torstai 2. helmikuuta 2017

Mehiläinen Oy tarvitsee apuani bisneksiinsä

Monikansallinen lääkärifirma Mehiläinen Oy on tehnyt Lahteen palveluasuntoja. Rautatienkadulla olevassa kerrostalossa pääsee asumaan kaksioon, kun maksaa vuokraa 1390 euroa kuussa. Koska luxemburgilaisen Actor SCA:n hallinnoima yhtiö tarvitsee maksavat asiakkaat kaikkiin 62 asuntoon, tätä bisnestavoitetta autetaan sillä, että korkeasta vuokrasta selviämiseen voi hakea asumistukea ja hoitotukea.

Me kaikki suomalaiset veronmaksajat huolehdimme siitä, että asumistukirahoja on jaettavaksi. Minäkin siis autan Mehiläistä, kun veronmaksajana annan sille tukea.

Eikä Mehiläinen ole ainoa. Etelä-Suomen Sanomien jutun (ESS 1.2.2017) mukaan vastaavanlaisia terveyden- ja vanhustenhuollossa operoivia yrityksiä on paljon, joten nekin hyötyvät veronmaksajien subventioista.

Tätä kehitystä edistetään niillä poliittisilla päätöksillä, joilla sairaaloiden vuodeosastoja suljetaan.

Toimittaja Simo Alastalo ehdotti Demokraatti-lehdessä 2.2.2017, että Suomeen perustettaisiin hyvinvointivaltiomuseo, joka kertoisi tuleville sukupolville 1900-luvun historiasta, ajasta ennen Mehiläistä ja Attendoa. Hyvä ehdotus, mutta julkista rahaa Juha Sipilän hallitus ei sen perustamiseen anna, joten on turvauduttava yksityiseen rahoitukseen.

kari.naskinen@gmail.com