perjantai 10. helmikuuta 2017

Stalin oli oikeassa

Oopperan tarkoitus ei ole seksiviihteen tarjoaminen. Kun Josif Stalin talvella 1936 Bolshoi-teatterissa huomasi, että Dmitri Shostakovitshin oopperassa tällaista ilmeni, hän pani toimeksi. Kaksi päivää myöhemmin ilmestyi Pravdassa asiaa koskeva kirjoitus, ja se oli Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth -oopperan loppu siinä vaiheessa.

Suomen Kansallisoopperassa Stalinin tuomion saama ooppera on nyt ohjelmistossa. Pornoviihdettä siinä on yllinkyllin. Heti alussa kalanjalostuslaitoksella töissä oleva mies ”panee” yhtä naistyöntekijää ja muut miehet seisovat ympärillä housut nilkoissa ja runkkaavat.

Tämä nyt kuitenkin on tätä päivää. Lyonin oopperassa menee parhaillaan Arthur Honeggerin ooppera Jeanne d´Arcin polttaminen (1935), jossa Orleansin neitsyt viedään roviolle alastomana. Historiatiedot eivät tue tällaista ratkaisua, mutta seksiviihteen nimissä näin nyt menetellään.

Kansallisoopperassakin kai ajatellaan, että porno tuo lisää yleisöä. Jos näin käy, voi Jaakko Kuusiston johtama asiantuntijaryhmä ottaa sen huomioon. Työryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus taidelaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistamiseksi, joten oopperalta voi määrärahoja pienentää, koska porno lisää yleisötuloja.

Vaikea tietää, millainen esitys Bolshoissa oli ollut, mutta Stalinin reaktio oli ymmärrettävä. Ei uuden ihanneyhteiskunnan rakentamiseen sopinut rivo taide. Siitäkään ei ole varmaa tietoa, kenen tekemä oli Pravdassa 28.1.1936 ilmestynyt kirjoitus. Stalin siihen joka tapauksessa aiheen antoi, mutta kirjoittaja on ehkä ollut lehden toimittaja David Zaslavski.

Kumman pitkään kuitenkin oli kestänyt, ennen kuin Shostakovitshin oopperaan näin puututtiin. Se oli saanut kantaesityksensä Maly Operny -teatterissa Leningradissa jo tammikuussa 1934 ja heti perään se tuli ohjelmaan Nemirovitsh-Dantshenkon teatterissa Moskovassa. Bolshoihin se tuli 1935. Ennen Stalinin oopperakäyntiä se oli esitetty Leningradissa 83 kertaa ja Moskovassa 94 kertaa. Sekin on yllättävää, että Pravdan jutun jälkeenkin ooppera esitettiin Bolshoissa vielä neljä kertaa.

MTSENSKIN KIHLAKUNTA
ONKIN NORJASSA

Kansallisoopperan edellisessä suurteoksessa, Richard Wagnerin Lentävässä hollantilaisessa ei ollut merta eikä merimiehiä. Oopperan modernisointi on tehnyt siitä muotopuolen. Sama jatkuu nyt: Mtsenskin kihlakunta on oikeasti Venäjän lounaisosassa lähellä Ukrainan ja Valkovenäjän rajoja, mutta nyt tapahtumat on sijoitettu Norjaan. Koska librettoa ei kuitenkaan ole muutettu, tapahtuu sellaistakin, että Norjassa murhista tuomitut ihmiset viedään pakkotyöhön Siperiaan.

Näistä huomioistani huolimatta Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth on hyvä ooppera. Se ei ole samanlainen abstrakti taideteos kuin 1930 kantaesityksensä saanut Nenä, eikä sen musiikki ole samalla tavalla sätkivää. Erikoinen havaintoni oli, että Shostakovitsh on ottanut 1941 säveltämäänsä 7. sinfoniaan (Leningrad) yhden ison teeman
Lady Macbethista.

Shostakovitshin ura siis jatkui Stalinin rajusta oopperatuomiosta huolimatta. Joillekin muille kävi huonommin: Shostakovitshin suojelija, marsalkka Mihail Tuhatshevski teloitettiin 1937 ja teatterimies Vsevolod Meyerhold 1940.

Stalinin musiikkimaku oli perinteisempi. Juuri edellisviikolla hän oli nähnyt Bolshoissa Ivan Dzerzinskin oopperan Hiljaa virtaa Don, jonka melodisuutta ja kuoro-osuuksia kehuttiin Pravdan jutussa 28.1.1936. Stalinin suosikkisäveltäjä oli myös Pjotr Tshaikovski, jonka Jevgeni Onegin tulee Kansallisoopperaan taas 17.3.2017.


GRUUSIALAINEN KANSAN-
TANSSIKIN EPÄONNISTUI


Vuonna 2009 väitteli Meri Herrala Helsingin yliopistossa poliittisen historian tohtoriksi aiheenaan Neuvostoliiton musiikkipolitiikka. Hän on perusteellisesti tutkinut niitä tilanteita, kun Kommunistisella puolueella oli tarve tehostaa kulttuurin kontrollia. Tämä johti neuvostokirjailijoiden liiton 1934 lanseeraamaan, sosialistiseen realismiin pohjautuvan kulttuurin luomiseen ja tätä taidekäsitystä palvelevan kulttuuripoliittisen järjestelmän vakiinnuttamiseen. Kulttuurielämää johtavien ja valvovien elinten järjestelmä luotiin NKP:n keskuskomitean agitaatio- ja propagandaosaston (agitprop) tasolle, kansankomissaarien neuvoston eli hallituksen alaisuuteen perustetun yleisliittolaisen taideasiain komitean yhteyteen ja taiteilijaliittojen tasolle.

Keskinäiset kontrolli- ja valvontamekanismit kytkivät kulttuuripoliittiset tasot toisiinsa siten, että ylintä valtaa puolueen tasolla käyttävä NKP:n keskuskomitea valvoi ja kontrolloi sekä valtiollisen että taiteilijaliittojen tason taide-elimiä. Puolue kehitti myös erikoisen formalismi-termin sisältämään niitä ominaisuuksia, jotka olivat ehdottomasti kiellettyjä sosialistiselta taiteelta. Tätä termiä hyväksikäyttäen tehostettiin kulttuurin ohjausta formalisminvastaisissa kampanjoissa.

Kampanja alkoi julkisesti Pravdan 28.1.1936 julkaisemasta jutusta "Sumbur vmesto muzyki", jossa Shostakovitshin ooppera haukuttiin pahasti. Tämän jälkeen olikin oopperapuolella hiljaisempaa, mutta kun sodat oli saatu loppumaan, alkoi taas tapahtua. Esille tuli mm. Vano Muradelin ooppera Suuri ystävyys, jonka kenraaliharjoituksesta Stalin lähti raivostuneena kesken pois.

Oopperan piti olla juhlittu tapaus, koska se oli määrä esittää ensimmäisenä neuvosto-oopperana kymmenen vuoden tauon jälkeen lokakuun vallankumouksen 30-vuotisjuhlallisuuksissa 7.11.1947. Mutta pieleen meni. Oopperan rahoituksesta järjestettiin tarkastus, minkä tulokset esitteli Stalinille finanssiministeriön virkamies A. Zverev. Hän halusi osoittaa raportillaan, että teattereiden ohjelmiston rahoituksesta päättävä taideasiain komitea oli jakanut oopperalle liikaa rahaa, ja niinpä komitean puheenjohtaja Mihail Hraptshenko ja hänen varapäällikkönsä Surin erotettiin. Erotetuiksi joutuivat myös teattereiden yleisjohdon päällikkö Kalalinikov ja hänen varapäällikkönsä Goltsman sekä Bolshoin johtaja Bondarenko "syyllistyneinä varojen väärinkäytöksiin teatteriesitysten rahoittamisessa”.

Kommunistipuolueen jäsenen Muradelin virhe oli valita oopperan sankariksi Sergei Ordzhonikidze, jonka tehtävänä oli vakiinnuttaa neuvostovalta eteläiseen Kaukasiaan. Ordzhonikidze oli kuulunut yhdessä Stalinin toimesta joulukuussa murhatun Leningradin puoluejohtaja Sergei Kirovin ja Valerian Kuibyshevin kanssa politbyroon maltilliseen ryhmään aikana, jolloin puolueen sisäiset puhdistukset vavisuttivat stalinistista ryhmittymää entisestään. Ordzhonikidzen kuolemasta 1937 on esitetty erilaisia näkemyksiä.

Useat tutkijat ovat lisäksi väittäneet, että Stalin raivostui, koska ei pitänyt Muradelin säveltämästä gruusialaisesta kansantanssista lezginkasta, mikä ei muistuttanut ollenkaan kansan tuntemaa lezginkaa.

J
oka tapauksessa puolue katsoi, että Muradelin ooppera edusti ”formalistista” taidetta
.
Formalisminvastaisen kampanjan tarkoituksena oli vahvistaa taidepoliittisten elinten harjoittamaa musiikkielämän kontrollia ja saada musiikkielämän toimijat noudattamaan paremmin sosialistista realismia. T
arkoitus oli yhtenäistää kansaa ja luoda siitä vahvempi torjumaan ulkoisia ja sisäisiä vihamielisiä vaikutteita. Kansan ideologisen yhtenäistämisen katsottiin olevan mahdollista vahvan patriotismin ja yhtenäisen neuvostoliittolaisen ideologian ja kulttuurin avulla. Tämän takia taiteilijat oli saatava noudattamaan sosialistisen realismin periaatteita länsieurooppalaisten ja amerikkalaisten kulttuurivaikutteiden sijaan.

Suuri ystävyys -oopperaa koskevassa päätöslauselmassa 10.2.1948 mainittiin formalisteina Vano Muradelin lisäksi Dmitri Shostakovitsh, Sergei Prokofjev, Aram Hatshaturjan, Vissarion Shebalin, Gavriil Popov ja Nikolai Mjaskovski.

Meri Herralan tässä lainaamani tutkimuksen lähteet ovat lähinnä Kansallisarkistoon ostettu Andrei Zhdanovin arkisto, Venäjän valtiollinen kirjallisuus- ja taidearkisto (RGALI) sekä Venäjän valtiollisen sosiaalisen ja poliittisen historian arkisto (RGASPI).

Maailma tuli tietoiseksi Neuvostoliiton musiikkielämässä vallinneesta taiteellisen ty
ön valvonnasta Shostakovitshin muistelmien ilmestyttyä Yhdysvalloissa syksyllä 1979. Ne toivat esiin sen psykologisen paineen, minkä alaisena Neuvostoliiton musiikilliset nerot loivat teoksiaan etenkin 1930- ja 1940-lukujen musiikin modernismia ja läntisiä vaikutteita vastaan käytävän formalisminvastaisen kampanjan aikana.

k
ari.naskinen@gmail.com