tiistai 5. joulukuuta 2017

Joulukuussa 1917 olisi nopea Allegro-juna ollut tarpeen

Kuva on Kansallisteatterista 13.1.1918, jolloin siellä järjestettiin kansalaisjuhla Suomen itsenäisyyden tunnustamisen johdosta. Eturivissä istuivat Suomen senaatin jäsenet, eduskunnan porvarillisten ryhmien jäsenet ja hyväksynnän antaneiden ulkovaltojen edustajat. Hyväksynnät oli saatu jo yhdeksältä valtiolta.

Tv-sarjassa Seitsemäntoista senaatin johtaja Oskari Tokoi sanoo senaatin kokouksessa toukokuussa 1917, että itsenäisyyttä kohti pitää edetä, mutta ”pienin askelin”. Askelia sitten otettiinkin, välillä tuli taka-askeliakin, mutta asia edistyi.

Marraskuussa 1917 Lenin ja Stalin allekirjoittivat säädöksen, joka periaatteessa jo salli Suomen itsenäistyä. Heti tämän jälkeen 15.11.1917 eduskunta julistautui äänin 127 - 68 Suomen korkeimman vallan haltijaksi Suomen suuriruhtinaskunnan alueella ja 4.12.1917 Svinhufvudin senaatti luki Suomen itsenäisyysjulistuksen, jonka eduskunta hyväksyi 6.12.1917.

Lopullinen hyväksyntä emämaalta Venäjältä oli kuitenkin vielä saatava. Sosiaalidemokraatit lähettivät asialla Kullervo Mannerin, Evert Huttusen ja Eetu Salinin, jotka tapasivat Leninin ja Stalinin Smolnassa. Kun asia ei heti silloin tullut selväksi, esitti eduskunta tunnustamispyynnön Venäjän perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle, joka ei kokonaan ollut bolshevikkien hallinnassa. Kansalliskokouksella ei kuitenkaan ollut noina aikoina kokouksia, ja Svinhufvudin senaatti päätti lähestyä myös Leninin hallitusta.

Sosiaalidemokraattien kansainvälisistä yhteyksistä huolehtinut K.H. Wiik laati bolshevikkipuolueelle lähetettävän kirjelmän 22.12.1917. Wiik oli Leninin tuttu vuosien takaa, viimeksi Lenin oli yöpynyt Wiikin luona Malmilla kesällä 1917. Sitten sosiaalidemokraatit panivat matkaan seuraavan delegaation, jossa olivat Manner, Wiik ja Edvard Gylling 27.12.1917. He tapasivat Smolnassa Leninin ja Trotskin. Myönteiseltä tuntui, joskin Mannerin kertoman mukaan Trotski oli sanonut: ”Vuosisatoihin ei unohdeta, että te ette kaapanneet valtaa haltuunne marraskuun lakon aikana.”

Samaa mieltä oli Lenin. Ketunhäntä oli kainalossa, kuten historiantutkija Tuomo Polvinen totesi 50 vuotta sitten: ”Suomen itsenäisyyden tunnustaminen ei ollut itsetarkoitus, vaan ensisijaisesti välikappale sosialistisen vallankumouksen toteuttamisen helpottamiseksi maassa. - - - Ukrainan itsenäisyyttä ei tarvinnut tunnustaa, koska siellä oli toimintakykyinen bolshevikkipuolue.” (Venäjän vallankumous ja Suomi, WSOY 1967)

Bolshevikkien keskuskomitea käsitteli kirjelmää aamupäivällä 28.12. ja hyväksyi siinä esitetyt näkökohdat. Koska nopeaa Allegro-junaa ei vielä ollut, tulivat senaatin edustajat Carl Enckell ja K-G. Idman Smolnaan vasta myöhemmin samana päivänä. Vieläkään ei silti lopullista sinettiä ratkaisulle lyöty, vaan neuvostohallitukselle piti taas toimittaa uusi anomus. Enckell ja Idman palasivat Suomeen ja sitten taas junaan ja takaisin Petrogradiin 30.12. nyt mukana myös Svinhufvud.

Smolnassa jälleen istuttiin ja odotettiin. Idman kuvaili näkemäänsä: ”Erikoista huomiotamme kiinnitti ulkoasiainkomissaari L.D. Trotski, jolla oli tuuhea musta tukka. Trotskin esiintyminen vaikutti erittäin itsetietoiselta ja itserakkaalta. Leninin täydellinen vastakohta.”

Seuraavana päivänä puolenyön lähestyessä asia tuli lopulta selväksi. Venäjän kansankomissaarien neuvoston kansliapäällikkö Vladimir Bontsh-Brujevitsh toi Suomen itsenäisyyden varmistaneen kirjelmän, jonka olivat allekirjoittaneet tässä järjestyksessä: Lenin, Trotski, Grigory Petrovski, Stalin, J. Steinberg, V. Karelin, A.G. Shlihter, Bonts-Brujevitsh ja N. Gorbunov.

Venäjän keskuskomitea tunnusti Suomen itsenäisyyden virallisesti 4.1.1918 ja samana päivänä antoivat tunnustuksensa myös Ruotsi ja Ranska, seuraavana päivänä Kreikka ja Saksa. Svinhufvud antoi eduskunnalle 8.1.1918 ilmoituksen itsenäisyyden tunnustaneista ulkovalloista. Eduskunnassa puhemies pyysi kansanedustajia huutamaan kolme kertaa eläköön ”Suomen kansan ikionneksi ja menestykseksi”.

Ennen kansalaisjuhlan pitämistä olivat Suomen itsenäisyyden tunnustaneet myös Norja, Tanska, Sveitsi ja Itävalta-Unkari.

PERUSTELUT

K.H. Wiikin viemässä adressissa Leninin porukoille perusteltiin, miksi Suomelle kannattaa antaa itsenäisyys:

”Suomen kansan keskuudessa ei nykyisin ole mitään eri mieltä siitä, että Suomen valtiollinen riippumattomuus on saatava viipymättä voimaan. Tosin eri luokkainmotiivit ovat tässä erilaiset. Suomen työväki tahtoo kansanvallan kannalta, porvaristo natsionalistiselta kannalta. Toverit, me uskomme olevan mitä arvokkaimman kansainvälisenkin merkityksen sillä, että Venäjän sosiaalidemokratia nyt Teidän kauttanne ja Teidän Kansankomissaarien neuvostonne kautta osoittaa suurella, ripeällä valtioteolla, heti tunnustamalla Suomen täyden valtiollisen riippumattomuuden, päättäväisesti ajavansa sosiaalidemokraattisia kansallisuusperiaatteita voimaan.”

”Tällä tavalla Te myös riistätte Suomen natsionalistien käsistä niiden pääaseen ja täytätte Suomen työväenluokan kasvavalla taisteluvarmuudella ja taisteluinnolla, entistä suuremmalla toivorikkaudella sen valtavan proletaarisen joukkoliikkeen tulosten suhteen, jonka marraskuun vallankumous on Euroopassa alkanut.”

kari.naskinen@mail.com