torstai 29. maaliskuuta 2018

Viimeinen tsaari ja rakastajatar Matilda

Venäjällä syntyi syksyllä 2017 jonkinasteinen kulttuuri- ja historiallinen skandaali, kun valmistui elokuva tsaari Nikolai II:sta ja tämän rakastajattaresta, balettitanssija Matilda Krzesinskajasta. Historiankirjoitus ei ainakaan täysin puolla elokuvan esittämää tarinaa, sillä virallinen tieto on, että Nikolai jätti nuoruudenrakkautensa syrjemmälle avioiduttuaan Hessen-Darmstadtin prinsessan Alixin kanssa.

Lokakuussa ensi-iltaansa tulleen Matilda-elokuvan rasitteeksi tuli sekin, että Nikolaita esittävä saksalainen Lars Eidinger luokiteltiin pornonäytelijäksi, koska hän oli keekoillut alasti Peter Greenawayn elokuvassa, joka kuvaa alastonkuvia tehnyttä entistä alankomaalaista taiteilijaa Hendrik Goltziusta. Lisäksi ortodoksikirkko pani pahakseen, että pyhimykseksi vuonna 2000 julistettu Nikolai elokuvassa vehtaa sängyssä Matildan kanssa.

Elokuvan julkisiksi syyttäjiksi nousivat Vladimir Putinin rippi-isä, piispa Tihon Shevkunov ja kansanedustaja Natalia Poklonskaja. Kun elokuvan ohjannut Aleksei Utshitel vieraili Kremlissä, nämä asiat tulivat tietenkin esille, mutta Putin sanoi, ettei hän halua sekaantua Utshitelin ja Poklonskajan väliseen riitaan.

Elokuvan ensi-ilta Moskovassa aiheutti rähinöintiä, kun ääriortodoksiset mielenosoittajat ilmaantuivat paikalle. Joitakin ihmisiä poliisi pidättikin.

Elokuva on tehty suurella rahalla. Tuotantoyhtiö on pietarilainen TPO Rok, joka sai tekokustannuksiin neljäsosan rahoituksen kulttuuriministeriöltä. Mukana oli merkittävällä tavalla myös valtion akateeminen Mariinski-teatteri, jossa balettikuvauksetkin tehtiin. Puitteet ovat muutenkin komeita; ei ole paljon tarvinnut lavasteita rakentaa, kun kuvauspaikkoina olivat myös Aleksanterin palatsi, Jusupovin palatsi ja Jelagininsaaren palatsi.

Matildan roolissa on puolalainen näyttelijä Michalina Olzanska. Alunperin oli tarkoituksena, että Matildaksi saataisiin Keira Kneightley, ei saatu, mutta Olzanskakin on vetävä kaunotar Nikolain rakastajattareksi. Keirakin olisi ollut sikäli passeli venäläiseen rooliin, että hän oli jo esittänyt Anna Kareninaa Joe Wrightin elokuvassa (2012).

Ulkomaalainen näyttelijä on myös tsaaripuolison Alexandra Feodorovnan roolissa: saksalainen Luise Wolfram.

SUURI RAKKAUS

Ei ole epäilystäkään, etteikö Matilda olisi ollut Nikolain suuri rakkaus. Nikolai oli kuitenkin ujo nuorukainen, joka ei suinpäin iskenyt kiinni Keisarillisen baletin ykköstanssijaan, vaikka pietarilaisten ylimysten tapana olikin napata naisensa baletista.

Elokuva alkaa tsaari Nikolai II:n kruunajaisista keväällä 1896, mutta niistä siirrytään takautumana vuoteen 1892, jolloin Nikolai oli vasta poikamies ja perintöruhtinas. Kiihko oli joka tapauksessa selvä, kuten päiväkirjamerkinnät noilta vuosilta paljastavat: ”Olen intohimoisesti rakastunut Pikku K:hon.”

Romanssi oli alkanut maaliskuussa 1890, jolloin Nikolai oli 21-vuotias ja Matilda 18-vuotias. Seuraavana kesänä Matilda eli ”Pikku K” hyväksyttiin tanssijaksi Keisarilliseen Marian teatteriin. Kului kuitenkin pari vuotta, ennen kuin Nikolai ja Matilda tapasivat aivan kahdestaan. Tämä tapahtui Matildan kotona. Seuraavana päivänä Matilda sai Nikolailta kirjelappusen: ”Siitä alkaen, kun tapasin Teidät, olen ollut kuin sumussa. Toivon, että voin tulla pian uudestaan. Nicky.”

Elokuvassa nuorten tapaamiset ja muu kanssakäyminen kuvataan sen verran railakkaasti, että ortodoksikirkon paheksunnan ymmärtää. Jo elokuvan alussa on eroottinen kohtaus, kun Matildalla on menossa esitys. Hieman ennen lavalle menoa kateellinen kollega nyppäisee Matildan esiintymisasun nauhasta sillä tavalla, että kun Matilda tanssii, putoaa vaatteen yläosan toinen puoli alas. Matilda tanssii pitkän kohtauksen loppuun toinen tissi paljaana. Myöhemmin elokuvassa nähdään lisää paljasta pintaa muunlaisissa tilanteissa.


Mutta rakastajatar? Kun Nikolai oli avioitunut, välit Matildaan säilyivät hyvinä, mutta historiankirjoitus ei tue sitä kertomusta, että suhde olisi jatkunut niin kuumana kuin elokuvassa näytetään. Eikä Nikolai muutenkaan mikään kuuma tyyppi ollut, ennemminkin arka nuhjake, mutta tätä luonteenpiirrettä elokuva ei tue.

Matildan perhe oli Puolasta. Isä Felix Krzesinski oli tunnettu baletinopettaja, ja Keisarillisessa teatterissa tanssivat myös Matildan sisarukset Julia ja Józef. Perhe asui hienossa yksityistalossa, jonka vallankumouksen jälkeen ottivat bolshevikit käyttöönsä. Leninkin kävi siellä kokouksessa ainakin huhtikuussa 1917 ja piti puheen talon parvekkeelta.

Krzesinskin perhe onnistui pakenemaan vallankumousta. Matilda asui ensin Ranskan Rivieralla ja sen jälkeen Pariisissa, jossa avioitui 1921 Nikolain serkun Andrei Vladimirovitsh Romanovin kanssa. Andrei tunnusti Matildan 1902 synnyttäneen pojan omakseen, mutta herkulliset huhut luonnollisesti luulottelevat, että isä voisi olla myös Nikolai II. Vuonna 1929 Matilda avasi Pariisissa balettikoulun. Itse hän esiintyi viimeisen kerran Covent Gardenissa 64-vuotiaana! Matilda kuoli Pariisissa 99-vuotiaana 1971.

Matildan ohjaaja Aleksei Utshitel (s. 1951) on melko tuntematon elokuvamies ainakin Suomessa. Tätä ennen Utshitelin ohjaamista elokuvista on meillä nähty vain Hänen vaimonsa päiväkirja (2000), joka kertoo kirjailija Ivan Buninin rakkaudesta, kärsimyksistä ja varsinkin viimeisistä elinvuosista, jolloin hän halusi päättää elämänsä. Tässä draamassa olivat muina osallisina vaimo Vera Bunin, nuori runoilija Galina Plotnikova, oopperalaulaja Marga Kovtun ja kirjailija Leonid Gurov. Enemmän Utshitel on tehnyt dokumenttielokuvia.

kari.naskinen@gmail.com