Senaatissa olivat Tokoin lisäksi SDP:n edustajina Julius Ailio, Matti Paasivuori, Väinö Tanner, Väinö Voionmaa ja Wäinö Wuolijoki. Lisäksi jäseninä olivat Suomalaisen puolueen Allan Serlachius ja Antti Tulenheimo, Nuorsuomalaisen puolueen Rudolf Holsti ja Emil Nestor Setälä, Maalaisliiton Kyösti Kallio sekä Rkp:n Leo Ehrnrooth.
Ajat olivat tietenkin vaikeita ja monimutkaisia. Myös Tokoin poliittinen ura huipulla loppui lyhyeen, sillä vuoden 1918 sekamelskasta hän joutui pakenemaan Neuvostoliittoon. Pietarin ja Moskovan jälkeen hän siirtyi monenlaisten mutkien jälkeen pohjoiseen, missä toimi apulaisjohtajana englantilaisten varustamassa Muurmanskin legioonassa. Tilanteet kuitenkin muuttuivat ja Tokoi joutui myös punaisten vihalistalle. Syyskuussa 1918 itärajan takana perustettu SKP langetti petturiprovokaattori Tokoille kuolemantuomion allekirjoittajina Otto Wille Kuusinen, Yrjö Sirola ja Jukka Rahja.
Suomen puolella tilanne oli yhtä kiperä, sillä täällä Tokoita syytettiin kansalaissodanaikaisista rikoksista. Vuonna 1921 Tokoi livahtikin Englannin ja Kanadan kautta Yhdysvaltoihin, jossa työskenteli sosiaalidemokraattisen Raivaaja-lehden toimittajana 1922-49. (Toinenkin Kannuksesta kotoisin oleva poliitikko Esko Aho lähti häntä koipien välissä Yhdysvaltoihin, kun oli hävinnyt presidentinvaaleissa Tarja Haloselle vuonna 2000.)
”OTA RUUMISARKKU MUKAAN,
JOS PALAAT SUOMEEN”
Kun kansalaissodan tapahtumista oli joitakin vuosia kulunut, Tokoi oli suunnitellut paluuta Suomeen, mutta ilmapiiri ei ollut vielä sopiva, Esimerkiksi Vaasa-lehti toivotti Tokoin vuonna 1930 tervetulleeksi Suomeen, mutta muistutti, että ottaisi ruumisarkun mukaansa. Vuonna 1944 eduskunta vihdoin vapautti Tokoin vuoden 1918 maanpetossyytteistä ja kumosi niiden vuoksi langetetun kuolemantuomion.
Vuonna 1947 Oskari Tokoille kirjoitti Tukholmasta Arvo Poika Tuominen, joka toimi siellä Työväen sanomalehtien tietotoimiston kirjeenvaihtajana. Tuominen yritti houkutella 74-vuotiasta Tokoita johtamaan SDP:tä, koska puolueen keulapaikoilla oli pulaa auktoriteeteista. Tämä johtui siitä, että demarien suvereeni johtohahmo Väinö Tanner oli joutunut sivuun sotasyylliseksi tuomittuna.
Tuominen perusteli: ”Nykyisen puolueen johdon muodostavat suurelta osalta nuoret, lahjakkaat miehet, mutta heiltä puuttuu järjestökoulutus ja nimenomaan juuri kokoavat johtajaominaisuudet. He muodostavat loistavan ali- ja keskipäällystön. Puuttuu vain ylipäällystö. Käsität, miksi niin monet katseet kääntyvät Sinun puoleesi.”
SDP:n historioitsija Mikko Majander kirjoitti Uutispäivä Demarissa 28.9.2007, että Tuomisen kirjeen aikoihin puolueessa oli todellakin varttuneemman valtiomiehen mentävä aukko. Puheenjohtajana oli Emil Skog, varapuheenjohtajana Aleksi Aaltonen ja puoluesihteerinä kukkopoikamainen Väinö Leskinen.
Majander totesi, että ajatus Tokoin paluusta johtotehtäviin oli kuitenkin epärealistinen. Sen sijaan Tokoilla olisi kyllä propaganda-arvoa. Niinpä Tokoin Suomen-vierailu toteutui kesällä 1949, kun SDP valmistautui Suomen tulevaisuutta ratkaiseviin eduskuntavaaleihin. Samoihin aikoihin järjestettiin puolueen 50-vuotisjuhlat Turun urheilupuistossa, missä Tokoi esiintyi pääministeri K.-A. Fagerholmin kanssa. Sieltä Tokoi poikkesi Kultarantaan tapaamaan presidentti J.K. Paasikiveä.
Myöhemmin syksyllä puoluekokouksessa Tokoi puhui Tannerin rinnalla sos.dem. veteraanien juhlassa ja esitti tervehdyksen puoluekokouksen puhujakorokkeelta. Kansallisteatterissa pidetyssä tilaisuudessa Tokoi kuunteli kunniavieraiden aitiossa pohjoismaiden pääministereiden puheita.
Kommunistit olivat tietenkin katkeria: ”Kylläpäs nyt ovat nosket johtajakultin lumoissa.” Sivustatukea kuului Moskovan radiosta, joka piti Tokoita karskina neuvostovastaisena juonittelijana ja Suomen demokraattisen liikkeen vihollisena.
Tokoi itse huomasi, että ajat olivat nyt toiset kuin 30 vuotta aikaisemmin: ”Vaikka meitä kohdeltiin erinomaisen hyvin ja kaikella arvonannolla, en tavannut enää sitä lämmittävää, sydämellistä ja välitöntä toveruutta, joka ennen yhdisti meitä. Sukupolvi oli minulle ja minä olin sille vieras.”
Vuonna 1959 Oskari Tokoi kirjoitti kirjeen puoluetoverilleen Yrjö Kalliselle: "...minun osalleni on tullut yli neljännesvuosisataa kestänyt maanpakolaisuus, jona aikana kaikki se, mikä ihmiselle on rakkainta tässä maailmassa kuten koti ja perhe olivat tuhoutuneet ja itse isänmaattomana ja myös kuolemaantuomittuna saanut vaeltaa ympäri maailman. Tällaisessa tilanteessa särkyy niin paljon sellaista, joka ei ole enää korjattavissa eikä yhdistettävissä. - - - Kun tunnen sinut toverina, jonka luotaus ulottuu syvemmälle elämän pohjavirtoihin kuin niiden pinnalla uiskentelevien, jotka työväenliikkeessäkin ajavat pieniä ryhmäetuja taikka suorastaan yksilöllisiä etujaan, rohkenen sinulle paljastaa itseni uskossa, että sinä myös minua ymmärrät paremmin kuin ne toiset."
kari.naskinen@gmail.com
