaan.
Halosen kolmiosainen tv-sarja valmistui ensin elokuvaksi nimellä Kalevala – uusi aika (2013). Halosen teos on vaikea, siitä ei heti saa tolkkua. Se on selvästi provokaatio, mikä Halosen mukaan kuuluu evoluutioon oleellisena osana. – ”Kun evoluutio nukkuu, ihmiset nukkuvat tai asiat nukkuvat, on pakko provosoida. On pakko! Siis lyödä valtaa, hajottaa sitä muuria, Berliinin muuria, Israelin muuria, on pakko huutaa, jotta sen jälkeen voi tulla tyypit, jotka rakentavat”, sanoo Halonen.
Hän tietää, että tämä tv-sarjakin saa elokuvan tavoin huonon vastaanoton, mutta on tärkeää, että tällaistakin tehdään, siis hankalaa taidetta. Lainaan edelleen Halosen haastattelua, koska siinä on ytyä: ”Joku menee elokuviin [tai katsoo tv-sarjaa] ja joutuu miettimään, että mitä vittua tää on. Elokuva heittää pallon katsojalle: yritä ymmärtää, yritä oppia. Se on taiteen perusidea. Ei estetiikka, eikä draama, vaan mahdollisuus katharsikseen, muutokseen.”
”Taidetta tapahtuu silloin, kun tekijä on oivaltanut jotain todellisuudesta, ja kokija oivaltaa teoksen kautta saman. Taiteilijan kokemus välittyy taideteoksen kautta katsojaan. Silloin katsoja oivaltaa jotain, mitä ei ole aikaisemmin tiennyt. Tämä on yksinkertainen taiteen määritelmä.”
Halonen lähtee siitä, että on luovuttava materianpalvonnasta ja annettava tilaa hengelle. Suomalaisessa kulttuurielämässä – ehkä kaikkialla muuallakin – henki on kuitenkin nykyisin alistettu teollisuudelle, siis viihteelle. Television viihdehömppäohjelmia tulee kuin lihamyllyä pyörittämällä. Halonen sanoo tätä samaa olevan TV 1:n Strada-kulttuuriohjelmakin: ”Kulttuuritoimittajat näyttelevät näyttelijöitä, joille kulttuuritoimitus kirjoittaa sketsejä kulttuurista. Tää on tämän maan kulttuurin taso, sketsiviihde.”
Paha on täällä. Haloselle globaalia pahuutta elokuvamaailmassa edustaa se, että elokuvateatteribisneksen Suomessa lähes monopolisoineen Finnkinon omistaa ruotsalainen eläkesäätiö. Eikä Suomen elokuvasäätiö pane tikkua ristiin. Siellä ainoat ismit ovat liberaalikapitalismi ja feminismi, eikä ole ideaa siitä, että elokuvalla voisi olla jotain kulttuurivaikuttavuutta. Elokuva- ja eläkesäätiöiden idea on vain liiketaloudellisuus.
Onneksi emme kuitenkaan ole aivan täysin Finnkinon varassa; minäkin näin Halosen Kalevala-elokuvan yhdistyspohjalla toimivassa Kino Iiriksessä (Lahti).
Jari Halonen itse esittää seppä Ilmarista (kuvassa). Sellaisen elokuvan tämä seppä on takonut, että vaikea sitä on mestariteokseksi luonnehtia. Se on kuitenkin sellainen mytologian, science fictionin ja halloweenin yhdistelmä, että mieluummin minä tämän näen osana suomalaisen elokuvan evoluutiota kuin ne toisiaan toistavat nuorisoelokuvat, joita Finnkino pyörittää. Ei tällä kertaa enempää, sillä kirjoitin elokuvasta jo 20.11.2013.
kari.naskinen@gmail.com
