tiistai 22. syyskuuta 2015

Vikströmmi käyntiin






Entinen appiukkoni Lapinjärven Porlammilla sanoi aina päivän ensimmäisen puolkupin otettuaan, että ”saatiin taas Vikströmmi käyntiin”. Puolkuppi oli kahvikupillinen, jossa oli puolet kahvia ja puolet kossua – tai jos kukaan ei ollut keittänyt kahvia, niin sitten koko kuppi kossua.

Vikströmmi tarkoitti vaasalaisen John Wickströmin konepajan valmistamia nelitahtisia venemoottoreita. Asia näyttää olevan nyt ajankohtainen, sillä Vaasan kaupunginteatterissa on juuri saanut kantaesityksensä Antti Tuurin kirjoittama näytelmä John Wickströmin elämä.
John Wickström (1870 - 1959) oli syntyisin Vaasan naapurista Koivulahdesta. Sieltä hän lähti 19-vuotiaana Yhdysvaltoihin, jossa työskenteli aluksi kaivoksissa, mutta kouluttautui pian Chicagossa konepiirtäjäksi ja perusti muutamien kavereidensa kanssa vuosisadan vaihteessa oman autotehtaan! Sen nimi oli The Chicago Motor-Cycle Co, ja sen Caloric II -niminen auto esiteltiin Chicagon maailmannäyttelyssä 1901. Samassa näyttelyssä myös Henry Ford esitteli ensimmäisen automallinsa.

Kuva on vuodelta 1899. John Wickström ajaa Caloric I -autollaan ja kyydissä ovat vaimo Ida sekä lapset Werner ja Sigrid.

Moottori-lehdessä 1948 oli haastattelu ”ensimmäisestä suomalaisesta autokuskista” John Wickströmistä, joka tuolloin oli 78-vuotias. Lehden toimittaja kysyi Wickströmiltä, että millaista katuelämä Chicagossa oli 1898-99, kun Wickström sai autonsa valmiiksi – kaduilla surisivat varmaan jo Fordit ja muut autot?

”Ei siellä surisseet Fordit eikä muutkaan”, vastasi Wickström. ”Mutta uskokaa minua, Chicagon kaduilla syntyi eri hälinä, kun ajoin pitkin katuja Caloricilla. Paikoin syntyi suorastaan tungosta. Kaikki tahtoivat nähdä vilauksen ihmeellisestä vaunusta, joka kulki eteenpäin ilman sähkövoimaa, vain gasoliini polttoaineena.”

”Myöhemmin rakensin uuden auton. Siinä oli 10-12 hv, kaksisylinterinen moottori, ilmajäähdytys, periaatteeltaan nelitahtinen, bensiinikäyttöinen, lamppusytytys. Muutamia niitä myimmekin, mutta sitten yhtiö joutui rahallisiin vaikeuksiin ja lopetti toimintansa.”

Mahtoiko Ford olla liian iso kilpailija markkinoilla? Wickström ei kuitenkaan luovuttanut, vaan perusti uuden yhtiön Chicago Caloric Engine Co:n, joka alkoi valmistaa merimoottoreita. Chicagossa valmistui näin ollen myös ensimmäinen Wickström-vnemoottori.
Kun Wickström ei löytänyt Chicagossa rahoittajia moottoreittensa kehitystyöhön, hän palasi Suomeen. Veljensä Jakob Wickströmin kanssa hän perusti 1906 Vaasan Palosaarelle tehtaan, joka 1910 muutti Vaskiluotoon. Siellä tehtiin nelitahtisia vene- ja paikallismoottoreita, joiden polttoaineena oli bensiini tai petroli. Moottorien tehot vaihtelivat 4-100 hevosvoiman välillä. Wickström valmisti myös dieselmoottoreita vuodesta 1936 alkaen. Vuosina 1906-80 Wickströmin konepaja valmisti kaikkiaan noin 30 000 moottoria.

Moottori-lehdessä käytiin läpi myös John Wikströmin myöhempiä autoasioita. Suomeen palattuaan hän osti vasta 1923 Fordin, minkä jälkeen Garyn, Fiatin ja Buickin.

”Kun käynnistän Buickini ja kuulen moottorin surisevan, on se puhdasta musiikkia korvilleni. Minut valtaa mieltymyksen tunne, kun saan istua rattiin ja ajaa Koivulahden Vassouriin, jossa meillä on kesämökkimme”, kertoi Wickström.

kari.naskinen@gmail.com