maanantai 31. elokuuta 2015

Speedway on Suomessa lähes unohdettu laji


Tampereella on kahtena viime keväänä ajettu speedwayn MM-osakilpailut. Kummastakaan kilpailusta ei ollut rivin riviä missään muussa sanomalehdessä kuin tamperelaisessa Aamulehdessä. Viime lauantaina ajettiin SM-finaali Haapajärvellä, mutta taas ilmeisen täysi lehdistöhiljaisuus.

Lahdessa speedway on muutenkin lähes kuollut, kun Pipon rata pantiin viranomaisten toimesta ajokieltoon väärien melumittausten perusteella. Jo sitä ennen oli iso taitekohta, kun speedway siirrettiin Kärpäsen kentältä Pipoon 1980. Yleisöstä ei seurannut mukana kourallistakaan. Salpausselän Moottorikerho kylläkin jatkaa lajin parissa, mutta kotiratana joudutaan käyttämään Hyvinkään speedwayrataa.

SsMK:n Haukat oli aikoinaan Suomen huippua. Se voitti SM-kultaa heti ensimmäisellä kerralla, kun joukkuemestaruudesta ajettiin 1954. Joukkueessa ajoivat Erkki Ala-Sippola, Ilkka Helminen, Esko Koponen, Ilmari Lahti, Erkki Lieskallio, Tuulo Olin ja Aulis Tuominen, josta tuli Haukkojen varsinainen tähti 1958, kun hän saavutti pitkällä maaradalla EM-hopeaa.

Vuonna 1955 mestaruus uusittiin joukkueella Ala-Sippola, Koponen, Olin, Tuominen, Raimo Kivinen, Pentti Reini. Seuraavanakin vuonna Haukat johti sarjaa, mutta jostain syystä se keskeytyi, eikä mestaruutta jaettu.

Kaikkein surullisimpiakin asioita tapahtui: Erkki Ala-Sippola kuoli 1958 Helsingin Velodromilla ja Ilkka Helminen 1964 Haapajärvellä. Nuori Hannu Känkänen puolestaan kuoli auto-onnettomuudessa 1970-luvun lopulla ollessaan kilpailumatkalla Saksassa.

SsMK:n ajajista Matti Olin kävi Englannissa ammattilaisliigassakin 1974. Ennen häntä oli suomalaisista käynyt siellä Antti Pajari 1959. Joukkuekin oli sama: Coventry Bees. Olinin kanssa Coventryssa oli mm. ruotsalainen ”Varg-Olle” Nygren, joka oli viisi kertaa ajanut MM-finaaleissa ja saavuttanut yhden pronssimitalin. Olinin pistekeskiarvo Coventryssa oli 5,78 (maksimi 12).

Henkilökohtaiset SM-kullat Matti Olin voitti 1967, 1968, 1971, 1972 ja 1973 sekä parispeedwayn 1972 yhdessä Hannu Känkäsen kanssa ja 1974 Markku Helmisen kanssa. Maaratamestaruudet Olin voitti 1970 ja 1971 sekä jääratamestaruuden 1966.

Viime lauantaina Haapajärvellä oli SsMK:n ajajista mukana Jiri Nieminen (kuvassa), mutta hän kaatui ja loukkaantui ensimmäisessä erässä, eikä päässyt jatkamaan kilpailua. Mestaruuden voitti Kuusankoskelta kotoisin oleva, nykyisin Ruotsissa asuva Timo Lahti, joka ajaa tänä vuonna ammatikseen Suomen, Ruotsin, Tanskan, Englannin, Puolan ja Tshekin sarjoissa.

kari.naskinen@gmail.com