tiistai 24. toukokuuta 2016

Television lauantai-ilta ei enää kokoa kansaa yhteen

Kun Kari Salmelaisen (kuvassa) Napakymppi-ohjelma aikoinaan alkoi lauantai-iltana, oli televisioiden ääressä puolet suomalaisista. Se oli 1980-luvun lopulla katsotuin tv-ohjelma, säännöllisesti yli kaksi miljoonaa katsojaa.

Lauantai-illat olivat noihin aikoihin ”koko kansan” yhteisiä kokoontumisia. Enää ei tällaista ilmiötä ole, jos nyt ei sattumalta osu lauantaihin Suomen tärkeä jääkiekkopeli, kuten viime lauantaina MM-kisoissa. Nykyisin tv-kansa on sirpaloitunut niin monien kanavien katsojiksi, että Napakympin kaltaisia vetonauloja ei ilmeisesti pystytä aikaansaamaan.

Tohtorinväitöskirjassaan on kulttuurihistorioitsija Maiju Kannisto Turun yliopistosta tutkinut MTV 3 -kanavan tuotantokulttuurin muutosta aikavälillä 1981 -  2005. On käynyt ilmi, että suosittujakin ohjelmia lopetetaan tai siirretään toisiin ajankohtiin, koska vaihtelua pitää saada vaihtelun itsensä takia. Esimerkiksi Marco Bjurströmin Bumtsibumille alettiin kehitellä korvaajaa jo 1999, vaikka tämä lauantai-iltojen suosikkiohjelma oli alkanut vasta 1997.

Kun herrat tv-viihteen takana ovat sellaisia, että palkkansa eteen pitää jotain tehdä, niin ideoidaan aamu-, päivä- ja iltapalavereissa uusia juttuja. Tämän takia monet isojen katsojamäärien ohjelmat on lopetettu kesken kaiken:

Frank Pappa Show
Kolmosvisa
Kymppitonni
Lauantaitanssit
Levyraati
Manitbois
Onnenpyörä
Soitinmenot
Valehtelijoiden klubi
Älywapaa palokunta

Lista kokonaisuudessaan olisi pitkä. Napakymppikin joutui siirtymään pois lauantailta 2000-luvun taitteessa, kun hienon swot-analyysin perusteella todettiin, että ohjelmaa on ruvennut seuraamaan enimmältään vanheneva katsojakunta.

Maiju Kannisto kirjoittaa paperilehtenä juuri lopetetussa Lähikuvassa (4/2015), että ”ajatus vääristä katsojista syntyi 1980-luvun puolivälissä. Väärät yleisöt liittyivät mediatoimistojen tuolloin rakentamaan käsitykseen tietynlaisesta mediaympäristöstä, joka oli sovelias mainostettaville tuotteille, ja esim. Lauantaitanssit ja missikisat eivät tällaista arvokasta mediaympäristöä olleet.”

Mainostajien kannalta lauantai-ilta jakautuu kahteen osaan: alkuilta on naisia varten ja myöhäinen loppuilta miehiä varten. Strateginen panostus kohdistuu 25-44-vuotiaisiin.

Tosin lauantai ei enää ole mainostajien kannalta se tärkein päivä. Lauantai-illalla ei enää ole ihmisten viikkorytmissä samanlaista erikoisasemaa kuin takavuosina. Maiju Kannisto: ”24 tunnin yhteiskunnassamme viihdettä on tarjolla jatkuvasti ja kaikkialla, eikä raskaan raadannan palkintoa saada vasta viikonloppuna.”

Yleisradion kohdalla kysymys ei tietenkään ole mainosten tarvitsemista isoista katsojamääristä, mutta sielläkin varmaan ajatellaan, ettei parhaita ohjelma-aikoja tuhlata kuolemaa lähestyvälle, poistuvalle kansanosalle.

Vuonna 1926 Yleisradio määritteli perusperiaatteissaan, että lauantai on ”iloinen ilta, jolloin sekä puhe- että musiikkiesitysten oli saatava liikkua kevyessä sävyssä”. Tätä periaatetta ei enää ole, vaan viime lauantainakin tuli TV 1:ltä parhaana ilta-aikana luonto-ohjelma Brasiliasta ja vanha sarjafilmi Ryhmä Pullman – TV 2:lta uintikilpailut ja jokin aivan mitätön amerikkalainen elokuva.

Ei siis yritystäkään isoihin katsojamääriin. Seuraavan kerran kokoonnutaankin isommin yhteen vasta, kun Pitkämäki ja Ruuskanen heittävät keihästä olympiakisoissa.

LAUANTAI ON SILTI
YHÄ PARAS PÄIVÄ


Kaikesta muutoksesta huolimatta lauantai on suomalaisten mielestä edelleen viikon paras päivä, ja onnenhetkiä koetaan erityisesti illalla, selviää Veikkaus Oy:n tänä vuonna teettämästä tutkimuksesta. Lauantaihin osuvat ne tutut peruselementit: sauna, rentoutuminen, televisionkatselu ja herkuttelu.


Vastaajista 45 prosentin mielestä lauantai on paras päivä. Toiseksi paras on perjantai, koska silloin tiedetään lauantain olevan huomenna. Parasta lauantaissa on ihmisten mielestä kiireettömyys ja vapaus tehdä mitä vain – vaikka harva mitään kovin erikoista tekeekään.

Tutkimuksessa selvisi, että lauantaita vietetään yleisimmin kotona perheen kanssa. Suosikkipuuha on tv:n ja elokuvien katselu, jota yli puolet vastaajista kertoi tehneensä kyselyä edeltävänä lauantaina. Toiseksi suosituin lauantaipuuha oli yleinen tekemättömyys (50 %) ja kolmanneksi eniten oleiltiin puolison kanssa (41 %).

Tutkimuksen mukaan lauantai on tulevaisuudessa vielä nykyistäkin selvemmin rento kotipäivä. Nuoret kuitenkin toivovat lauantainsa muuttuvan nykyistä aktiivisemmaksi.

Parhaiten suomalaisten mieliin jääneitä televisio-ohjelmia ovat tämän tutkimuksen mukaan: 1) Bumtsibum, 2) Napakymppi, 3) Uutisvuoto, 4) Putous, 5) Avara luonto ja lottoarvonta.

kari.naskinen@gmail.com