keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Richard Wagnerin elämää ja teoksia ei voi erottaa


Kirjailija Erno Paasilinnan tunnettu aforismi on, että ”kirjailijaksi ei synnytä, vaan on elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”. Tällä perusteella Paasilinna olisi varmaan hyväksynyt säveltäjä Richard Wagnerin, jonka elämää ja teoksia tutkitaan ja tulkitaan edelleen rinnakkain. Suomen Wagner-seuran 25-vuotisjuhlassa esitelmän pitänyt Minna Lindgren sanoikin, että Wagnerin elämää ja teoksia ei voi erottaa toisistaan.

Wagner-tutkijoiden lukemattomat kirjat ovat biografisia. Tunnetun Wagner-ekspertin Carl Dahlhausin juuri suomeksi ilmestyneessä kirjassa Richard Wagnerin musiikkidraamat (Faros ja SWS, 2016) todetaan kuitenkin, että on iso virhe pitää Wagnerin tuotantoa autobiografisena. Wagner itsekin pahoitteli yhdessä esseessään yleistä käytäntöä jäljittää musiikkiteosten biografisia juuria. Hän mainitsi esimerkkinä Beethovenin 3. sinfonian (Eroica), jossa ei Napoleoniin liittyvillä assosiaatioilla ole minkäänlaista merkitystä sinfonian musiikille.

Minna Lindgren oli joka tapauksessa sitä mieltä, että Wagnerin omakuvia on oopperoissa Lentävä hollantilainen, Tannhäuser, Lohengrin, Tristan ja Isolde sekä Nürnbergin mestarilaulajat. Myös Dahlhaus kirjoittaa ristiriitaisesti, että Wagnerin elämä ”oli pelkästään kasvualustaa hänen työlleen”.

Wagner kokosi paasilinnamaisesti yhteen elämäkerrallisia tapahtumia, joita tarvittiin antamaan oopperoiden ideoille elämää ja väriä. Esimerkiksi Wagnerin suhde tukijansa, silkkikauppias Otto Wesendonckin vaimoon Mathildeen oli ilmiselvästi jonkinlaisena pohjana Tristanin ja Isolden rakkaustarinalle. Dahlhaus kirjoittaa, että Wagnerin ”rakkaus Mathildeen oli keino, jolla draamakonsepti sai musiikillisen ja näyttämöllisen hahmon”. Lisäksi Wagner sävelsi viisi yksinlaulua Mathilde Wesendonckin runoihin
(Wesendonck Lieder). Wagner-seuran juhlakonsertissa Temppeliaukion kirkossa sopraano Jenni Lättilä lauloi tämän laulusarjan.

Melko selvästi siis tuntuu, että Minna Lindgren monien muiden tavoin oli oikeassa, ja väliäkö sillä, että Wagner sijoitti elämäänsä näihin maailman parhaisiin oopperoihin. Kansallisoopperassa menee tällä hetkellä tanskalaisen Kasper Holtenin näyttämöllisesti kummallinen Lentävästä hollantilaisesta, ja taas ovat esitykset loppuunmyytyjä. Tätä kirjoittaessani Kansallisoopperassa on vuodesta 1919 alkaen ollut 472 Wagner-esitystä.

Vaikka Wagnerin oopperoissa ei Tannhäuserin jälkeen ole ollut helposti vihellettäviä hittejä, kuten vaikkapa italialaisissa oopperoissa, on Wagnerin musiikki intensiivisyydessään ja suoraviivaisuudessaan hyvin vangitsevaa. Kun siihen kerran pääsee sisään, siitä ei pääse irti. Minna Lindgrenin esitelmän otsikkokin oli: "Monimutkainen tie kohti äärimmäistä yksinkertaisuutta."

kari.naskinen@gmail.com