sunnuntai 19. helmikuuta 2017

MM-kisoista Lahteen 30 miljoonaa euroa

On arvioitu, että MM-kisojen talousvaikutus Lahden seudulle tulee olemaan vähintään 30 miljoonaa euroa. Edellisistä kisoista tällainen rahaselvitys tehtiinkin: vuoden 2001 MM-kisojen yritystulovaikutukset olivat noin 110 miljoonaa markkaa eli nykyrahassa laskien (muuntosuhde 5) 22 miljoonaa euroa ja palkkatulovaikutukset noin 5 miljoonaa euroa. Laskennalliset työllisyysvaikutukset olivat 16-170 henkilötyövuotta ja kunnallisverovaikutukset vajaat 0,8 miljoonaa euroa.

Nämä tulokset saatiin Helsingin yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskuksen sekä Lapin yliopiston matkailututkimuksen instituutin tekemässä MM-kisojen talousvaikutusselvityksessä.

Selvimpiä hyötyjiä olivat tietenkin hotellit ja ravintolat. Kuitenkin tämän alan edustajat vastasivat tutkimuksessa, että esimerkiksi hotelleissa asuvat tiedotusvälineiden ihmiset ja kisatehtävissä toimineet eivät käyttäneet hotellien ravintolapalveluja odotetulla tavalla.

Siihen kiinnitettiin vastauksissa myös huomiota, että lahtelaiset itse kuluttivat rahaa kisojen aikana tavallista vähemmän. – ”Lahtelaisia perusasiakkaita kävi normaalia vähemmän, he kai luulivat, että liikkeet olivat täynnä kisaturisteja.” Tästä ilmeisesti johtui, että joissakin kauppaliikkeissä helmikuun liikevaihto oli keskimääräistä alhaisempi.

Kun kysyttiin 46 yritykseltä MM-kisojen vaikutuksesta myyntiin, vastaukset jakautuivat näin:

  4 myynti laski
  4 myynti normaali
17 myynti pettymys odotuksiin nähden
21 myynti kasvoi

Suomalaiset kisavieraat seurasivat kisatapahtumia keskimäärin kahden päivän ajan ja ulkomaalaiset kuuden päivän ajan. Rahaa kisaturisti käytti keskimäärin 270 markkaa eli noin 50 euroa päivässä.

kari.naskinen@gmail.com