keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Vallankumousjohtaja heinäsuovassa

Kuvassa on jäljitelmä sellaisesta heinäsuovasta, jossa Vladimir Iljitsh Lenin majaili parin viikon ajan piileskelymatkoillaan sata vuotta sitten. Tämä tapahtui heinä-elokuun vaihteessa 1917 ja paikka oli Siestarjoki aivan lähellä Venäjän ja Suomen suuriruhtinaskunnan rajaa. Nyt Siestarjoella (ven. Sestroretsk) on yksi monista Lenin-museoista: Lenin´s Shalash Museum; nimessä oleva shalash (шалаш) tarkoittaa suojaa, kotaa.

Siestarjoki kuului Suomen suuriruhtinaskuntaan 1812-64, mutta Leninin siellä ollessa se siis oli jo osa Venäjää. Tämä muutos oli tehty, kun isoa asetehdasta ympäröinyt 14 neliökilometrin laajuinen alue oli liitetty Pietarin kuvernementtiin.

Lenin oli saanut turvapaikan Siestarjoen asetehtaan työläiseltä Nikolai Jemeljanovilta. Ensin Lenin asui Jemeljanovin vajan vintillä, josta sitten siirtyi Roslivajärven syrjäiselle niitylle tehtyyn heinämajaan. Samassa paikassa piilotteli toinen tärkeä bolsevikki Grigori Zinovjev, josta myöhemmin 1919 tuli Kommunistisen Internationaalin (Komintern) ensimmäinen puheenjohtaja. Leninin kuoleman aikoihin Zinovjev muodosti vallankumouksen johtotroikan yhdessä Josif Stalinin ja Lev Kamenevin kanssa. Kamenevin patsas on Lenin-museon pihassa Viipurissa.

Pelkästään heinäsuovassa Lenin ja Zinovjev eivät pysytelleet, vaan olivat päivisin mukana heinätöissä. Seikkailu jatkui, kun Leninin piti päästä matkustamaan Helsinkiin. Kun oltiin vain 35 kilometrin päässä Petrogradin keskustasta, tilanne oli herkkä. Miten pääsisi tarkoin vartioituihin juniin?

Avuksi saatiin veturinkuljettaja Huugo Jalava sekä bolsevikkitoverit Eino Rahja ja Aleksanteri Schottmann. Jalava oli veturinkuljettajana huvila-alueelle kulkevassa junassa numero 71, joka lähti myöhään illalla Petrogradista Raivolaan. Rahja ja Schottmann menivät ensimmäiseen vaunuun, mutta eivät vielä Pietarissa, vaan Udelnajan asemalta, pistoolit taskuissaan. Lenin livahti nopeasti Jalavan kanssa sovitusti veturiin asemalaiturin päässä.

Kaikki sujui suunnitellusti. Upseerikokelaat tarkastivat matkustajien paperit, mutta ei veturimiehiltä. Varmuuden vuoksi Jalava kuitenkin irrotti veturin vaunuista ja ajoi vesitornin luo täyttämään veturin vesisäiliötä. Vasta toisen merkkisoiton jälkeen Jalava peruutti takaisin ja kiinnitti sen vaunuihin. Kello oli kaksi puolenyön jälkeen.

Jalavan lisäksi veturissa oli jo normaali lämmittäjä, joka pani puita tenderiin (polttoainevaunu). Lenin sanoi tälle, että polttele sinä piippuasi, niin hän jatkaa tätä hommaa. Eikä yllätyksiä tapahtunut, vaan Lenin pääsi veturinlämmittäjän ominaisuudessa Terijoelle, jossa hyppäsi pois veturista.

Seuraavan kerran Jalava tapasi Leninin samoissa merkeissä lokakuussa. Silloin Lenin oli tulossa Rahjan kanssa Viipurista kohti Petrogradia, ja Raivolan asemalla puolenyön aikaan Lenin nousi taas veturiin. Rahja meni matkustajavaunuun. Udelnajan asemalla Lenin ja Rahja poistuivat ja kävelivät loppumatkan Petrogradiin. Siellä he menivät Serdobolskaja ulitsa 1/92:een, jossa asui Leninin vaimon Nadezhda Krupskajan kanssa työskennellyt Margerita Fofanova.

Vielä kerran Jalava kohtasi Leninin, kun bolsevikkipuolueen johtajia piti kokoustaan Jalavan kotona Petrogradissa. Siitä ei sitten ollut enää monta päivää lokakuun vallankumouksen alkuun. Huugo Jalava kuoli 1950 on haudattu Petroskoin hautuumaalle.

kari.naskinen@gmail.com